Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Toin esille, ettemme hyväksy väkivaltaa” – Mykkänen tapasi Myanmarin Aung San Suu Kyin

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.) tapasi tänään Myanmarin valtiokanslerin Aung San Suu Kyin maan pääkaupungissa Naypyidawissa.

Mykkänen ilmaisi Suomen vahvan tuen Myanmarin rauhanprosessille ja siviilihallituksen demokraattisille uudistuksille. Hän myös vetosi hallitukseen, että se tekee kaikkensa estääkseen väkivaltaisuudet Rakhinen osavaltiossa.

– Toin esille, ettemme hyväksy väkivaltaa ja että Rakhinen osavaltion väkivaltaisuuksilla on merkitystä koko demokratiaprosessin uskottavuudelle.

Mykkänen kertoo saaneensa vakuutuksen, että hallitus tutkii tapahtumat ja ryhtyy toimenpiteisiin, jos näyttöä löytyy.

– Myanmarilla on iso potentiaali harpata kehityksessä eteenpäin, mutta maan poliittinen tilanne on hauras. Siksi ihmisoikeusrikkomuksiin pitää ja kannattaa puuttua heti, Mykkänen arvioi.

Maan poliittinen tilanne on hauras.

YK:n tuoreen raportin mukaan Rakhinen osavaltion alueella on tehty vakavia ihmisoikeusrikkomuksia. Mykkänen peräänkuulutti tapaamisessa riippumattoman rikostutkimuksen tärkeyttä.

Lisää aiheesta

– Valtiokansleri lähti siitä, että ensin on annettava työrauha kansalliselle tutkimuskomissiolle. Sen työn hän lupasi valmistuvan lyhyessä ajassa, nopeammin kuin kuukausissa, Mykkänen kertoo.

Aung San Suu Kyi ja Mykkänen keskustelivat myös Myanmarin ja Suomen kehitysyhteistyöstä ja kaupasta.

Suomi tukee Myanmarin demokratia- ja oikeusvaltiokehitystä, rauhanprosessia, koulutusjärjestelmän uudistamista sekä metsävarojen kestävää hallintaa.

Maiden välinen kauppa on Mykkäsen mukaan vielä pientä, mutta maan talouden kova kasvuvauhti sekä Myanmarin suunnittelemat suuret investoinnit muun muassa energiaan ja liikenteeseen tarjoavat hyviä mahdollisuuksia kaupan merkittävään kasvattamiseen.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministerin matkalle osallistuu 18 eri yrityksen ja tahon edustajaa. Yritysten toimialoja ovat cleantech, energia, ICT ja digitalisaatio sekä opetus.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE