Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Timo Soini saa haastajan puolueen nuivasta siivestä

Teemu Torssonen Keski-Suomesta, pankaa nimi mieleen.

Hän on puheenjohtaja Timo Soinin (ps.) haastaja, joka kuvaa itseään “intellektuelliksi Hakkaraiseksi”.

Tällä hän viittaa toisen kauden viitasaarelaiseen kansanedustajaan Teuvo Hakkaraiseen (ps.).

Ammatiltaan haastaja on sähköasentaja. Hän johtaa perussuomalaisten nuorisojärjestöä Keski-Suomessa.

Tämän päivän Iltalehdessä Teemu Torssonen ilmoittautuu julkisesti kisaan perussuomalaisen puolueen puheenjohtajan paikasta.

Perussuomalaisten puheenjohtajapelin polkaisi viikonvaihteessa käyntiin tutkivan journalismin Long Play -julkaisu artikkelilla “Iivisniemen pesänjakajat”. Long Playn mukaan Timo Soini on saamassa maahanmuuttokriittisen haastajan ensi kesän puoluekokouksessa.

– Kun Soini väistyy, jyrkän kansallismieliset saattavat ottaa puolueen lopullisesti omiin käsiinsä, LP ennakoi.

Perussuomalaiset kokoontuvat puoluekokoukseen ensi kesänä. Myös Soinin puheenjohtajuus on katkolla.

Lisää aiheesta

Soini on ilmoittanut kertovansa jatkoaikeistaan keväällä.

Iltalehdelle Torssonen kertoo kuuluvansa perussuomalaisten nuivaan siipeen, joka on profiloitunut voimakkaalla maahanmuuttokritiikillä.

Torssonen kaipaa perussuomalaisilta nykyistä jyrkempää linjaa maahanmuuttopolitiikassa. Samoin nykyistä tiukempaa linjaa EU:n suhteen.

Kotisivuillaan “intellektuelli Hakkarainen” kannattaa IL:n mukaan eroamista Euroopan unionista.

Lännen Median julkaiseman kyselyn (29.10.) mukaan hieman alle puolet perussuomalaisista kannattaa nykyisen puheenjohtajan Timo Soinin jatkokautta. Soinia kannattaa kyselyn perusteella jatkokaudelle 48 prosenttia perussuomalaisista.

Soini: “Kiva kun kiinnostaa.”

Entä mitä tästä kaikesta ajattelee haastettu puheenjohtaja Timo Soini, joka kantaa Sipilän hallituksessa ulkoministerin salkkua.

– Kiva kun kiinnostaa, hän kuittasi blogissaan maanantaina.

– Olen saanut kymmenmäärin viestejä, jotta jatkaisin. Jokusen nimettömän herjakirjeen. Olisin ollut pettynyt, mikäli muutamaa ei olisi tullut.

Long Play sai oman soinisminsa:

– Näkee, että Iivisniemessä ei ole edes käyty. Lipare on kevyt kuin poutapilvi. Sekä sisältö että kommentit.

Soinin mukaan hänen päätökseensä eivät ulkopuoliset tekijät vaikuta tai se, keitä muita mahdollisesti on ehdolla.

– Jos lähden, aion voittaa. En ole SMP:ssa enkä perussuomalaisissa hävinnyt yhtään vaalia, enkä monia vaaleja muutenkaan. Voittanut olen ja aina kentän tuella ja yhteistyöllä, Soini kirjoitti blogissaan.

Timo Soini on ollut puolueensa puheenjohtaja vuodesta 1997.

Jatkoaikeistaan perussuomalaisten puheenjohtajana hän siis lupaa kertoa “kevään korvalla”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE