Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Toivomme, että meno muuttuu hallituksessa” – SAK:ssa on lopen kyllästytty luottamusta murentavaan politiikkaan

Valtiovarainministeriön ja muiden ministeriöiden välisissä budjettineuvotteluissa näytti olevan keskiviikkona leppoisa tunnelma. SAK toivoo budjettiriiheen nyt "suurta viisautta".

Hallitus kokoontuu tämän kuun lopussa budjettiriiheensä niskassaan varoittelut siitä, mitä on edessä, jos se alentaa ansiotuloverotusta. Palkansaajakeskusjärjestö SAK:n terveiset riiheen ovat harvinaisen selkeät:

Marja Luumi

Demokraatti

– Joskus tulee uusi taantuma ja on aika kerätä julkisen talouden puskureita varten. Nyt ei todellakaan ole veronkevennysten aika, SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta on painottanut monet kerrat.

Hän toivoo budjettiriihessä “suurta viisautta”, koska niin moni taho on tuonut esille huolensa veronkevennysten aiheuttamista vitsauksista – varsinkin jos tuloverotuksen alennus kompensoidaan kiristämällä kulutusveroja. Tasaverojen nosto voisi vain lisätä tuloeroja.

– Usein sanotaan, että talouspolitiikan suurimmat virheet tehdään nousukaudella. Veronkevennykset tähän kohtaan olisivat juuri niitä.

Ansiotuloverotuksen alentaminen kuulostaa palkansaajan korvissa hunajalta, mutta…

– En näe kansan keskuudessa ollenkaan sellaista verokapinaa, mitä poliitikot yrittävät lietsoa. Palkansaajat ymmärtävät kyllä sen, että jos haluamme säilyttää julkisen hyvinvointiyhteiskuntamme, verotuksen pitää olla riittävä, Kaukoranta huomauttaa.

Menopaineita pelkästään väestön ikääntymisen takia on hänen mukaansa aivan riittävästi jo ensi vuoden budjettiin, saati sitten myöhemmin tulevaisuudessa. SAK haluaa muun muassa palauttaa kehitysyhteistyörahat, perua koulutusleikkauksia, palauttaa innovaatiotuet aiemmalle tasolleen ja lisätä tiemäärärahoja.

Lisää aiheesta

“Olisi naiivia uskoa, että julkinen talous vahvistuu pelkästään työllisyyden nousun ansiosta.”

SAK on laatinut omat evästyksensä seuraavalle eduskunnalle ja hallitukselle.

– Toivomme, että meno muuttuu hallituksessa vaalien jälkeen – riippumatta siitä, mitkä puolueet ovat hallituksessa, Kaukoranta muotoilee.

Hän odottaa, ettei tuleva hallitus harrastaisi luottamusta murentavaa ja repivää politiikkaa vaan haluaisi hakea yhdessä ratkaisuja.

Kolmikantaisuuden rikkominen on näyttänyt olevan vahvasti Juha Sipilän (kesk.) hallituksen linja.

– Se on surullista. Tuntuu siltä, että nykyhallituksella on ollut ideologinen halu lähteä repimään rikki vanhaa sopimusyhteiskunnan mallia. On kuitenkin vahvaa näyttöä, että se on hyvä tapa tehdä vaikeitakin ratkaisuja, Kaukoranta muistuttaa.

Seuraavalta hallitukselta hän odottaa julkista taloutta vahvistavaa talouspolitiikkaa työllisyyden parantamisen ohella.

– Olisi naiivia uskoa ja luottaa uhkarohkeasti siihen, että julkinen talous vahvistuu pelkästään työllisyyden nousun ansiosta, vaan kyllä verotuksen aste on merkittävä tekijä, pääekonomisti korostaa.

Työllisyyden kohentamiseksi tarvitaan hänen mielestään erityisesti hitaasti vaikuttavia päätöksiä. SAK:n vaalitavoitteiden listaan kuuluu niihin liittyen muun muassa oppivelvollisuuden pidentäminen, perhevapaauudistus ja rohkeat satsaukset koulutukseen.

– Mutta ei nopeita taikatemppuja, Kaukoranta heittää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE