Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tosiasiassa Brexitiin sopeutuminen kesti kaksi päivää ja Trumpin voittoon kaksi tuntia”

Kuntaliiton apulaisjohtaja Reijo Vuorento pitää tulevaisuuden ennustamista vaikeana. Hän viittaa muun muassa Brexitiä ja Donald Trumpia koskeneisiin “vallitseviin käsityksiin”, joiden Britannian ja Yhdysvaltain taloudet tulevat kärsimään ”vääristä valinnoista”.

“Tosiasiassa Brexitiin sopeutuminen kesti kaksi päivää ja Trumpin voittoon kaksi tuntia. Nyt Britannian teollisuustuotannon odotukset ovat korkeammalla tasolla kuin pitkiin aikoihin samalla kun Trumpin elvytyspuheet ovat saaneet markkinat innostumaan. Näistä voimme oppia ainakin sen, että yksinkertaisia totuuksia ei juuri ole olemassa vaikka niitä meille jatkuvasti tarjoillaan”, hän kirjoittaa kolumnissaan Kuntaliiton verkkosivuilla.

Vuorento ottaa esimerkiksi väestön ikääntymisen ja huoltosuhteen ennakoidun kehityksen.

“Lähes poikkeuksetta erilaisia toimenpiteitä, vaikkapa sote-uudistusta, perustellaan juuri näillä tekijöillä. Meille kerrotaan, että jos nyt emme tee niin tai noin, niin sitten taloutemme suurin piirtein romahtaa. Voisiko joku kertoa, miksi Florida tai Japani eivät ole romahtaneet, vaikka niiden ikärakenne tai huoltosuhde ovat meitä reilusti heikompia?”

Kun jälkikäteen katsoo ennusteita, ei voi kuin todeta, että pieleen on mennyt ja rajusti.

Vuorennon mukaan tulevaisuus on nyt muodissa, ja siitä on helppo pitää seminaareja ja lausua viisaita – varsinkin mitä pidemmälle kurkistetaan.

“Ihan vakavissaan esitetään laskelmia jopa 50 vuoden päähän – ja ne saatetaan nielaista annettuna totuutena, tietenkin vähän esittäjästä riippuen. Jos on muodollisessa hierarkiassa korkealla ja oikein hienosti tehty PowerPoint -esitys, sitä parempi.”

Lisää aiheesta

Hän kertoo olleensa itse aikoinaan eduskunnan tulevaisuusvaliokunnassa asiantuntijana.

“Sittemmin on tullut tehtyä skenaarioita ja kurkotettua eri yhteyksissä tulevaisuuteen. Kun jälkikäteen katsoo ennusteita, ei voi kuin todeta, että pieleen on mennyt ja rajusti esimerkiksi väestöräjähdyksestä, maapallon kestävyydestä tai vaikkapa öljyn riittävyydestä puhuttaessa.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE