Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tiukkaa tekee” – Akavakin tökkii työnantajia liikkeelle

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder sanoo liittojen tarvitsevan nyt kaiken käytettävissä olevan ajan ja työrauhan.

Akava toivoo, että työnantajaliitot ryhtyvät nopeasti neuvottelemaan kilpailukykysopimuksen soveltamisesta liittojen työehtosopimuksiin.

– Suomi on nyt vakavan paikan edessä, emmekä voi odotella vaihtoehtoisia ratkaisuja enää yhtään kauemmin. Meillä on olemassa valmis neuvotteluratkaisu, jonka pohjalta palkansaajaliitot ovat valmiita aloittamaan sovellusneuvottelut ja matkan aikana sopimuksen kattavuus todennäköisesti vielä kasvaa. Tämä sopimus lisää yritysten kilpailukykyä ja Suomeen saataisiin uusia työpaikkoja, sanoo puheenjohtaja Sture Fjäder tiedotteessa.

Akava muistuttaa, että sekä työntekijä- että työnantajaliitot tarvitsevat neuvotteluihin aikaa, koska työehtosopimuksia on paljon mutta neuvottelijoita rajallisesti.

– Aikaa on hiukan yli kaksi kuukautta, kun sitä alun perin piti olla kolme. Tiukkaa tekee, joten töihin on ryhdyttävä saman tien. Liitot tarvitsevat nyt kaiken käytettävissä olevan työajan sekä työrauhan.

Akava ymmärtää pienipalkkaisten naisten pelkoja sopimuksen sisällöstä mutta pitää vaihtoehtoja vielä huonompina.

– Ratkaisu on raskas. Se on kuitenkin kivuttomampi, kun palkansaajat saavat itse olla mukana vaikuttamassa ratkaisun sisältöön ja kantavat vastuuta yhdessä. Hallituksen lainsäädännöllä tekemät ratkaisut ovat näyttäneet heikentävän nimenomaan naisten työmarkkina-asemaa entisestään, Fjäder toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE