Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Toimeentulo ja vakituinen työ ovat tämän jälkeen luksusta” – JHL: Siirtymäaika turvaisi työllisyyttä sote-uudistuksessa

JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.

Hallitus esittää laajaa valinnanvapautta sosiaali- ja terveyspalveluihin sote- ja maakuntauudistuksessa.

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine näkee valinnanvapauden ja laajan pakkoyhtiöittämisen vaikuttavan merkittävästi työllisyyteen.

– Henkilöstö on sote- ja maakuntalain mukaan suojassa vain liikkeenluovutuksen siirtymäajan. Vuonna 2019 alkavat suuret irtisanomiset kun maakunta ja sote-keskukset käynnistävät toimintansa. Jo nyt on tiedossa kunnissa kevään ajan tehdyn selvityksen perusteella, että maakuntiin siirtyvää väkeä on liikaa, Niemi-Laine toteaa.

Kilpailutuksen ja valinnanvapauden käynnistyminen lisää työttömyyttä entisestään. Kilpailutus on kuitenkin vaikea aloittaa täysimääräisesti heti vuoden 2019 aikana, sillä palveluprosessien kehittäminen on sotessa tuolloin vasta alkamassa.

– Henkilöstön sitouttaminen kehittämiseen tapahtuu parhaiten kolmen vuoden siirtymäajalla. Lakiin on saatava myös laajempi kirjaus liikkeenluovutuksesta vuoden 2023 jälkeenkin. Onkin hyvä pohtia myös sitä, että henkilöstöjärjestöjä sitoutetaan ensimmäisen kolmen vuoden aikana niin, että järjestöt saavat lisää pääluottamusmiehiä ja ajankäyttöä. Tämä lisää hyvinvointia työpaikoilla ja kehittämistyö sujuu mutkattomasti.

Suurin osa työntekijöistä joutuu valinnanvapauden ja markkinoistamisen myötä pätkä-, ja nollatuntisopimustöihin.

Maakuntien yhtiöiden inhouse -tilanne muuttunee siten, että yhtiöt lähtevät suoraan markkinoille. Maakuntiin siirtyvästä väestä puolet eli yli 100 000 henkilöä tulee olemaan yhtiöiden piirissä.

Lisää aiheesta

– Jos ajatus on se, että yhtiöt tekevät vain hankintoja ja tuotanto ostetaan markkinoilta, on henkilöstön asema heikkenemässä työmarkkinoilla entisestään. Toimeentulo ja vakituinen työ ovat tämän jälkeen luksusta. Suurin osa työntekijöistä joutuu valinnanvapauden ja markkinoistamisen myötä pätkä-, ja nollatuntisopimustöihin, Niemi-Laine maalaa.

Hänen mielestään nyt tarvitaankin työntekijöiden ja Sipilän hallituksen välille yhteistä sopimusta, missä edistetään työllisyyttä hyvällä henkilöstöpoliittisilla periaatteilla.

– Hallituksen on suojeltava työllisyyttä ja panostettava rahaa sote- ja maakuntauudistuksesta aiheutuviin henkilöstön irtisanomisiin.

Niemi-Laineen mukaan on parempi nyt sitoutua malliin ja rahoittaa työstä työhön siirtymistä kuin kohdata katastrofi, jossa työttömyys kasvaa entisestään.

Hallitus on omien sanojensa mukaan muuttanut aikaisempaa esitystään valinnanvapaudesta siihen suuntaan, että kermankuorinta olisi mahdotonta. Palveluntuottaja ei voisi valita asiakkaitaan niin kauan, kuin potilaskiintiö ei ole täynnä.

– Toivotaan, että tämä periaate toteutuu. On kuitenkin ikävä huomata, että esimerkiksi verojenmaksuvelvoitteen osalta valinnanvapauslaki jättää paljon porsaanreikiä siihen, että suuret sote-pääomafirmat voivat kikkailla veronmaksussa. Lisäksi laissa ei ole mitään velvoitetta työllisyyden tai kansanterveyden ylläpidosta.

– Näyttää siltä, että suuret pääomafirmat vievät potin ja pienet yritykset ja kansalaisjärjestöt halutaan hävittää Suomen kartalta. Tämä kehitys ei ole hyvä, ja hallituksen on löydettävä ratkaisu, jotta kaikilla tuottajilla on tasa-arvoinen asema, Niemi-Laine päättää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE