Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Tommi Mäkinen vaihtaa tammikuussa uusiin tehtäviin: “Tavoite on nyt saavutettu”

Toyotan rallitallia menestyksekkäästi johtanut Tommi Mäkinen vaihtaa tammikuussa uusiin tehtäviin, kun hänestä tulee Toyotan moottoriurheilupuolen neuvonantaja.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Toyota kertoi asiasta verkkosivuillaan ja kiitteli Mäkisen panosta rallitallin käynnistämisessä ja johtamisessa. Jatkossa häneltä odotetaan vielä suurempaa panosta menestyvien kilpa-autojen kehittäjänä.

– Tavoite on nyt saavutettu, ja on aika siirtyä uusiin haasteisiin Toyotalla. Olemme iloisia, että Toyota päätti nyt suunnitellusti hankkia WRC-toimintamme, jotka olemme rakentaneet yhdessä. Minulle on tärkeää, että toiminnat pysyvät edelleen Jyväskylässä ja Tallinnassa, Mäkinen kertoi.

Suomalaisvetoinen Toyota liittyi rallin MM-sarjaan kaudeksi 2017 ja voitti valmistajien maailmanmestaruuden jo seuraavana vuonna. Vuonna 2019 virolaiskuljettaja Ott Tänak voitti Toyotalla maailmanmestaruuden.

Tällä kaudella Toyotan kuljettajakolmikon muodostavat Sebastien Ogier, Elfyn Evans ja Kalle Rovanperä. Evans johtaa MM-sarjaa ennen Ogieria, ja ensimmäistä kauttaan WRC-autolla ajava Rovanperä on neljäntenä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE