Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Töihin voidaan kutsua 18-67-vuotiaita – hallitus antoi asetuksen terveydenhuollon henkilökunnan työvelvollisuudesta

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus on antanut eduskunnalle valmiuslain käyttöönottoasetuksen terveydenhuollon henkilökunnan työvelvollisuudesta.

Demokraatti.fi/STT

Asetuksen mukaan työvelvollisuutta voidaan soveltaa koko maassa. Töihin voidaan kutsua julkisen tai yksityisen terveydenhuollon työntekijöitä, jotka ovat iältään 18–67-vuotiaita. Asetus on voimassa 13. huhtikuuta asti.

Hallitus oli pyrkinyt saamaan terveydenhuollon henkilökunnan työvelvollisuuden voimaan jo viime viikolla, mutta tuolloin eduskunnan perustuslakivaliokunta ei ollut hyväksynyt asiaa.

– Olisi esimerkiksi voinut jäädä epäselväksi, milloin ihmisen ei tarvitse osallistua työvelvollisuuteen, valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) sanoi viime viikon keskiviikkona.

Hallituksen nyt antaman asetuksen mukaan sovellettavaksi tulevat aiempaa kattavammin valmiuslain säännökset työvelvollisuudesta. Näin pyritään huolehtimaan työvelvollisen aseman ja oikeuksien suojaamisesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE