Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Toivoisin, että ahdistelukertomusten lisäksi kysyttäisiin…” – Sanna Marin tahtoo uuden suunnan #metoo-keskusteluun

Seksuaalista häirintää vastustava #metoo-kampanja herättää runsaasti keskustelua.

Helsingin Sanomat teki artikkelin, jossa myös kansanedustajat puhuivat kokemuksistaan ahdistelusta ja häirinnästä.

Esimerkiksi SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marin kertoi kokeneensa seksuaalista ahdistelua myös politiikassa. Hän mainitsi esimerkkinä noin vuosi sitten järjestetyn tapahtuman, johon hän osallistui kansanedustajana.

– Kaksi miestä halasi takaapäin ja toinen suuteli minua silmään. Se oli hyvin hämmentävä, päällekäyvä tilanne keskellä kirkasta päivää. Varmastikaan henkilöt eivät itse ymmärtäneet toimineensa väärin, Marin kertoi.

Eduskunnassa Marin ei ole kokenut häirintää mutta tytöttelyä kylläkin. Hän sanoo kuitenkin nähneensä tilanteita, joita itse piti häirintänä.

Täysin tyytyväinen #metoo-aiheisiin juttuihin Marin ei kuitenkaan ole. Tuoreessa Facebook-päivityksessään hän toivookin, että ahdistelukertomusten lisäksi kysyttäisiin: miksi ahdistelet?

– Kun ongelmaan voidaan puuttua vain muuttamalla ahdistelijoiden asenteita ja toimintaa. Fokus tekijään, ei uhriin, Marin painottaa.

Lisää aiheesta

Sanna Marin on kirjoittanut aiheesta myös kolumnin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE