Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Toivotan Teille hienoa juhlapäivää”– Merkel kehuu Suomea naisten oikeuksien ja muotoilun esimerkkimaana

Angela Merkel peukuttaa satavuotiaalle itsenäiselle Suomelle.

Yle on koonnut ulkomaisten valtionjohtajien videotervehdyksiä sataa itsenäisyyden vuotta juhlivalle Suomelle. Onnitteluja lähetti yli 20 johtajaa.

Saksan liittokansleri Angela Merkel kehuu videollaan naisten oikeuksia Suomessa ja suomalaista muotoilua.

– Olen todella iloinen ja kiitollinen siitä, että maamme ovat olleet jo pitkään läheisiä niin talouden, kulttuurin kuin politiikan saralla, Merkel sanoo.

– Kun me saksalaiset ajattelemme Suomea, meille tulee mieleen maanne upea luonto järvineen ja metsineen, kuten myös suomalainen ajattomaan modernismiin pyrkivä muotoilu.

Merkel ottaa esiin, että Suomi oli jo varhain naisten oikeuksien esimerkkimaa.

Suomella ja Saksalla on hänen mukaansa yhtenäinen perusta, jonka varaan “voimme rakentaa tiivistä ja ystävällismielistä yhteistyötä vastaisuudessakin maidemme ja Euroopan hyväksi”.

– Tervehdin Teitä ja toivotan Teille hienoa juhlapäivää. Kaikkea hyvää Teille ja maallenne, liittokansleri Merkel päättää vajaan minuutin mittaisen video-onnittelunsa.

Lisää aiheesta

Oman tervehdyksensä Suomelle on lähettänyt myös Ruotsin pääministeri Stefan Löfven.

– Ruotsin pääministerinä olen ylpeä mamme erityisestä suhteesta Suomeen, Löfven toteaa clipissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE