Duunari raataa saadakseen palkkapussin. Kotiäiti hoitaa lapsiaan huolehtiakseen jälkikasvunsa tarpeista. Joku saattaa tehdä jopa vapaaehtoistyötä. Yhtä kaikki, työ on tehtävän suorittamiseen tähtäävää pitkäjännitteistä, aktiivista ja tavoitteellista toimintaa. Se antaa elämälle paitsi toimeentuloa, myös henkisiä haasteita. Työn täytyy olla merkityksellistä, työssä pitää voida kehittyä ja työntekijän pitää saada päättää siitä, miten työ tehdään. Silloin työntekijä voi hyvin ja tuottaa tulosta.

Nyky-Suomessa työmarkkinat ovat valitettavasti luonteeltaan vinksahtaneet. Meillä on pakkotyötä, pakkotyönhakua ja pakkoyrittäjyyttä. Se lisäksi työnhakijoille tarjotaan epätyypillisiä työsuhteiden muotoja, joita ovat esimerkiksi osa-aikatyö, määräaikaistyö, kotona tehtävä työ ja työvoiman vuokraukseen perustuva työ. Missä luuraavat oikeat työpaikat?

Työnantajat marisevat usein, että heillä olisi työtä tarjolla, mutta ei ole hakijoita. Vaikeasti tarjottavien työpaikkojen määrä ei ole lisääntynyt. Näin todisti professori Pertti Koistinen hiljakkoin Aamulehdessä. Ongelman ydin ei ole haluttomat työntekijät, vaan työpaikoissa on jotakin mätää. Koistinen kehottaakin työnantajia itsetutkiskeluun. Jokin asia mättää näissä työpaikoissa, joita ei saada täytettyä.

Villakoiran ydin saattaa olla joissakin työsuhteen ehdoissa, jotka työntekijän näkökulmasta viittaavat, jos ei nyt ihan pakkotyöhön, niin ainakin sinne päin. Työsopimus voi olla nolla-tuntisopimus, joka edellyttää pienellä varoitusajalle töihin lähtöä kahdeksi tunniksi. Ei tällainen työ elätä. Työ voi olla hyvin sesonkiluonteista, muutamana päivänä pitäisi huhkia vuorokaudet ympäriinsä ja sitten pitää vapaata. Pyritään tasaamaan tunnit, ettei syntyisi ylitöitä.

Sitten mukaan tulevat työnantajan asenteet. Jos et suostu mihin tahansa, niin huomenna ei satukaan olemaan töitä tarjolla. Opiskelijoilla teetetään minusta ihan orjatyöhön verrattavaa duunia. Jopa korkeasti koulutettuja nuoria otetaan ”harjoittelemaan” palkatta. Kun olet riittävästi harjoitellut, otetaan seuraava ”harjoittelija”.

Työttömiin kohdistetut toimenpiteet eivät ole rakentavia. Työnvälitystoimistot ovat ”rangaistuslaitoksia”, joissa sovelletaan yhteiskunnan kurinpitomenettelyä ja virkailijoiden mielivaltaa. Mikäli naama ei miellytä, ohjataan koulutettu ihminen ennalta huonoksi työpaikaksi tiedettyyn työpaikkaan isännän saappaan alle käskettäväksi osa-aikatyöhön.

Jos työntekijä itse irtisanoutuu työsuhteesta, seuraa siitä karenssi ja korvausten menetys. Tyhjiä tunteja ei pysty täyttämään toisella työnantajallakaan, koska voimassaolevan sopimuksen työtunneista ei ole etukäteen tietoa. Tämän lisäksi tyhjistä työtunneista ei kerry eläkettäkään. Muualla kuin työnvälitysalalla tällainen sanktioiden käyttäminen olisi ihmisoikeuskysymys.

On olemassa työpaikkoja ja työnantajia, joiden työpaikat menevät kuin kuumille kiville, ja hakijoita on satamäärin yli tarjonnan. Mitään muuta ei tarvita kuin tarjota reiluja työehtoja ja kohtuullinen korvaus. Koska työnantajat ovat viimeisen kymmenen vuoden ajan saaneet nauttia ylitarjonnasta ja jonoista porttien ulkopuolella, tilanne on ehkä muuttumassa. Työnantajien olisi aluksi lähdettävä muokkaamaan omia asenteitaan. Pikkiriikkisen nöyryyttä ja vastaantuloa työntekijöitten suuntaan olisi paikallaan ja käydä vaikkapa kurssi rekrytoinnin saloista.

Niin työn, työnantajan kuin työntekijän arvostus lähtee molemminpuolisesta kunnioituksesta ja reiluista pelisäännöistä. Onneksi Lauri Lylyn pormestariohjelmaan on kirjattu työllisyyden parantaminen ykkösasiana. Mutta myös se, ettei hinnalla millä hyvänsä. Työpaikkojen pitää olla reiluja, työnantajien noudattaa työehtosopimuksia ja maksaa veronsa.