Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tiukka kamppailu paalupaikasta – HS-gallup: SDP ja keskusta nyt käytännössä samalla viivalla

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kertoivat sosialidemokraattien 10 ideaa Suomelle -esityksestä eduskunnassa toukokuussa.

SDP on kasvattanut suosiotaan kivuten lähelle suurinta puoluetta keskustaa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä gallupista.

SDP:n kannatus on nyt 20,2 ja keskustan 20,9 prosenttia. SDP kasvatti suosiotaan elokuusta 1,1 prosenttiyksikköä.

Koska virheprosentti on kaksi kumpaankin suuntaan suurimpien puolueiden kohdalla, ovat keskusta ja SDP käytännössä tasoissa, kun politiikan syksy tästä jatkuu.

Kolmanneksi suurin puolue on hieman kannatustaan lisännyt kokoomus 17,9 prosentin kannatuksellaan.

Suhteellisesti suurin muutos on tapahtunut vasemmistoliiton kannatuksessa.

Vasemmistoliiton kannatus on nyt 8,6 prosenttia, mikä on prosenttiyksikön pienempi kuin elokuussa. Kesällä puolueen kannatus oli kasvussa, kun uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Li Andersson.

SDP kivunnut lähemmäs keskustaa, vasemmistoliiton kannatus kääntynyt laskuun.

Lisää aiheesta

Hallituspuolueiden kannatus on eduskuntavaalien jälkeen laskenut 56,9 prosentista 49,3 prosenttiin. Suurin osa pudotuksesta menee perussuomalaisten piikkiin. Puolueelle mitattiin nyt 9,6 prosentin kannatus.

TNS Gallupin kyselyyn vastasi reilu 2 300 ihmistä 22. elokuuta ja 15. syyskuuta välisenä aikana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE