Samalla Soini päättää tänään maanantaina-aamuna pitkän hiljaisen kautensa julkisuudessa miehen ollessa median tavattavissa kirjansa julkaisutilaisuudessa.

Polemia-sarjan kirjan Populismi julkaisee KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön omistama Pole – Kuntatieto Oy.

Kirjassaan Soini sanoo kirjansa olevan hänen oma näkemyksensä populismista. Kirja on Soinin mukaan ”laaja poleeminen mielipidekirjoitus, joka perustuu sekä teoriaan että käytäntöön”. Soinin luonnehdintaa voi pitää onnistuneena ja sisältöä vastaavana.

Soinin nettikirja julkaistaan tulevaisuudessa myös englanniksi.

Soinin mukaan populismi on monisyinen, mielenkiintoinen, ristiriitainen ja vaikeasti selitettävä ilmiö.

– Siinä on ideologiaa, syndroomaa, järkeä, laskelmointia, tunnetta ja tuskaa.

Hänen mukaansa kaiken avaimena ja mahdollistajana on kieli.

– Populistille kansan ääni on Jumalan ääni, Soini tiivistää yhden kirjansa avainlauseista.

Soinin mukaan populismi on myös politiikan monikäyttösana.

– Populistiksi voidaan leimata kaikki asiat ja jokainen henkilö, joka jollakin tavalla esittää vallitsevasta totuudesta poikkeavan mielipiteen. Tässä on kysymys poliittisesta kilpailusta, sillä vanhat ja vakiintuneet puolueet haluavat ylläpitää vallan monopolin itsellään.

Soini luonnehtii populistisen arvomaailman lähtevän perinteisen talonpoikaisyhteisön normeista.

– Populismille luonteenomaista on perhe, uskonto, rehellisyys, kova työnteko, pienyrittäjyyden tukeminen, korruption ja byrokratian vastustaminen, suurten yksiköiden ja suuren rahan vastustaminen sekä yhteiskunnan mahdin raju torjuminen.

Jos kansa on populismi kaikkivaltias, määrittelylle tämä kansa aukeaa luonnollisesti varsin huonosti. Soinin mukaan kansa koostuu yhteisöissä asuvista ihmisistä.

– Kansa on siis käsitettävä lähinnä ihmisyksilöiden muodostamaksi kokonaisuudeksi, jota sitoo toisiinsa yhteiset arvot, normit, kokemukset ja yhteenkuuluvaisuuden tunteen paljon suuremmassa määrin kuin muodolliset organisaatiot, hän sanoo.

Kuten arvata saattaa, muodollisista organisaatioista Soini morkkaa kirjassaan etenkin EU:ta.

– Kansansuvereniteettiajattelu on olennainen osa suomalaista ja eurooppalaista populistista liikehdintää. Euroopan unioni on ylikansallista vallankäyttöä, ja sille luovutettu valta on pois omasta itsenäisestä päätösvallasta.

Esimerkkeinä populistisista johtajista Soini nostaa kirjassaan esiin itsensä ja Ison-Britannian brexitin mahtihahmon Nigel Faragen. Hän määrittelee myös löyhästi omaa poliittista kotiaan.

– Nykyperussuomalainen en enää ole, sillä erottuani Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä minut erotettiin perustamastani puolueesta vuonna 2017, Soini kirjoittaa.

Hän toteaa olevansa vennamolainen populisti, soinisti. Huomion kiinnittää se, että sinisiin Soini ei kirjassaan profiloidu. Sininen populismi jäikin pahasti piippuun.

Perussuomalaisten Jussi Halla-aho hengenheimolaisineen Soini katsoo liittyvän puolueessa edesmenneen kansanedustajan Tony Halmeen aloittamaan poliittiseen linjaan.

– Siitä on sittemmin tullut Perussuomalaisten poliittista valtavirtaa jopa siinä määrin, että maahanmuutto on puolueen tärkein teema, jota ei kovin suureen ääneen puolueessa sovi epäillä, Soini piikittelee.

– Minun populismissani maahanmuutto ei ollut ykkösasioita. Se johtuu taustastani ja katolisesta uskostani, samalla tavalla kuin käsitykseni abortista. Tosiasia on kuitenkin se, että maahanmuutolla on ollut selvä merkitys myös Perussuomalaisten kannatukseen. Merkittävä vaikutus sillä on ollut myös muiden puolueiden politiikkaan. Useimmat puolueet ovat maahanmuutto-politiikassaan persuuntuneet, vaikka eivät sitä tietenkään myönnä. Vastaava kehitys on tapahtunut vihreään suuntaan ympäristöpolitiikassa. Tämä kyllä myönnetään aika yleisesti, Soini kirjoittaa.

Populisteilla on tunnetusti myös oma ristiriitainen suhtautumisensa mediaan. Soini käy kirjassaan niin populististen puolueiden kuin omaakin mediasuhdettaan läpi.

– Toimittaja ei ole ystävä, mutta hänelle kannattaa olla ystävällinen. Toimittajalla on eri tehtävä kuin poliitikolla, ja siinä on sovittamaton ristiriita. Politiikan toimittaja on ammattilainen, poliittinen toimittaja on amatööri. Molempia lajityyppejä löytyy mediasta yllin kyllin. Sitten on vielä poliitikon toimittaja, ainakin minun mielestäni, Soini kirjoittaa.

Isot mediat saavat tuttuun tapaan kritiikkiä.

– Yleisradio on vielä sitkeästi vanhojen puolueiden sekä myös vihreiden suojelema monopoli, jonka aika on ohi. Puoli yhdeksän uutiset on kuitenkin sitkeästi ”kansakunnan iltahartaus”, jonka ainoana kilpailijana ovat käytännössä vain MTV:n uutiset, ”näkkärivartti”. Sanoma-konserni yritti Nelosen Uutisia, mutta tyytyi osaansa Helsingin Sanomien, ”systeemin oksennuksen” käytännölliseen monopoliasemaan pääkaupunkiseudulla.

Median kanssa Soini katsoo pärjänneensä ihan hyvin.

Joku saattoi odottaa, että Soini paljastaisi kirjassa jotain omasta tulevaisuudestaan. Tätä hän ei tee. Liekö suunnitelmat kovin selvilläkään.

– En ole enää eduskunnassa, ja valtakunnan politiikka on kohdaltani takanapäin. Toisaalta olen 57-vuotias, ja tuossa iässä oppi-isäni Veikko Vennamo vasta saavutti ensimmäisen suuren parlamenttivaalivoittonsa. Kuka tietää, mihin tässä vielä joutuu ja ehtii?

Soini kurkottaa myös tulevaisuuteen ja pitää todennäköisenä eurooppalaista kulttuuritaistelua.

– Jälkikristillisestä Euroopasta voi tulla esikristillinen Eurooppa. Arvomuutokset ovat yhteiskunnassa kaikkein hitaimmin tapahtuvia. Kaikki ihmiset eivät ole lainkaan riemastuneita arvoliberaalisesta menosta. Vasta-aalto on jo näkyvissä. Kuinka voimakas siitä tulee, jää nähtäväksi ja ennen kaikkea tehtäväksi.