Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Timo Soinille näpäytys “touhuilusta ja puuhailusta”

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kommentoi puoluejohdon ja eduskuntaryhmän Kuopion vierailulla myös Britannian Brexit-päätöksestä syntynyttä keskustelua.

– Sen sijaan, että tuossa keskustelussa olisi voitu keskittyä uuden tilanteen synnyttämiin vaikutuksiin, keskustelu ohjautui hallituksen kolmannen pyörän johtajan, Suomen ulkoministerin (Timo Soini) matkailuun Eurooppa-eroon päätyneessä Britanniassa ja hänen siellä antamiinsa lausuntoihin koskien eroneuvotteluja.

Rinteen mukaan tilanteen kummallisuutta korostaa se, että samalla kun kokoomuksen puheenjohtaja (Petteri Orpo) kritisoi voimakkaasti Suomen ulkoministerin “touhuilua” ja myös tämän puolueen nuorisojärjestön aloitetta kansanäänestyksen järjestämisestä Suomen eroamiseksi Euroopan unionista, tästä huolimatta pääministeri Juha Sipilä asettui tukemaan ulkoministerin “puuhailua”.

Rinteen mielestä on siis outoa, että hallitus on yhdellä suulla vakuuttanut, ettei Suomessa tämän hallituksen kaudella järjestetä kansanäänestystä koskien eroa EU:sta.

– Mutta kun ulkoministeripuolueen nuorisojärjestö puuhaa kansanäänestysaloitetta ja ulkoministeri vahvistaa vuosien viestiään siitä, että ”missä EU, siellä ongelma”, on oikeutettua kysyä, mikä on hallituksen linja suhteessa Euroopan Unionin puitteissa tapahtuvaan eurooppalaiseen yhteistyöhön.

Toki Rinnekin myöntää, että EU:ssa on paljon kritiikin kohdetta ja kehitettävää. Demarit eivät kuitenkaan halua repiä eurooppalaisen yhteistyön, rauhan rakenteita.

– Nyt kansalaisilla on epätietoisuutta siitä, onko hallitus aidosti ja kokonaisuudessaan sitoutunut tähän Suomen perinteisen linjaan. Hallituksen viesti on ristiriitainen ja meistä moni epäilee, että ulkoministeri maailmalla kulkiessaan kertoo hallituksen linjasta poikkeavaa viestiä suomalaisten merkittävän enemmistön kannan vastaisesti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE