Politiikka

Totalitarismin kasvot tulee aina paljastaa

www.auschwitz.org
Auschwitz I:n pääportti kuvattuna pian leirin vapautuksen jälkeen.
www.auschwitz.org
Auschwitz I:n pääportti kuvattuna pian leirin vapautuksen jälkeen.
www.auschwitz.org
Auschwitz I:n pääportti kuvattuna pian leirin vapautuksen jälkeen.

Visa jatkuu mukavan vilkkaana, yhä ollaan kaksinumeroisissa vastausluvuissa. Siispä heti asiaan. Hankolainen uuras visavastaaja Juhani Niemi lyö pohjiksi perusfaktaa pöytään.

”Kyseessä on italianjuutalainen Primo Levi, joka selvisi keskitysleiriltä hengissä, joskaan ei välttämättä elossa. Visateksti löytyy hänen ensimmäisestä julkaistusta teoksestaan ’Tällainenko on ihminen’, jonka toiseen suomennettuun painokseen esipuheen on kirjoittanut Dan Steinbock. Kirja on kuvaus Levin vangitsemisesta, kuljetuksesta Auschwitziin ja siellä selviytymisestä. Ja sen vaikutuksista ihmisyyteen, sekä vartioitujen että vartijoiden.

Kerronta on toteavaa, tiedemiehen (Levi oli kemisti) tapaan, turhaa alleviivaamista välttävä. Kirja julkaistiin vuonna 1947, suomennoksen ensimmäinen painos 1962. Jatko-osaa Aselepo hän alkoi kirjoittaa 11 vuotta myöhemmin, sen suomennos julkaistiin 2001. Primo Levi kuoli 11.4.1987, syyksi ilmoitettiin itsemurha, mutta se on kyseenalaistettu; mahdollisesti kyseessä on ollut tapaturma.”

Yhtä ahkera visapuurtaja on alusta asti mukana pysynyt Sirpa Taskinen Helsingistä.

”Järkyttävintä keskitysleirien ja sotien kuvauksissa on todeta, kuinka ohutta on inhimillisyys. Kovinkaan paljon ei tarvitse kuoria, kun pinnan alta paljastuu itsekäs, häikäilemätön raakalainen. Vain harvat keskitysleirien uhritkaan pystyivät säilyttämään inhimillisyytensä kipinän. Primo Levin kokemassa Auschwitzissä hän sai ystäväkseen siviilityöntekijä Lorenzon, jonka ansiosta Levi katsoo säilyneensä ihmisenä kaiken kauheuden keskellä.”

Ja vielä tähän alkusettiin kolmas ahkeroitsija eli jyväskyläläinen Mauri Panhelainen.

”Primo Levin teos Tällaineko on ihminen (otsikko siis ilman kysymysmerkkiä) erottuu monista muista holokausti-kuvauksista viimeistellyn tyyliinsä ja selkeän kuvaustavan perusteella. Hän on selvästi kirjailija, ei pelkkä muistelija, ja hän julkaisi muutamia muitakin teoksia. Kaikissa niissä taustana oli nuoruuden tragedia, synkkä vuosi natsien keskitysleirissä 1944–45.”

* * *

Espoolainen Eero Reijonen puhuu taas painavaa asiaa.

”Levi on valitettavan ajankohtainen tänäänkin. Ajankohtaisempi kuin koskaan Tällainenko on ihminen -romaanin kirjoittamisen jälkeen. Ihmisiä on taas ryhdytty tosissaan lokeroimaan. (Niin Levikin tekee visakirjassa, kuvaten sivukaupalla hirveää Auschwitzin hierarkiaa, todellista ravintoketjua, jossa alemmat olennot syödään. – – -)

Leirejä on taas pystytetty Eurooppaankin. Tahdissa kulkevien saappaiden ääntä, jossain maassa laiksi ja oikeudeksi kutsuttua, on alettu kaivata ja jopa siellä, missä historian oppien perusteella niitä eniten tulisi kammota. Kun johtavan puolueen nimi on’ Laki ja Oikeus’, tulisi kaikkien tajuissaan olevien kavahtaa, sillä historia on osoittanut, että lain ja oikeuden omiin nimiinsä ottaneet vallanpitäjät eivät kohta suo niitä muille.”

Tervakoskelainen Ossi Lehtiö kysyy vastauksensa aluksi visagurulta, että ”miten on mahdollista, että osaat lukea omien lukijoittesi ajatuksia?” Vastaus on: intuitiolla.

Lehtiö jatkakoon:

”Olen näet kuin ällikällä lyöty, sillä juuri menneen viikon lumilla katselin asiaan liittyviä kirjoituksia ja karttoja. Liitteenä on karttakuva, joka kertoo seuraavan tapahtumasarjan, eli palaamisen kotiin, joka ei sekään ollut kovin helppo ja yksinkertainen. Ymmärtää hyvin kaiken tämän jälkeen, miksi kirjoittaja oli hivenen vetäytyvä.

Le Monde -sanomalehti ja kirjakauppajätti Fnac järjestivät 1999 kyselyn, jossa valittiin 100 parasta kirjaa, jotka ovat ilmestyneet 1900-luvulla. Kyselyyn tuli 17 000 vastausta.

Vuosisadan kirjaksi valittiin Albert Camus’n Sivullinen ja toiseksi nousi Marcel Proustin jättimäinen Kadonnutta aikaa etsimässä. Nyt etsittävä kirja sijoittui tässä kyselyssä sijalle 57. Se kertoo jopa ranskalaisten arvostavan kirjoittajan työtä.

Myös Socialist Review piti teosta vuonna 1997 ilmestyneessä numerossaan 1900-luvun yhtenä keskeisimpänä teoksen. Myös Andrew Taylor teoksessaan ’Books That Changed World’ lukee teoksen viidenkymmen maailmaa mullistaneen joukkoon.

Näin suuresti myöhemmin kehutulla teoksella ei alku ollut helppoa. Primo Levi kirjoitti teosta vuodet 1945–1947 ja yritti saada sitä julkaistuksi suurten kustantajien välityksellä. Siinä hän ei onnistunut, ja lopulta eräs pieni kustantamo suostui ja otti siitä 15 000 kappaleen painoksen, joka meni huonosti kaupaksi.”

* * *

Vexi Lehto Salosta muistelee menneitä aikoja legendaarisessa Pub Sandrosissa.

”Erich Maria Remarquen ’Elämän kipinä’ oli ammoisina aikoina kirjavisassa. Vihjeistä päättelin aikanani kirjailijan, mutta olipa eräs Sandros Pubin pubivisassa kirjan jopa lukenut säästäen minut kauheuksilta. Tämänkertaista sitaattia Maailman Parhaassa Kirjastossa (Salossa, visais. huom) tavatessani mieleeni juolahti Primo Levi. En ole hänenkään tuotantoonsa koskaan tutustunut, mutta häneen on usein viitattu. Kirjastossa olen usein selaillut teosta ’1 000 Books You Must Read Before You Die’. Kyseisessä kirjassa visakirjakin esitellään.”

Visaukon pitääkin tarkistaa, montako visahistorian kohta noin 700 kirjasta löytyy tuosta kirjasta.

Tamperelainen Markku Tuomalakin viittaa aluksi toiseen kirjailijaan.

”Luin aikanaan Jorge Semprunin kirjan ’Kirjoittaminen tai elämä’, jossa Semprun käsittelee omia kokemuksiaan Buchenwaldin keskitysleirillä. Lukukokemus oli voimakas, ja hankin kirjan omaan hyllyyni ja luinkin sen uudelleen. Kun sitten kerran keskustellessani erään kirjallisesti huomattavasti kokeneemman ystäväni kanssa mainitsin Semprunin kirjan, hän kertoi minulle, että Primo Levi on kirjoittanut merkittäviä kirjoja keskitysleirikokemuksistaan.”

Vielä yksi vertailu. Näin Veli-Pekka Salminen, Helsinki:

”Kutosvisasta paljastuu melko helposti italialainen Primo Levi. Suomennettua keskitysleirikirjallisuutta kun ei sentään ihan pilvin pimein ole.

Minulle tutuin on äskettäin lukemani unkarilaisen Imre Kertészin Kohtalottomuus, jossa kerronta pyrkii mielenkiintoisesti väistämään kliseitä.

Kaiken tuollaisen kirjallisuuden tehtävä on tietysti pitää tietoisuudessa totalitarismin (tässä tapauksessa natsismin) todelliset kasvot. Että niistä rumista kasvoista ei tulisi edes puolivahingossa yhteiskunnan kasvot.”

Jyväskyläläinen Ilpo Pietilä ripittäytyy näin:

”Oma kirjani oli v. 2005 ilmestynyt kolmas painos. Häpeäkseni on tunnustettava, että kirjan kansilieve oli lukumerkkinä sivujen 10 ja 11 välissä. Häpeääni lievittääkseni lupaan ensi tilassa nyt lukea tämän klassikkokirjan alusta loppuun.”

Levinsä olivat kaikesta päätelleen jo lukeneet muut hänet tunnistaneet eli Veikko Huuska Ikaalisista, Petri Kettunen Helsingistä ja Pertti Vuorela Espoosta. Palkinto menee tällä kertaa V-P. Salmiselle. (rb)

Viikon 8 sitaatti

Kirjailijamme debytoi jo 1960-luvun alussa, mutta löi läpi vasta 1980-luvulla, muun muassa parinkin Finlandia-ehdokkuuden myötä. Visaromaani on ikään kuin puolikas parista, joka tuota läpimurtoa edesauttoi. Tällä vuosituhannella hän on julkaissut vain pari romaania, mutta sitäkin suuremmalla menestyksellä.

Kuka, mikä, missä? Vastaukset viimeistään 2.3. osoitteeseen kirjavisa@demokraatti.fi tai Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 HKI. Yhdelle palkinto.

”Jumala tietää mitä tapahtuu, kun ihminen huomaamattaan rentoutuu. Itse sitä tajuamatta Annasta tuli vähän vähemmän suoraselkäinen ja vähän vähemmän jännittynyt. Elämä, joka kolme vuotta oli ollut tiukkaa ja ahdasta, avautui niin paljon, että Anna sai itselleen vähän enemmän tilaa. Huomaamattaan hän laajeni ja tuli vähän suuremmaksi, sen verran suuremmaksi että sydän asettui aavistuksen verran paremmin paikalleen ja että keuhkot mahtuivat huokumaan vapaasti.”

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat