tuntematonsotilas
kaisaniemi
Juhannustupla

Totalitarismin kasvot tulee aina paljastaa

Kuva: www.auschwitz.org
Auschwitz I:n pääportti kuvattuna pian leirin vapautuksen jälkeen.

Visa jatkuu mukavan vilkkaana, yhä ollaan kaksinumeroisissa vastausluvuissa. Siispä heti asiaan. Hankolainen uuras visavastaaja Juhani Niemi lyö pohjiksi perusfaktaa pöytään.

”Kyseessä on italianjuutalainen Primo Levi, joka selvisi keskitysleiriltä hengissä, joskaan ei välttämättä elossa. Visateksti löytyy hänen ensimmäisestä julkaistusta teoksestaan ’Tällainenko on ihminen’, jonka toiseen suomennettuun painokseen esipuheen on kirjoittanut Dan Steinbock. Kirja on kuvaus Levin vangitsemisesta, kuljetuksesta Auschwitziin ja siellä selviytymisestä. Ja sen vaikutuksista ihmisyyteen, sekä vartioitujen että vartijoiden.

Kerronta on toteavaa, tiedemiehen (Levi oli kemisti) tapaan, turhaa alleviivaamista välttävä. Kirja julkaistiin vuonna 1947, suomennoksen ensimmäinen painos 1962. Jatko-osaa Aselepo hän alkoi kirjoittaa 11 vuotta myöhemmin, sen suomennos julkaistiin 2001. Primo Levi kuoli 11.4.1987, syyksi ilmoitettiin itsemurha, mutta se on kyseenalaistettu; mahdollisesti kyseessä on ollut tapaturma.”

Yhtä ahkera visapuurtaja on alusta asti mukana pysynyt Sirpa Taskinen Helsingistä.

”Järkyttävintä keskitysleirien ja sotien kuvauksissa on todeta, kuinka ohutta on inhimillisyys. Kovinkaan paljon ei tarvitse kuoria, kun pinnan alta paljastuu itsekäs, häikäilemätön raakalainen. Vain harvat keskitysleirien uhritkaan pystyivät säilyttämään inhimillisyytensä kipinän. Primo Levin kokemassa Auschwitzissä hän sai ystäväkseen siviilityöntekijä Lorenzon, jonka ansiosta Levi katsoo säilyneensä ihmisenä kaiken kauheuden keskellä.”

Ja vielä tähän alkusettiin kolmas ahkeroitsija eli jyväskyläläinen Mauri Panhelainen.

”Primo Levin teos Tällaineko on ihminen (otsikko siis ilman kysymysmerkkiä) erottuu monista muista holokausti-kuvauksista viimeistellyn tyyliinsä ja selkeän kuvaustavan perusteella. Hän on selvästi kirjailija, ei pelkkä muistelija, ja hän julkaisi muutamia muitakin teoksia. Kaikissa niissä taustana oli nuoruuden tragedia, synkkä vuosi natsien keskitysleirissä 1944–45.”

* * *

Espoolainen Eero Reijonen puhuu taas painavaa asiaa.

”Levi on valitettavan ajankohtainen tänäänkin. Ajankohtaisempi kuin koskaan Tällainenko on ihminen -romaanin kirjoittamisen jälkeen. Ihmisiä on taas ryhdytty tosissaan lokeroimaan. (Niin Levikin tekee visakirjassa, kuvaten sivukaupalla hirveää Auschwitzin hierarkiaa, todellista ravintoketjua, jossa alemmat olennot syödään. – – -)

Leirejä on taas pystytetty Eurooppaankin. Tahdissa kulkevien saappaiden ääntä, jossain maassa laiksi ja oikeudeksi kutsuttua, on alettu kaivata ja jopa siellä, missä historian oppien perusteella niitä eniten tulisi kammota. Kun johtavan puolueen nimi on’ Laki ja Oikeus’, tulisi kaikkien tajuissaan olevien kavahtaa, sillä historia on osoittanut, että lain ja oikeuden omiin nimiinsä ottaneet vallanpitäjät eivät kohta suo niitä muille.”

Tervakoskelainen Ossi Lehtiö kysyy vastauksensa aluksi visagurulta, että ”miten on mahdollista, että osaat lukea omien lukijoittesi ajatuksia?” Vastaus on: intuitiolla.

Lehtiö jatkakoon:

”Olen näet kuin ällikällä lyöty, sillä juuri menneen viikon lumilla katselin asiaan liittyviä kirjoituksia ja karttoja. Liitteenä on karttakuva, joka kertoo seuraavan tapahtumasarjan, eli palaamisen kotiin, joka ei sekään ollut kovin helppo ja yksinkertainen. Ymmärtää hyvin kaiken tämän jälkeen, miksi kirjoittaja oli hivenen vetäytyvä.

Le Monde -sanomalehti ja kirjakauppajätti Fnac järjestivät 1999 kyselyn, jossa valittiin 100 parasta kirjaa, jotka ovat ilmestyneet 1900-luvulla. Kyselyyn tuli 17 000 vastausta.

Vuosisadan kirjaksi valittiin Albert Camus’n Sivullinen ja toiseksi nousi Marcel Proustin jättimäinen Kadonnutta aikaa etsimässä. Nyt etsittävä kirja sijoittui tässä kyselyssä sijalle 57. Se kertoo jopa ranskalaisten arvostavan kirjoittajan työtä.

Myös Socialist Review piti teosta vuonna 1997 ilmestyneessä numerossaan 1900-luvun yhtenä keskeisimpänä teoksen. Myös Andrew Taylor teoksessaan ’Books That Changed World’ lukee teoksen viidenkymmen maailmaa mullistaneen joukkoon.

Näin suuresti myöhemmin kehutulla teoksella ei alku ollut helppoa. Primo Levi kirjoitti teosta vuodet 1945–1947 ja yritti saada sitä julkaistuksi suurten kustantajien välityksellä. Siinä hän ei onnistunut, ja lopulta eräs pieni kustantamo suostui ja otti siitä 15 000 kappaleen painoksen, joka meni huonosti kaupaksi.”

* * *

Vexi Lehto Salosta muistelee menneitä aikoja legendaarisessa Pub Sandrosissa.

”Erich Maria Remarquen ’Elämän kipinä’ oli ammoisina aikoina kirjavisassa. Vihjeistä päättelin aikanani kirjailijan, mutta olipa eräs Sandros Pubin pubivisassa kirjan jopa lukenut säästäen minut kauheuksilta. Tämänkertaista sitaattia Maailman Parhaassa Kirjastossa (Salossa, visais. huom) tavatessani mieleeni juolahti Primo Levi. En ole hänenkään tuotantoonsa koskaan tutustunut, mutta häneen on usein viitattu. Kirjastossa olen usein selaillut teosta ’1 000 Books You Must Read Before You Die’. Kyseisessä kirjassa visakirjakin esitellään.”

Visaukon pitääkin tarkistaa, montako visahistorian kohta noin 700 kirjasta löytyy tuosta kirjasta.

Tamperelainen Markku Tuomalakin viittaa aluksi toiseen kirjailijaan.

”Luin aikanaan Jorge Semprunin kirjan ’Kirjoittaminen tai elämä’, jossa Semprun käsittelee omia kokemuksiaan Buchenwaldin keskitysleirillä. Lukukokemus oli voimakas, ja hankin kirjan omaan hyllyyni ja luinkin sen uudelleen. Kun sitten kerran keskustellessani erään kirjallisesti huomattavasti kokeneemman ystäväni kanssa mainitsin Semprunin kirjan, hän kertoi minulle, että Primo Levi on kirjoittanut merkittäviä kirjoja keskitysleirikokemuksistaan.”

Vielä yksi vertailu. Näin Veli-Pekka Salminen, Helsinki:

”Kutosvisasta paljastuu melko helposti italialainen Primo Levi. Suomennettua keskitysleirikirjallisuutta kun ei sentään ihan pilvin pimein ole.

Minulle tutuin on äskettäin lukemani unkarilaisen Imre Kertészin Kohtalottomuus, jossa kerronta pyrkii mielenkiintoisesti väistämään kliseitä.

Kaiken tuollaisen kirjallisuuden tehtävä on tietysti pitää tietoisuudessa totalitarismin (tässä tapauksessa natsismin) todelliset kasvot. Että niistä rumista kasvoista ei tulisi edes puolivahingossa yhteiskunnan kasvot.”

Jyväskyläläinen Ilpo Pietilä ripittäytyy näin:

”Oma kirjani oli v. 2005 ilmestynyt kolmas painos. Häpeäkseni on tunnustettava, että kirjan kansilieve oli lukumerkkinä sivujen 10 ja 11 välissä. Häpeääni lievittääkseni lupaan ensi tilassa nyt lukea tämän klassikkokirjan alusta loppuun.”

Levinsä olivat kaikesta päätelleen jo lukeneet muut hänet tunnistaneet eli Veikko Huuska Ikaalisista, Petri Kettunen Helsingistä ja Pertti Vuorela Espoosta. Palkinto menee tällä kertaa V-P. Salmiselle. (rb)

Viikon 8 sitaatti

Kirjailijamme debytoi jo 1960-luvun alussa, mutta löi läpi vasta 1980-luvulla, muun muassa parinkin Finlandia-ehdokkuuden myötä. Visaromaani on ikään kuin puolikas parista, joka tuota läpimurtoa edesauttoi. Tällä vuosituhannella hän on julkaissut vain pari romaania, mutta sitäkin suuremmalla menestyksellä.

Kuka, mikä, missä? Vastaukset viimeistään 2.3. osoitteeseen kirjavisa@demokraatti.fi tai Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 HKI. Yhdelle palkinto.

”Jumala tietää mitä tapahtuu, kun ihminen huomaamattaan rentoutuu. Itse sitä tajuamatta Annasta tuli vähän vähemmän suoraselkäinen ja vähän vähemmän jännittynyt. Elämä, joka kolme vuotta oli ollut tiukkaa ja ahdasta, avautui niin paljon, että Anna sai itselleen vähän enemmän tilaa. Huomaamattaan hän laajeni ja tuli vähän suuremmaksi, sen verran suuremmaksi että sydän asettui aavistuksen verran paremmin paikalleen ja että keuhkot mahtuivat huokumaan vapaasti.”

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Professori puolueloikkareista: Tulevaisuus yleensä kehno – Edes Soini ei voi taata menestystä

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Äänestyskäyttäytymistä pitkään tutkinut professori Heikki Paloheimo kertoo, ettei uuteen puolueeseen loikannut valovoimainen johtajakaan aina kykene pelastamaan loikkareita kehnolta tulevaisuudelta. Timo Soini kuuluu itsekin loikkareihin.

 

– Loikkareiden tulevaisuus on puoluehajaannuksissa yleensä huono, muistuttaa professori Heikki Paloheimo tuoreessa Facebook-päivityksessään.

– SDP:n puoluehajaannuksessa 1950-luvun lopulla puolueesta eronnut oppositio sai vuoden 1962 eduskuntavaaleissa eduskuntaan vain kaksi kansanedustajaa. Kun SMP hajosi vuoden 1972 eduskuntavaalien jälkeen, loikkarit (SKYP) saivat seuraavissa eduskuntavaaleissa eduskuntaan vain yhden kansanedustajan, Paloheimo sanoo.

– Edes se, että puoluehajaannuksessa loikkareiden joukossa on puolueen valovoimainen johtaja, ei takaa loikkaripuolueelle menestystä. Itävallassa Jörg Haiderin johtama maahanmuuttovastainen ja EU-kriittinen Vapauspuolue (FPÖ) nousi vuoden 1999 vaaleissa maansa toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja pääsi hallitukseen.

– Vaikka puolueen kannatus seuraavissa vaaleissa putosi alle puolueen edellisistä vaaleista, puolue jatkoi hallituksessa vielä seuraavalla vaalikaudella. Sitten puolue hajosi, kun sen sisälle kasvoi ja nousi enemmistöksi vielä Haiderin linjaa radikaalimmin kansallismielinen ryhmittymä.

– Siinä vaiheessa Jörg Haider ja moni muu FPÖ:n johtoon kuulunut henkilö perusti uuden puolueen, Itävallan tulevaisuuden allianssi (BZÖ). Se ei kuitenkaan vaaleissa menestynyt yhtä hyvin kuin FPÖ. Vuoden 2013 kansallisneuvoston vaaleissa BZÖ ei saanut kansanedustuslaitokseen enää yhtään kansanedustajaa, Paloheimo muistuttaa.

Helsingin Sanomien tänään julkaisemassa kannatusmittauksessa Uusi vaihtoehto sai vähän suuremman ja perussuomalaiset vähän pienemmän kannatuksen YLE:n mittaukseen verrattuna. Siinäkin Uuden vaihtoehdon kannatus jäi kuitenkin Perussuomalaisten kannatusta pienemmäksi. Tästä ei voida kuitenkaan päätellä, että halla-aholaisten suosio on suurempi kuin soinilaisten, niin kuin Helsingin Sanomat painetun lehden otsikossaan väittää, Paloheimo kommentoi.

Kommentti: Missä vaiheessa sunnuntaina, Juha Sipilä? – hallituskriisin ratkaisun yksityiskohdat hämärän peitossa

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Juha Sipilän (kesk.) uuden hallituksen syntyminen, korjataan Sipilän hallituksen jatkaminen, oli prosessi, joka jättää paljon poliittisten päiväkirjojen, muistelmien ja historiakirjojen selvitettäväksi. Prosessi ei ollut kaunis. Demokratian kannalta voi tietysti nähdä hyvääkin, että poliittinen peli tulee läpinäkyväksi, mutta kansalaisten demokraattiseen osallistumiseen vaikutus lienee miinusmerkkinen.

Moni asia on yhä selvittämättä. Kuka oli keskeinen vaikuttaja Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän syntymisessä? Milloin ryhmän synty tiedettiin? Mitä kukin poliittinen toimija tai asiantuntija ajatteli hallituksen hajottamisesta tai jatkamisesta? Miten keskusta ja kokoomus taipuivat siihen, että nyt jo yhden jäsenen loikan jälkeen 19 kansanedustajalla revitään hallituksessa viisi ministerin paikkaa?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tuli julki Kainuun Sanomissa aprikoiden, että pääministeri Juha Sipilä olisi voinut kaikesta huolimatta jättää hallituksen eronpyynnön. ”Taisin olla vähän sitäkin mieltä”, Niinistö sanoitti pehmeästi sivallustaan. Tätä valtiosääntöasiantuntijoiden kanssa rupatellut Sipilä ei siis kuitenkaan tehnyt. Hallitus jatkoi.

Oli asiantuntijoita, jotka olivat toistakin mieltä. Yleisen oikeustieteen professori Panu Minkkinen lausui STT:lle 13.6., ettei hallitusta voi enää hyvällä tahdollakaan pitää samana kuin aiemmin. Valtiotieteen professori Göran Djupsund katsoi TT:n haastattelussa, että hallituksen legitimiteetti on kyseenalainen, koska ministerit eivät edusta enää puoluetta, josta heidät valittiin hallitukseen.

Kriisikokoksen paikka.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että Sipilä sanoi eduskunnan täysistunnossa tiedonannossaan hallituksen parlamentaarisen pohjan muuttumisesta seuraavasti: ”Mutta että syntyisi uusi ryhmä ja vielä näin iso ryhmä, niin tällaista keskustelua ei ole käyty. Sellaisesta en ole kuullut mitään ennen tuota viikonloppua. Sunnuntai-iltana kuulin ensimmäisen kerran jotakin mietintää olevan, maanantaina, sen jälkeen kun päätös tehtiin, että arvoeromme on kasvanut liian suureksi, nuo vaihtoehdosta keskustelut alkoivat voimistua.”

Sipilän esikunnasta on vahvistettu STT:lle, että pääministeri keskusteli valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidénin ja oikeusministeriön asiantuntijoiden kanssa sunnuntaina. Hidénin mukaan Sipilän kanssa selvitettiin käytännössä vain toteutuneen kaltaista hallitusvaihtoehtoa.

– Minun tehtäväni ei ollut silloin ja ei ole nyt jälkeenpäin yrittää miettiä, mikä keskustelun tarkoitus oli. Se oli kyselyä yhden mahdollisuuden varalta, Hidén sanoi STT:lle.

Demokraatti yritti kysyä niin Hidéniltä kuin Sipilältä, mihin aikaan sunnuntaina keskustelut käytiin. Ei vastausta. Jos Sipilä kuuli sunnuntai-iltana ”jotain mietintää isosta ja vielä näin isosta ryhmästä”, hänen on täytynyt tarttua oljenkorteen nopeasti ja suurella tarmolla.

Tänään tämä oljenkorsi on sen varassa, ettei Jussi Halla-aho onnistu puhumaan Kike Elomaan lisäksi juuri muita sinisiä takaisin perussuomalaisiin. Jos onnistuu, Suomi 100 -vuosi jatkuu entistä levottomampana.

Jos voi arvata, Sinisen tulevaisuuden juhannuslomille lähtö saattaa myöhästyä jonkin verran. Se on kriisikokouksen paikka, rivit on saatava suoriksi. RKP:n ja KD:n kansanedustajat sen sijaan ovat jo junassa kohti pohjoista.

Keskustelua aiheesta

Kaikkonen: Yle-verosta oikeudenmukainen ratkaisu

Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen

Noin 400 000 pienituloisimmalta suomalaiselta poistuu Yle-vero kokonaan. Pienituloisimpien suomalaisten verot pienenevät ratkaisun seurauksena noin 70 – 143 euroa vuodessa.

Vastaavasti Yle-vero nousee noin 20 euroa vuodessa niillä suomalaisilla, joiden vuositulot ylittävät 20 000 euroa. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen pitää ratkaisua oikeudenmukaisena.

– Esitän Keskustan eduskuntaryhmän puolesta kiitoksen siitä, että kaikkien puolueiden kesken päästiin ratkaisuun, vaikka se ei ollut helpon työn tulos, Kaikkonen sanoo.

– On tärkeää, että parannuksia heikompiosaisten tilanteeseen jatketaan, mikäli se talouden puitteissa suinkin on mahdollista, hän jatkaa.

Paatero: Lisää inhimillisyyttä turvapaikkapolitiikkaan – ”Kentältä kuuluu huolestuttavaa viestiä”

Kuva: Jari Soini
Kansanedustaja, entinen kehitys- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero kertoi eilen pyrkivänsä SDP:n presidenttiehdokkaaksi.

SDP:n presidenttiehdokkuutta tavoitteleva ex-kehitysministeri, kansanedustaja Sirpa Paatero pitää positiivisena valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) linjausta kasvattaa kiintiöpakolaismäärää 300:lla.

Paateron mukaan suunta olisi oikea kasvattaa määrää nimenomaan kiintiöpakolaisissa, jotka ovat käytännössä kaikkein eniten hädänalaisessa asemassa olevia.

– Kun vuoden 2015 turvapaikanhakijoiden suuren määrän jälkeen on päästy enemmän normaalitilanteeseen, on aika pohtia Suomen turvapaikkapolitiikkaa uudella tavalla rauhassa ja pitkäjänteisesti. Tarvitsemme enemmän inhimillisyyttä ja ymmärtämystä erilaisia tilanteita kohtaan.

Paateron mukaan on huolestuttavaa, millaista viestiä kuuluu kentältä eli turvapaikanhakijoiden parissa työskentelevien taholta.

– Vastaanotin juuri 1 500:n vapaaehtoistyötä tekevän kannanoton, josta kaikuu suuri huoli nykyisestä turvapaikkapolitiikasta. Perheiden yhdistämisen vaikeus aiheuttaa surullisia tilanteita, eri ihmisryhmät ovat keskenään epätasa-arvoisessa asemassa ja lasten oikeudet eivät läheskään aina toteudu. Yksittäisen ihmisen kohdalla nämä aiheuttavat suuria tragedioita ja ongelmiin olisi nyt pureuduttava.

– Erityisesti perheenyhdistämisen mahdollisuuteen tulisi kiinnittää huomiota. On selvää, että integroituminen uuteen kotimaahan on vaikeaa jos turvapaikan saaneella on jatkuva huoli omasta perheestä ja käytännöt perheenyhdistymisten osalta eivät ole selkeitä.

Vastaanotin juuri 1 500:n vapaaehtoistyötä tekevän kannanoton, josta kaikuu suuri huoli nykyisestä turvapaikkapolitiikasta.

Paatero on huolissaan myös siitä, millaisen asenneilmapiirin jotkin poliittisessa keskustelussa esiin tuodut mielipiteet luovat.

– Suomalaiset ovat empatiakykyisiä ja auttamishaluisia ihmisiä. On väärin, että lainsäädännön tasolta annetaan viestiä kansalaisille, että heidän kokemuksensa oikeudenmukaisesta pakolaispolitiikasta esimerkiksi perheenyhdistämisten suhteen on jotenkin väärä.

Mitä järkeä? – Jäätteenmäki havittelee EU:n lääkevirastoa Ranskaan, vaikka Suomikin siitä kilpailee

- Euroopan lääkevirasto pitää siirtää Suomen sijasta Ranskaan, vaatii europarlamentaarikko, entinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk.).

Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki (kesk.) siirtäisi EU:n lääkeviraston Ranskan Strasbourgiin. Näin siitä huolimatta, että Suomikin tavoittelee samaa virastoa tänne. Virasto vapautuu aikanaan briteiltä, kun nämä eroavat EU:sta. Usea muukin maa, mm. rakas naapurimme Ruotsi, havittelee samaa virastoa.

Jäätteenmäen vaa’assa ei paina edes, että lääkeviraston saaminen Suomeen on maamme keskustavetoisen hallituksen virallinen tavoite. Asiasta uutisoi maaliskuussa mm. Yle. Suomen pitäisi siis hänen mukaansa luopua virallisesta tavoitteestaan Ranskan hyväksi.

Jäätteenmäki perustelee tiedotteessaan kantaansa mm. raskaaksi käyvällä kahden istuntopaikan menettelyllä. Europarlamentikot joutuvat reissaamaan kahden istuntopaikan Brysselin ja Strasbourgin välillä.

Istuntopaikasta luopumisen vastineeksi Jäätteenmäki tarjoaa Strasbourgille lääkevirastoa.

– Lääkevirastosta ei pidä luoda uutta kiistaa jäsenmaiden välille. Päinvastoin, viraston siirrolla voidaan ratkaista yksi unionin uskottavuutta kaivertava ongelma: Euroopan parlamentin kaksi istuntopaikkaa, sanoo Jäätteenmäki ja lähettää terveisensä Brysselissä parhaillaan kokoontuville päämiehille.

Säästöjä toisesta istuntopaikasta luopumisesta on laskettu tulevan 180 miljoonaa euroa vuosittain.

– Ajankäytöllisesti tehoton ja ympäristöä kuormittava rekka- ja junaralli Brysselin ja Strasbourgin välillä loppuisi. Lääkevirasto saisi vastaavasti hyvät toimitilat parlamentin Strasbourgin-rakennuksista, Jäätteenmäki sanoo tänään julkaistussa tiedotteessaan.

Euroopan parlamentin jäsenistä kolme neljäsosaa tukee yhden istuntopaikan käytäntöä.

– Päätös ei ole meidän europarlamentaarikkojen käsissä. Istuntopaikan lakkauttaminen edellyttää perussopimusmuutosta sekä yksimielisyyttä jäsenmaiden neuvostossa, Jäätteenmäki harmittelee.