Ulkomaat

Tiukka äänestys: Argentiina ei laillista aborttia

Lehtikuva
Lehtikuva
Lehtikuva

Argentiinan senaatti on hylännyt lakiesityksen, joka olisi laillistanut abortin maassa. Argentiinan kongressin alahuone oli hyväksynyt lakiesityksen kesäkuussa.

Yön pikkutunneille venyneessä äänestyksessä 38 senaattoria äänesti abortin laillistamista vastaan ja 31 puolesta. Kaksi pidättäytyi äänestämästä.

Äänestystuloksen ratkettua kongressin ulkopuolella päivystäneet abortin vastustajat riemuitsivat ja ampuivat ilotulitteita. Moni vihreisiin huiveihin sonnustautunut abortin kannattaja puolestaan kyynelehti.

Aborttikysymys on herättänyt voimakkaita tunteita Argentiinassa, jossa katolisella kirkolla on vahva asema. Argentiina on myös nykyisen paavin Franciscuksen kotimaa. Lakiesitystä on sekä vastustettu että puolustettu vahvasti.

Toinen voimakkaan katolinen maa Irlanti laillisti abortin kansanäänestyksen jälkeen toukokuussa. Tämä antoi myös Argentiinassa abortin kannattajille toiveita, jotka vahvistuivat kun lakiesitys läpäisi alahuoneen täpärästi äänin 129–125.

Senaatissa tiedettiin kuitenkin jo etukäteen olevan alahuonetta enemmän vastustusta abortin laillistamista kohtaan. Lain hylkääminen merkitsee sitä, että asiasta voidaan tehdä uusi lakiesitys aikaisintaan vuoden kuluttua. Argentiinassa on myös ehdotettu Irlannin kaltaisen kansanäänestyksen järjestämistä.

Argentiinassa tehdään vuosittain salaa arviolta 500 000 laitonta aborttia.

Abortin laillistamisen kannattajien mielestä kyse on perusoikeuksista. He pitivät kampanjoinnissaan esillä myös sitä, että aborttien pitäminen lainvastaisina ei estä niiden tekemistä.

Argentiinassa tehdään vuosittain salaa arviolta 500 000 laitonta aborttia, joiden yhteydessä kuolee noin 100 naista.

Abortin vastustajat ovat arvioineet hyötyneensä siitä, että paavi on argentiinalainen. Katolinen kirkko myös nimitti yhden piispoistaan lobbaamaan kongressia asian tiimoilta. Lain vastustajat painottivat, ettei ihmiselämän tuhoamista voi laillistaa.

Jos laki olisi hyväksytty, se olisi laillistanut abortin 14 ensimmäisen raskausviikon aikana. Tällä hetkellä abortti on Argentiinassa laillinen vain kolmessa tapauksessa: jos on tapahtunut raiskaus, jos äidin henki on uhattuna tai jos sikiö on vammainen. Sama tilanne on suurimmassa osassa Latinalaisen Amerikan maista.

Latinalaisessa Amerikassa abortti on täysin laillinen vain Argentiinan liberaalissa naapurimaassa Uruguayssa, Kuubassa sekä Meksikon pääkaupungissa Mexicossa.

Juttua on päivitetty klo 10.12.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat