Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Toki olen edelleen kohtuullisen huolissani” – Varsinais-Suomessa ei nähdä juuri nyt tarvetta uusille koronarajoituksille

LEHTIKUVA / RONI LEHTI
Ihmisiä Turun kirjamessuilla 2. lokakuuta.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä ei johtajaylilääkäri Mikko Pietilän mukaan ole nyt välitöntä tarvetta uusille koronarajoituksille.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sairaalakuormitus on pienentynyt muutaman viikon takaisesta puoleen, ja myös ilmaantuvuusluku on laskevalla käyrällä, hän kuvaa.

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila sanoi eilen illalla Ylellä, että alueellisten rajoitusten käyttöönottoa pitäisi harkita etenkin alueilla, joissa sairaalahoidon kapasiteetti on vaarantunut koronan vuoksi. Mahdollisia keinoja olisivat esimerkiksi etätyösuositus ja korkean tartuntariskin tilanteiden rajoittaminen.

Pietilän mukaan Varsinais-Suomen alueella on nyt alle viisi tehohoitoista koronapotilasta, joita hoidetaan koronan vaatimassa eristyksessä. Sairaanhoitopiirissä on tehohoitopaikkoja kaikkiaan 20.

-  Toki olen edelleen kohtuullisen huolissani siitä, mihin mahdollisesti vielä voimme joutua, mutta tilanne ei nähdäkseni nyt ole sellainen, että meillä olisi tarvetta lähteä yhteiskuntaa uudelleen sulkemaan, hän sanoi STT:lle.

-  Kun olemme menossa parempaan suuntaan, voi olla vaikea saada ihmiset hyväksymään uusia rajoitustoimia ilman, että pystymme osoittamaan, että ne ovat nimenomaan oikeasuhtaisia ja välttämättömiä tässä tilanteessa.

Varsinais-Suomessa muun muassa alueellinen maskisuositus on jo THL:n suositusta tiukempi, ja maskin käyttöä suositellaan yhä kaikille yli 12-vuotiaille koululaisille.

Lisäksi Lounais-Suomen aluehallintovirasto määräsi viime viikolla Meyerin Turun telakan työmaille pakolliset terveystarkastukset.

Pietilän mukaan olisi toki ollut järkevämpää purkaa valtakunnallisia rajoituksia hitaammin kuin mitä nyt on tehty ja odottaa sitä, että koronarokotusten kattavuus nousisi tavoiteltuun 80 prosenttiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE