Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Tohtori Ihme” ja Isisin seksiorjaksi joutunut saivat tänään Nobelin rauhanpalkinnon

Tämänvuotinen Nobelin rauhanpalkinto on jaettu tänään Oslossa Alfred Nobelin kuoleman muistopäivänä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Rauhanpalkinnon saivat tänä vuonna kongolainen lääkäri Denis Mukwege ja irakilainen ihmisoikeusaktivisti Nadia Murad. Molemmat ovat työskennelleet lopettaakseen seksuaalisen väkivallan käytön konflikteissa.

“Tohtori Ihmeenä” tunnettu Mukwege on parin vuosikymmenen ajan auttanut raiskausten ja muun julman seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuneita naisia ja lapsia Kongon itäosassa.

Irakin jesidivähemmistöön kuuluva Murad jäi puolestaan äärijärjestö Isisin seksiorjaksi Irakissa vuonna 2014. Murad kuitenkin onnistui pakenemaan kolmen kuukauden vankeuden jälkeen ja asuu nykyään Saksassa.

Mukwegen työstä valmistui vuonna 2015 elokuva “The Man Who Mends Women”. Muradin kirja hänen koettelemuksistaan julkaistiin vuonna 2017.

Kirjallisuuden Nobelia ei tänä vuonna jaeta.

Fysiikan, kemian, lääketieteen ja taloustieteen Nobel-palkinnot jaetaan myöhemmin tänään Tukholmassa.

Lisää aiheesta

Kirjallisuuden Nobelia ei tänä vuonna jaeta. Taustalla ovat Ruotsin akatemiaa ravistelleet skandaalit.

Palkinnosta päättävän Ruotsin akatemian yksi jäsen, Katarina Frostenson, on naimisissa hovioikeudessa raiskauksesta tuomitun kulttuurivaikuttaja Jean-Claud Arnault’n kanssa.

Arnault’n oikeusprosessi on ravistellut akatemiaa ja sai useat jäsenet eroamaan tai jättämään työnsä toistaiseksi. Akatemia päättikin olla jakamatta kirjallisuuden Nobelia tänä vuonna ja lykkäsi valintaa ensi vuoteen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE