Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Toinen kerta toden sanoo?: PS-taloudenhoitaja “katsoo pelin loppuun” pj-kisassa

Ensimmäinen ehdokas on kertonut pyrkivänsä varmasti perussuomalaisten seuraavaksi puheenjohtajaksi. Oulun perussuomalaisten taloudenhoitaja Raimo Rautiola ilmoittautui tänään puheenjohtajakisaan.

Rautiola vetäytyi viime vuonna puheenjohtajakisasta Timo Soinia vastaan kalkkiviivoilla, kun koki, ettei saanut jäsenistöltä riittävää tukea. Tällä kertaa hän aikoo katsoa pelin loppuun asti.

Rautiolan mielestä valtion velka-asian saaminen kuntoon nopeasti on tämän vuoden tärkein poliittinen kysymys. Hän sanoo, että Suomen pitäisi pyrkiä Kreikan kaltaiseen velkajärjestelyyn.

– Nyt emme pysty maksamaan euroakaan takaisin. Laskin, että jos pystyisimme maksamaan sata miljoonaa vuodessa takaisin, meillä menisi tuhat vuotta. Meidän on pakko hakea velkajärjestelyä.

Rautiola sanoo, että lisäksi palkansaajien, eläkeläisten ja pienyrittäjien asemaa pitää ajaa nykyistä voimakkaammin. Hän esimerkiksi haluaa merkittäviä verohelpotuksia palkansaajille.

Viime vuonna Rautiolan pääteema vaaleissa oli, että Suomen pitäisi erota EU:sta ja siirtyä Euroopan talousalue Etan jäseneksi. Lisäksi Suomen pitäisi luopua eurosta. Tästä “itsenäisyysloikka”- ajatuksesta hän pitää edelleen kiinni.

Jo viime viikolla europarlamentaarikko Jussi Halla-aho sanoi todennäköisesti asettuvansa ehdolle perussuomalaisten johtoon.

Lisää aiheesta

Puolueen nuorisojärjestöä Keski-Suomessa johtava Teemu Torssonen on jo aiemmin kertonut lähtevänsä mukaan kisaan, mutta harkitsevansa asiaa uudelleen, mikäli Halla-aho asettuu ehdolle.

Lisäksi ehdolle on ilmoittautunut aiemmin ainakin Satakunnan perussuomalaisten hallituksen jäsen Riku Nevanpää.

Soini on sanonut ilmoittavansa jatkoaikeistaan “kevään korvalla”.

Juttua päivitetty klo 8.50.

Korjaus: ehdokkaan nimi on Rautiola, ei Rautiala, kuten ensimmäisessä kappaleessa oli virheellisesti alun perin.

Juttua päivitetty Teemu Torssosella klo 10.27.

Korjaus ja lisäys STT:n juttuun: Rautiola vetäytyi pj-kisasta jo vuonna 2015. Lisäksi on lisätty ehdokaslistaan Riku Nevanpää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE