Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Toistuuko supertapaaminen Helsingissä? HS: Trump päättää osallistumisensa marraskuun välivaalien jälkeen

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja hänen venäläinen virkaveljensä Vladimir Putin saattavat tavata toisensa Suomessa arktisessa huippukokouksessa ensi keväänä, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lehden lähteiden mukaan Trump tehnee päätöksen osallistumisestaan kokoukseen Yhdysvaltain marraskuisten välivaalien jälkeen. Valmistelut ovat edenneet sen verran hyvin, että kokoukselle on alettu jo etsiä päivämääriä. Helsingin Sanomien mukaan asiaa todennäköisesti puidaan hallituksen ulko- turvallisuuspoliittisessa ministeriryhmässä loppuviikosta.

Putin on jo alustavasti ilmoittanut Venäjän kiinnostuksen osallistua kokoukseen.

Presidentti Sauli Niinistö sanoo lehdelle, ettei hän ota kantaa, milloin Yhdysvalloista voi odottaa päätöksiä. Presidentti ei myöskään vielä halua lyödä lukkoon päivämäärää arktiselle kokoukselle.

– Jos mahdolliset vieraat ovat tarpeeksi korkealta, aikataulu riippuu mitä suurimmissa määrin vieraista, Niinistö sanoo lehdelle.

Trump ja Putin tapasivat Suomessa heinäkuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE