Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Musiikki

TMT:n kesäkonsertit: Dramaattinen Behm säväytti Valkeakosken illassa

Suotuisammistakin lähtökohdista olen nähnyt konserttitapahtumia järjestettävän. Jos vielä kolme viikkoa sitten voitiin festareita esimerkiksi Pirkanmaalla järjestää suhteellisen maltillisissa koronaluvuissa ja keskellä helleaaltoa, heinäkuun lopussa kaikki on toisin. Tartuntalukujen kasvu on kiihtynyt viikko viikolta, helle vaihtunut tavanomaisempaan vaihtelevaan kesäsäähän.

Heinäkuun viimeinen viikko on Työväen Musiikkitapahtuman perinteinen juhlahetki, ja silloin on Valkeakoskella useimpina vuosina helle hellinyt. Perinteisen festivaalin tilalle täksi toiseksi peräkkäiseksi poikkeuskesäksi rakennellun konserttisarjan avaus kärsi siis yleisökadosta, varmaan osaksi pandemiasyistä, osaksi märäksi muuttuneen, noin kymmenellä asteella viilenneen kelin tähden.

Kesäkonserttien pitopaikaksi valikoituneella Apianniemen kesäteatterilla olikin illan ensimmäisten esiintyjien aikaan harmillisen autiota, mutta pääesiintyjä Behmin keikan alkaessa, väkeä oli jo kohtalaisest, ja mikä tärkeintä, fiilis katsomossa hyvä, tiheä.

Behmin livepaketti on tiukka mutta ei jäykkä

Popimman musiikin vuosittaisilla palkintokekkereillä Emma-gaalassa Behm putsasi viime talvena pöydän liki totaalisesti. Seitsemän pystiä lähti matkaan, ja joukossa ne kaikki tärkeimmät: vuoden artitsti, vuoden biisi, vuoden albumi – huomionarvoista on, että tähän ylsi vuoden tulokas -palkinnonkin saanut artisti.

Myös Iskelmä-gaalasta Behmille riitti monta pokaalia palkintokaappiinsa vietäväksi.

Taiteilijanimenään pelkkkää Sukunimeään käyttävän Rita Behmin hurjaa menestysvuotta ei pidä enää ihmeenä, kun on nähnyt hänet livenä. Valkeakosken keikallakin suuren vaikutuksen teki se, kuinka tiukasti Behmillä on paketti kasassa.

Siitä huolimatta hänen esiintymisestään ei jää tunnetta ylituotetusta, -formatoidusta ja -stailatusta artistista. Välispiikeissään hän oli koko ajan läsnä, kommunikaatio yleisön kanssa toimi hauskasti.

Behmille varmaan tälle kesälle poikkeuksellisen pieni yleisömäärä ei häntä häirinnyt, oikeistaan päinvastoin. Hän kertoi, että on kuluneen kesän festareilla törmännyt monenlaiseen örveltämiseen, ja kiitteli valkeakoskelaisyleisöä siitä, että nyt sitä ei näy. Kuulemma miesten kalsareitakin on viskottu useammalla festarilla lavalle. Onneksi kukaan ei ottanut Apialla tuosta “vinkistä” ottanut vaarin.

Jotenkin tuli vaikutelma, että Behm oli enemmän kotonaan teatterimaisessa konserttitiilassa. Hänen biiseissään ja esiintymisessään on draamaa, joka pääsee paremmin oikeuksiinsa suuria festarilavoja pykälän verran intiimimmässä ympäristössä. Apianniemen kesäteatteri toikin valkoisine telttakatteineen mieleen Helsingin Juhlaviikkojen Huvilateltan, ja siellähän hänet tullaan myös näkemään reilun kolmen viikon päästä. Odotettavissa varmasti tiivistunnelmainen ilta.

Vuoden tulokas -titteli konkretisoitu hyvin Behmin keikalla, sillä hän soitti setissään läpi käytännössä koko valmiin biisimateriaalinsa. Draaman kaari viehättää -esikoisalbumin (harvinaisen osuva nimi Behmin live-esiintymistä ajatellen) repertuaari tuli vedetyksi liki koko komeudessaan. Ja hitit olivat paikoillaan: alkupäässä kaunis rakkauslaulu Päästä varpaisiin, loppunousun alussa kansansuosikki Frida ja uljas Tivolit, lopetuksesi se hiteistä suurin Hei rakas. Ja kun biisejä ei encoreiksi enää riittänyt, vedettiin Frida yhteislauluna uusiksi. Hienon keikan hauska päätös.

Laulelmallista ja punkahtavaa

Maria Makaaberin lavameininki oli lystikkään arvamaatonta.

Behmiä ennen Apian lavalla esiintyneet Salla Flinkman ja porilaisbändi Maria Makaaberi olivat toistensa vastakohtia. Esikoisalbumiaan parhaillaan julkaiskuntoon hiova Flinkman esitti nainen ja kitara -pohjalta laulelmallista poppia englannin kielellä. Referenssiniminä voisi ehkä mainita singer-songwritereita Joni Mitchellistä Suzanne Vegaan ja pehmennettyyn Sheryl Crow’hun. Kilttiä, mutta yllätyksetöntä. Vähän särmää peliin, Flinkman voisi erottua nassasta.

Sen kyllä tekee Valkeakoskella hänen jälkeensä lauteille loikannut tyttötertsetti Maria Makaaberi. Herttaisen hörhelöä punkpoppia veivaava porilaisnelikko on vielä raakile, biiseissä jäsentymätöntä tajunnanvirtaisuutta ja lavaelo yhtä arvaamatonta kuin päiväkotiryhmällä kevätjuhlassa – ja juuri siinä arvaamattomuudessa oli Maria Makaaberin viehätys.

Tänään torstaina Apianniemen kesäkonserttisarjassa ovat vuorossa Mika Rämän, Hoedownin (feat. Edu Kettunen & Timo Kiiskinen) sekä Erja Lyytisen vedot. Työväen Musiikkitapahtuman kaikki kesäkonsertit muös striimataan suorina. Striimiliput löytyvät tiketti.fi -verkkopalvelusta.

Salla Flinkman.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE