Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tom Packalén kohutun PS-säätiön rahoista: “Vaara on olemassa”

Tom Packalénin mukaan puhutaan sadoistatuhansista euroista.

Kansanedustaja Tom Packalén aikoo pysyä perussuomalaisissa eikä ole lähdössä siitä irtaantuneeseen Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmään.

– Perussuomalaisiin minut ovat äänestäjäni äänestäneet ja minä ajan parhaan kykyni mukaan sitä politiikkaa, mitä äänestäjät ovat minut kutsuneet sinne tekemään, hän sanoo.

Hän sanoo kuulleensa eilisestä lähtien huhuja siitä, että perussuomalaisten ryhmä voisi hajota. Hän ei usko että perussuomalaisten eduskuntaryhmän politiikkaan tulee kovin radikaaleja muutoksia.

– Asiapohjilta.

Onko maahanmuuttopolitiikka keskiössä?

– On varmaan moni muukin politiikka, mutta varmaan maahanmuuttopolitiikka on sellainen, mistä selkeästi ollaan tiukemmalla linjalla kuin moni muu puolue.

Vistbacka näkee säätiön voivan rahoittaa uutta ryhmää.

Perussuomalaisilla on oma tukisäätiönsä. Iso kysymys on, mihin säätiön rahat jatkossa menevät, perussuomalaisiin vai uuteen vaihtoehtoon. Puoluetuki jää perussuomalaisille.

Perusssuomalaisten nettisivujen mukaan säätiön tarkoituksena on tukea ja edistää Perussuomalaiset rp -nimisen rekisteröidyn puolueen, sen piiri- ja paikallisyhdistysten sekä erityisjärjestöjen ja perussuomalaisen liikkeen toimintaa.

“Lisäksi säätiö tukee Suomen Maaseudun Puolueen ja SMP:läisen liikkeen tutkimusta ja historiankirjoitusta sekä niihin rinnastettavaa toimintaa. Säätiö voi myös auttaa SMP:läisen liikkeen veteraaneja, sotaveteraaneja sekä näiden leskiä ja perheitä”, sivuilla kerrotaan.

Lännen Media kertoo, että perussuomalaisten tukisäätiön puheenjohtajan Raimo Vistbackan mukaan säätiö voi ryhtyä rahoittamaan uutta perussuomalaisista lähtenyttä eduskuntaryhmää.

– Kyllä se on käsittääkseni mahdollista, Vistbacka sanoo Lännen Medialle.

Säätiö muun muassa omistaa Helsingin Yrjönkadulla sijaitsevan 450 neliön liikehuoneiston.

Packalén: “Toivottavasti toimii selkärankaisesti.”

Tom Packalén muistuttaa, että kiinteistössä oleva puoluetoimisto maksaa vuokraa säätiölle.

– En tiedä, miten niistä vuokrasopimuksista pääsee eroon, jos se ei aja meidän puolueen asiaa.

Onko säätiö vapaa itse päättämään, kumpaa ryhmistä se tukee?

– Säätiö on rakennettu sillä tavalla, että periaatteessa niin kuin tukemaan Soinin linjaa, Packalén sanoo.

Näettekö, että säätiö siirtyy rahoittamaan uutta porukkaa?

– Tämä vaara tässä on olemassa ja se oli vähän arveluttavaa, miten se rakennettiin se koko säätiö. Se tehtiin hyvin pienen piirin kesken Soinin johdolla, että kyllä siellä on pedattu tällaisia asioita jo aikaisemmin, Packalén väittää.

Packalén toteaa, että säätiölle kerrytetään rahaa vuokratuloista.

Kuinka paljon rahaa sillä on?

– Siinä puhutaan sadoistatuhansista, ei se kauhea iso ole vielä, että se kiinteistöhän on noin puolentoistamiljoonan arvoinen.
Puolitoistamiljoonaa annettiin lainaa silloin säätiölle puolueelta. Mutta katsotaan nyt, miten säätiö toimii, toivottavasti se toimii selkärankaisesti, mutta se jää nyt selvitettäväksi, Packalen päättää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE