Kolumnit

Toivoisin, että kaikki ne, jotka ovat pettyneitä ja jopa vihaisia USA:n vaalituloksesta, pääsivät käymään saman keskustelun Carolinen ja Mattin kanssa kuin minä

Kaksi viikkoa sitten maailma järkyttyi. Populistisen miljardöörin rynnistys Yhdysvaltain presidentiksi siirsi amerikkalaiset ja koko maailman epävarmuuden aikaan. Ensimmäistä kertaa läntisen supervallan historiassa joudutaan oikeasti pohtimaan millaista sisä- ja ulkopolitiikkaa uusi presidentti tulee harjoittamaan. Huoleen on syytä, sillä puheet vaalikampanjan aikana ja sen jälkeen ovat olleet epäjohdonmukaisia ja vaihdelleet päivittäin.

Sain itse seurata historiallisten vaalien viimeisiä viikkoja suoraan Yhdysvalloissa. Vaalimatka viidessä osavaltiossa ja lukemattomat keskustelut paikallisten äänestäjien kanssa paljasti, kuinka jakautunut Yhdysvallat tällä hetkellä on ja kuinka vahvasti faktojen vastainen mieliala on vallannut poliittista keskustelua.

Faktattomalle vyöhykkeelle pääsin toden teolla, kun osallistuin Donald Trumpin vaalitilaisuuteen Selman pikkukaupungissa Pohjois-Carolinassa. Tilaisuudesta ei jäänyt oikein muuta päähän kuin aito Kiinassa valmistettu ”Make America Great Again” -lippalakki, republikaanien punaisena luonnollisesti, sekä pitkä keskustelu yhden nuoren pariskunnan kanssa.

Tässä vaiheessa uskoin vielä vakaasti Hillary Clintonin voittoon, mutta Carolinen ja Mattin kanssa käymäni keskustelu sai minut hivenen epävarmaksi omasta analyysistäni. Tässä mielessä keskustelu avasi huomattavasti ajatusmaailmaani sellaiseen Amerikkaan, joka ei omassa somekuplassani tai vaaliuutisoinnissa näkynyt.

Näissä vaaleissa Caroline ja Matt pääsivät äänestämään ensimmäistä kertaa ja heidän äänensä menivät Trumpille.

Matt ja Caroline ovat pienen maaseutukaupungin kasvatteja, joista Matt työskentelee maatilalla ja Carolinen viimeistelee lukiota. Poliittisista kysymyksistä tärkeimmiksi nousivat abortin vastustaminen ja aseenkanto-oikeuden puolustaminen, toisin sanoen he ovat kunnollisia republikaaneja.

He eivät ole käyneet Yhdysvaltojen ulkopuolella kertaakaan. Muutoinkaan matkustelu ei ole yleistä, lukuun ottamatta jouluisia ostosretkiä New Yorkiin. Heitä oikeastaan hieman pelottaa poistua Yhdysvalloista. Koulussa on kuulemma opetettu, että eurooppalaiset vihaavat amerikkalaisia, erityisesti italialaiset.

Ihmettelin tällaista ajatusmaailmaa ja yritin oikaista heidän saamaansa käsitystä eurooppalaisista. Hyväntahtoisuutta ja uskottavuuttani varmasti edesauttoi se, että joku on matkustanut Suomesta asti tuhansia kilometrejä pimenevään iltaan pohjoiscarolinalaiselle pellolle seuraamaan vaalitilaisuutta. Tätä he pitivät huvittavana mutta toisaalta myös kunnioitettavana.

Näissä vaaleissa Caroline ja Matt pääsivät äänestämään ensimmäistä kertaa, ja heidän äänensä menivät Trumpille. Kun kysyin, miksi he kannattavat Trumpia, ensimmäinen vastaus oli, että Hillary Clinton valehtelee. Perusteluita tähän ei oikein tullut, mutta mitäpä niitä näin faktattomalla vyöhykkeellä edes tarvitsee. Pelkkä tunne siitä, että joku valehtelee, riittää vallan mainiosti.

Polveileva keskustelumme käsitteli myös Suomea. He olivat yllättävän kiinnostuneita siitä miten meidän yhteiskuntamme toimii. Luonnollisesti kehuin Suomen julkista koulutus- ja terveydenhoitojärjestelmää, jota Matt yllätyksekseni piti varsin hyvänä asiana. Caroline toki riensi heti korjaamaan, ettei muun muassa koulutus voi olla laadukasta, jos valtio vastaa siitä ja kansalaisilla ei ole vapautta valita ja vaikuttaa koulutukseen itse.

Heille puolestaan tuli yllätyksenä miten Suomi on jatkuvasti kansainvälisten tilastojen kärjessä, kun vertaillaan koulutuksen laatua ja oppimistuloksia. Huomasin keskustelun tässä vaiheessa etteivät he täysin tyrmänneet ”pohjoismaista sosialismia.”

He eivät ole rasisteja, fasisteja tai naisvihaajia, joiksi suurin osa Trumpin kannattajista on leimattu.

Vapaus oli oikeastaan keskustelumme kantava teema. Tämä ei sinällään yllättänyt, onhan Yhdysvallat perustunut aina anglosaksiselle vapausihanteelle, kun taas meillä on keskitytty hegeliläiseen valistusihanteeseen, jossa valtio on kaikki kaikessa. Onneksi nämä kaksi ihannetta kohtasivat toisensa varsin rauhanomaisesti Selman pimenevässä yössä.

Kun keskustelumme siirtyi koskemaan Trumpin vaaliteemoja, paljastui, kuinka tehokkaasti populismi vetoaa ihmisen tunteeseen. Caroline ja Matt eivät uskoneet, että Trump pystyy murtamaan pattitilanteen poliittisessa päätöksenteossa, tuomaan tehtaat ja työpaikat takaisin tai rakentamaan muurin Meksikoa vastaan.

Heille tärkeintä oli pelkästään se, että joku edes puhuu näistä asioista. Poliitikot ovat vaienneet globalisaation huonoista puolista sekä maahanmuuton ongelmista. Molemmat ovat arjen todellisuutta Pohjois-Carolinan pikkukaupungissa. Nyt heille esiintyi ehdokas, joka välittää juuri heidän ongelmistaan.

Toivoisin, että kaikki ne, jotka ovat pettyneitä ja jopa vihaisia vaalituloksesta, pääsivät käymään saman keskustelun Carolinen ja Mattin kanssa kuin minä. He eivät ole rasisteja, fasisteja tai naisvihaajia, joiksi suurin osa Trumpin kannattajista on leimattu. He ovat aivan tavallisia sydämellisiä ihmisiä, jotka vain toivovat politiikan pystyvän edes jotenkin parantamaan heidän elämäänsä. Heillä on tunne siitä, että poliitikot ovat hylänneet heidät. Tätä hylkäämisen tunnetta ei voi faktoilla voittaa eikä luottamusta palauttaa yksissä vaaleissa.

Pelastusta tuskin on luvassa, ja suurin osa näistä ihmisistä tuntuu tietävän sen.

Mattin ja Carolinen kaltaisia ihmisiä löytyi ympäri Yhdysvaltoja useita miljoonia. He kaikki tarttuivat populistisen miljardöörin pelastusrenkaaseen ja tarjoukseen Amerikan suuruuden palauttamisesta. Pelastusta tuskin on luvassa, ja suurin osa näistä ihmisistä tuntuu tietävän sen.

Seuraavan neljän vuoden aikana ajatus ”Make America Great Again” taitaa olla vain pelkkää retorista kuvitelmaa kuin todellisuutta.

Mutta sehän ei haittaa, sillä tunne on järkeä vahvempi.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat