Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tolppanen: Kotivakuutus myönnettävä kaikille

Kansanedustaja Maria Tolppanen (sd.) vaatii kotivakuutusta myös maksuhäiriöisille.

Kansanedustaja Maria Tolppanen (sd.) vaatii myös maksuhäiriömerkinnän saaneille eli luottotiedot menettäneille oikeutta kotivakuutukseen

Maksuhäiriömerkintä rasittaa yli 300.000 ihmistä Suomessa.

– Kun henkilö joutuu maksuhäiriörekisteriin, häneltä evätään monia oikeuksia, mm. mahdollisuus saada kotivakuutus. Tämä aiheuttaa sen, että ihminen ei pysty vuokraamaan asuntoa, koska vuokranantaja vaatii kotivakuutuksen, Tolppanen sanoo.

– On muistettava, että ihmisiä joutuu monesta syystä maksuvaikeuksiin. Kaikki luottotiedot menettäneet eivät ole itse aiheuttaneet tilannettaan. Osalla on työpaikka kaatunut alta, osalle on tullut ennalta-arvaamaton meno esimerkiksi läheisen sairauden takia. Osa on menettänyt luottotietonsa, koska palkka tai eläke ei kerta kaikkiaan riitä edes niukkaan elämiseen. Olipa syy mikä tahansa, tarvitsevat kaikki kodin, Tolppanen toteaa.

Tolppasen mukaan vakuutusta ei saa edes maksamalla koko vuoden vakuutusmaksu etukäteen.

– Kotivakuutus ei ole lakisääteinen vakuutus ja vakuutusyhtiöillä ei ole velvollisuutta myöntää sitä. Maksuhäiriöiselle pitää kuitenkin myöntää lakisääteinen liikennevakuutus. Kumpikin koti- ja liikennevakuutus ovat odottamattomia, ennalta-arvaamattoman vahingon varalle ottavaa turvaa.

Tolppasen mukaan kotivakuutuskäytäntö eriarvostaa ihmisiä ja siitä on luovuttava mahdollisimman pian. Yksinkertaisin tapa on tehdä myös kotivakuutuksesta lakisääteinen.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE