Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Toiseksi tullut Hanna Kuntsi: “Saatiin hyvä puoluesihteeri, en epäile hetkeäkään”

Palvelualojen ammattiliiton yhteiskuntasuhteiden päällikkö Hanna Kuntsi sai puoluesihteerivaalin toisella kierroksella 209 ääntä.

Puoluesihteeriksi valittiin Miltton Brusselsin johtava asiantuntija Antton Rönnholm 286 äänellä.

– Antton on aivan loistava tyyppi ja saatiin hyvä puoluesihteeri, en epäile hetkeäkään. Minulle jäi omasta kampanjastani oikein hyvä maku suuhun. Me teimme puolen vuoden aikana kaiken sen, mitä suunniteltiin. Ammattimaisesti vietiin homma loppuun asti. Mikään ei jäänyt kaivelemaan, Hanna Kuntsi kommentoi Demokraatille välittömästi vaalin tuloksen selvittyä SDP:n puoluekokouksessa Lahdessa.

Sitä, mikä tuloksen ratkaisi, Kuntsi ei käy tässä vaiheessa pohtimaan. Puoluekokouksen käytävillä on pohdittu asiakysymysten lisäksi myös esimerkiksi ay-taustan ja sukupuolen vaikutusta puolusihteerivalintaan.

– Tämä ei ole ehkä vielä ihan oikea hetki alkaa spekuloimaan, mikä sitten on vaikuttanut kenenkin päätöksiin. Toisaalta olisi kaunis ajatus ajatella, että oli kaksi loistavaa ehdokasta ja edustajat pohtivat molempien vahvuuksia ja valitsivat paremman.

Antti Rinne valittiin jatkokaudelle SDP:n puheenjohtajaksi.

– Minun mielestä on hyvä, että oli puheenjohtajakisa. Saatiin erilaista keskustelua, se varmaan sparraa Anttiakin alkavalle toiselle kaudelle. Totta kai hän kykenee koko ajan ottamaan hommaa paremmin hanskaansa, koko ajan kun tulee kokemusta ja vuosia lisää. Seuraavat eduskuntavaalit eivät ole ensimmäiset vaan toiset eduskuntavaalit, joihin hän meidät luotsaa. Se varmasti on toisentyyppistä se tekeminen. Minusta se on hyvä, että tässä kohtaa nyt on jatkuvuutta, Hanna Kuntsi kommentoi.

Tärkeintä sosialidemokraattiselle puolueelle on tällä hetkellä yhteistyö.

– Yhdessä tekeminen ja se, että sitä voi tehdä hyvässä hengessä. Se on ehkä se oppi tästä puoluekokouksesta niin puheenjohtaja- kuin puolusihteerikisasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE