Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Toistaiseksi ei suunnitella lisäleikkauksia” – Sipilä ja Rehn lieventävät Orpon puheita

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan ei ole syytä epäillä, että hallituksen suunnitelma talouden tasapainottamiseksi ei toteutuisi ja keväällä tehtäisiin lisäleikkauksia.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) väläytti 1–2 miljardin euron lisäleikkauksia Helsingin Sanomien haastattelussa.

Sipilä sanoo STT:lle, että Euroopan taloustilanne on esimerkiksi brexitin vuoksi epävarma, mikä vaikuttaa myös Suomeen, mutta toistaiseksi ei suunnitella lisäleikkauksia.

Sipilän mukaan hallituksen sisällä ei ole erimielisyyttä asiasta, vaan Sipilä ja Orpo olivat keskustelleet aiheesta ennen HS:n haastattelun julkaisemista.

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) rauhoitteli samoin keskustelua lisäleikkauksista.

– Ei ole olemassa leikkausautomaattia, että välttämättä joudumme leikkaamaan. Olen Orpon kanssa samalla kannalla, että pitää varautua, jos talouden kasvu ei voimistu, Rehn totesi Ylen Ykkösaamussa.

Hänen mukaansa silloin paine lisäleikkauksiin kasvaa.

Lisää aiheesta

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE