Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Toivon, että matkan aikana ei tule yhtään tviittiä mistään” – tylyjä arvioita Trumpin neitsytmatkasta

Huipputapaaminen muslimimaiden johtajien kanssa Saudi-Arabiassa ja puhe islamista. Presidentti Donald Trumpin voisi väittää kerjäävän vaikeuksia heti ensimmäisen ulkomaanmatkansa alkajaisiksi.

CNN:n mukaan Eurooppaan jatkuvaa yli viikon pituista matkaa voikin pitää menestyksenä jo silloin, jos täydelliseltä katastrofilta vältytään.

Hankkeet muslimimaiden kansalaisten matkustuskielloista Yhdysvaltoihin ja vaalikampanjan aikaiset puheet islamilaisesta terrorismista eivät ole paras lähtökohta Yhdysvaltain ja arabimaiden huippukokoukselle sunnuntaina Riadissa. Saudi-Arabiassa järjestelyt ovat kuitenkin suurelliset ja Trumpin vierailusta valmistellaan kaikesta päätellen suuren luokan show’ta.

Monien asiantuntijoiden mukaan taustalla on sunnalaisen Saudi-Arabian halu profiloitua muslimimaailman johtajana ja erityisesti shiiavaltio Iranin päävastustajana.

Myös monet muut arabivaltiot saivat tarpeekseen presidentti Barack Obaman Irania ymmärtävästä linjasta ja näyttävät siksi olevan valmiita unohtamaan Trumpin aiemmat tahdittomuudet.

Matkaa voi pitää menestyksenä jo silloin, jos täydelliseltä katastrofilta vältytään.

Valkoisen talon mukaan Trump haluaa puhua Lähi-idässä ääri-islamilaisuutta vastaan ja rauhanomaisen islamin näkemyksen puolesta.

Lisää aiheesta

Valtiomiesmäinen esiintyminen liittolaismaiden johtajien seurassa voi viedä huomiota presidentin vastoinkäymisiltä kotimaassa. Donald Trumpin kohdalla tähän sisältyy kuitenkin monta muttaa.

Tiukka vierailuohjelma ja protokolla, aikaerojen rasitukset ja herkeämätön mediaseuranta asettavat kovia paineita niin presidentille kuin hänen lähipiirilleen – varsinkin kun kyseessä on hyvin kokematon joukko.

Vahvasti politisoituneessa vanhoillisessa ympäristössä yksikin varomaton sana tai ele voi paisua hetkessä suureksi ongelmaksi.

Entinen ulkoministeri Madeleine Albright toivoo Trumpin todella keskittyvän matkaohjelmaansa ja tapaamisiin.

– Toivon, ettei yhdeksän päivän matkan aikana tule yhtään tviittiä mistään, Albright sanoi CNN:lle.

STT–NIILO SIMOJOKI

Lähteet: CNN, New York Times, Riyadh Summit 2017, al-Arabiya ja AFP.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE