Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Toimittajat ilman rajoja: Suomi taas ykkönen maailmassa

Suomi on jälleen maailman paras maa lehdistövapauden suhteen. Kansainvälinen sananvapausjärjestö Toimittajat ilman rajoja nimesi Suomen jo seitsemännen kerran lehdistönvapauden kärkimaaksi vuosittaisessa raportissaan. Toiseksi listalla sijoittui Alankomaat ja kolmanneksi Norja.

Suurimpia putoajia olivat Puola ja Tadzikistan. Puola tippui sijalle 47 sijalta 18, kun maan äärikonservatiivinen hallitus on pyrkinyt hallitsemaan julkista mediaa. Tadzikistan puolestaan jäi sijalle 150, kun valtion autoritäärinen hallinto on kiristänyt median oloja.

Lisäksi Euroopassa lisääntynyt nationalismi ja toimittajien kohdistuvat uhkaukset näkyivät Ruotsin ja Saksan sijoituksissa. Ruotsi putosi viidenneltä sijalta kahdeksanneksi, kun toimittajien saamat tappouhkaukset ovat lisääntyneet. Saksa puolestaan tippui neljä sijaa sijalle 16. Saksassa toimittajat joutuivat muun muassa väkivaltaisten hyökkäysten kohteeksi muslimienvastaisen mielenosoituksen aikana.

Järjestöä huolestuttaa, että toimitustyöhön liittyvä pelon ilmapiiri on lisääntynyt maailmanlaajuisesti. Lisäksi huolenaiheena on, että valtioiden ja yksityisten tahojen ote toimituksista on tiukentunut.

Suomen osaston puheenjohtaja Ilkka Nousiainen huomauttaa, että maailmalla nähtävät muutokset koskevat myös Suomea.

– Pakolaiskeskustelu on kärjistänyt tilannetta kaikkialla Euroopassa. Vihapuhe ja toimittajien uhkailu on yleistynyt myös meillä Suomessa, Nousiainen sanoo.

Listauksessa 180 maata laitetaan järjestykseen vuosittain perustuen median vapauteen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE