Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Toiset tykkää, toiset ei, mutta maaseudun, maakuntien ja Lapin puolustaminen jatkuu” – Eduskunnasta tippuva Kärnä: Väyrysellä oli oikeus tehdä ratkaisunsa

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä, joka joutuu kesäkuussa luovuttamaan paikkansa Paavo Väyrysen saapuessa eduskuntaan toteaa, että Väyrysellä oli oikeus tehdä ratkaisunsa.

Demokraatti

Demokraatti

Väyrynen kertoi hetki sitten palaavansa eduskuntaan kesäkuussa mutta luopuvansa kuitenkin Keskustan jäsenyydestä.

– Tämä tilanne on ollut selvillä koko ajan tämän kolmen vuoden ajan ja Väyrysellä on ratkaisuunsa lainsäädännön nojalla kaikki oikeus. Toivotan Väyryselle kaikkea hyvää ja ennen kaikkea toivon, että hän käyttäytyy eduskunnassa keskustan kunniapuheenjohtajan arvokkuudella; oli sitten eduskuntaryhmän jäsen tai ei, Kärnä kommentoi lähettämässään tiedotteessa.

– Nyt keskityn itse hoitamaan tärkeimmät keskeneräiset työt alta pois. Paljon tärkeitä asioita ehditään saamaan liikkeelle vielä ennen kesäkuuta ja hoitamaan myös maaliin.

Omista jatkosuunnitelmistaan Kärnä toteaa vain, että ura politiikassa tulee jatkumaan. Kärnä jatkaa myös työtään esimerkiksi harvaan asutun maaseudun parlamentaarisessa työryhmässä sekä harvaan asutun maaseudun asiantuntijaverkostossa.

– Nyt on tärkeintä hoitaa nämä keskeneräiset asiat parhaalla mahdollisella tavalla maaliin, mutta seuraavat eduskuntavaalit ovat kesäkuusta 10 kuukauden päässä ja eurovaalitkin vajaan vuoden. Päätän ehdokkaaksi lähtemisestä myöhemmin. Politiikan kommentointia tulen jatkamaan käytettävissäni olevilla foorumeilla ja antamaan ärhäkkää tulitukea Juha Sipilän hallitukselle. Toiset tykkää, toiset ei, mutta maaseudun, maakuntien ja Lapin puolustaminen jatkuu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE