Timo Soinille kiitos todella yllättävältä suunnalta – ”Osoittaa kykyä nousta perussuomalaisten nostaman melun yläpuolelle”

SDP:n europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari arvostelee kovin sanoin Suomen maahanmuuttopolitiikkaa uusimmassa blogikirjoituksessaan. Samalla hän antaa harvinaisen kiitoksen ulkoministeri Timo Soinille.

Jaakonsaaren mukaan maahanmuuttopolitiikkamme on henkisessä umpukujassa.

– Puoluejohtajat joko välttelevät tai vaikenevat, mutta ennen kaikkea varovat. Tasavallan presidenttikin (Sauli Niinistö) antoi siimaa ennen kaikkea maahanmuuttoa vastustaville, ei ainoastaan kriittisille vaan myös vihaisia puheita puhkuville kansalaisille.

Miten joku voi kuvitella turvapaikan saaneen kotoutuvan, jos näköpiirissä ei ole mahdollisuutta saada perhettä Suomeen?

Jaakonsaaren mielestä henkinen umpikuja näkyy nyt erityisesti kotouttamisessa.

– Kaikki positiivinen nähdään ”vetovoimatekijänä”. Perheiden yhdistämistä tiukennetaan äärirajoille. Miten joku voi kuvitella turvapaikan saaneen kotoutuvan, jos näköpiirissä ei ole mahdollisuutta saada perhettä Suomeen? Umpikuja näkyy myös jopa työllistymisessä, jonka mahdollinen onnistuminen nähdään ”vetovoimatekijänä”.

Kotoutumiseen liittyvät hallituksen toimet ovat työ-ja oikeusministeri Jari Lindströmin (ps.) käsissä.

– Kun perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikan ideologi on europarlamentaarikko Jussi Halla-aho, niin mieleen hiipii ajatus, että perussuomalaiset eivät oikeasti haluakaan kotoutumisen onnistumista, koska se on ”vetovoimatekijä”.

Jaakonsaari kärjistää Suomen linjan: mitään ei tehdä eikä mitään tarvitse tehdä eikä rahaakaan ole.

Perussuomalaisten puheenjohtajaa Soinia Jaakonsaari kuitenkin kiittelee kannanotosta, jonka mukaan Britannian jatko EU:ssa on myös Suomen etu.

– Tärkeä linjanveto, joka osoittaa kykyä nousta perussuomalaisten itsensä nostaman EU-hälyn ja melun yläpuolelle.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat