x

Totalitarismin kasvot tulee aina paljastaa

Kuva: www.auschwitz.org
Auschwitz I:n pääportti kuvattuna pian leirin vapautuksen jälkeen.

Visa jatkuu mukavan vilkkaana, yhä ollaan kaksinumeroisissa vastausluvuissa. Siispä heti asiaan. Hankolainen uuras visavastaaja Juhani Niemi lyö pohjiksi perusfaktaa pöytään.

”Kyseessä on italianjuutalainen Primo Levi, joka selvisi keskitysleiriltä hengissä, joskaan ei välttämättä elossa. Visateksti löytyy hänen ensimmäisestä julkaistusta teoksestaan ’Tällainenko on ihminen’, jonka toiseen suomennettuun painokseen esipuheen on kirjoittanut Dan Steinbock. Kirja on kuvaus Levin vangitsemisesta, kuljetuksesta Auschwitziin ja siellä selviytymisestä. Ja sen vaikutuksista ihmisyyteen, sekä vartioitujen että vartijoiden.

Kerronta on toteavaa, tiedemiehen (Levi oli kemisti) tapaan, turhaa alleviivaamista välttävä. Kirja julkaistiin vuonna 1947, suomennoksen ensimmäinen painos 1962. Jatko-osaa Aselepo hän alkoi kirjoittaa 11 vuotta myöhemmin, sen suomennos julkaistiin 2001. Primo Levi kuoli 11.4.1987, syyksi ilmoitettiin itsemurha, mutta se on kyseenalaistettu; mahdollisesti kyseessä on ollut tapaturma.”

Yhtä ahkera visapuurtaja on alusta asti mukana pysynyt Sirpa Taskinen Helsingistä.

”Järkyttävintä keskitysleirien ja sotien kuvauksissa on todeta, kuinka ohutta on inhimillisyys. Kovinkaan paljon ei tarvitse kuoria, kun pinnan alta paljastuu itsekäs, häikäilemätön raakalainen. Vain harvat keskitysleirien uhritkaan pystyivät säilyttämään inhimillisyytensä kipinän. Primo Levin kokemassa Auschwitzissä hän sai ystäväkseen siviilityöntekijä Lorenzon, jonka ansiosta Levi katsoo säilyneensä ihmisenä kaiken kauheuden keskellä.”

Ja vielä tähän alkusettiin kolmas ahkeroitsija eli jyväskyläläinen Mauri Panhelainen.

”Primo Levin teos Tällaineko on ihminen (otsikko siis ilman kysymysmerkkiä) erottuu monista muista holokausti-kuvauksista viimeistellyn tyyliinsä ja selkeän kuvaustavan perusteella. Hän on selvästi kirjailija, ei pelkkä muistelija, ja hän julkaisi muutamia muitakin teoksia. Kaikissa niissä taustana oli nuoruuden tragedia, synkkä vuosi natsien keskitysleirissä 1944–45.”

* * *

Espoolainen Eero Reijonen puhuu taas painavaa asiaa.

”Levi on valitettavan ajankohtainen tänäänkin. Ajankohtaisempi kuin koskaan Tällainenko on ihminen -romaanin kirjoittamisen jälkeen. Ihmisiä on taas ryhdytty tosissaan lokeroimaan. (Niin Levikin tekee visakirjassa, kuvaten sivukaupalla hirveää Auschwitzin hierarkiaa, todellista ravintoketjua, jossa alemmat olennot syödään. – – -)

Leirejä on taas pystytetty Eurooppaankin. Tahdissa kulkevien saappaiden ääntä, jossain maassa laiksi ja oikeudeksi kutsuttua, on alettu kaivata ja jopa siellä, missä historian oppien perusteella niitä eniten tulisi kammota. Kun johtavan puolueen nimi on’ Laki ja Oikeus’, tulisi kaikkien tajuissaan olevien kavahtaa, sillä historia on osoittanut, että lain ja oikeuden omiin nimiinsä ottaneet vallanpitäjät eivät kohta suo niitä muille.”

Tervakoskelainen Ossi Lehtiö kysyy vastauksensa aluksi visagurulta, että ”miten on mahdollista, että osaat lukea omien lukijoittesi ajatuksia?” Vastaus on: intuitiolla.

Lehtiö jatkakoon:

”Olen näet kuin ällikällä lyöty, sillä juuri menneen viikon lumilla katselin asiaan liittyviä kirjoituksia ja karttoja. Liitteenä on karttakuva, joka kertoo seuraavan tapahtumasarjan, eli palaamisen kotiin, joka ei sekään ollut kovin helppo ja yksinkertainen. Ymmärtää hyvin kaiken tämän jälkeen, miksi kirjoittaja oli hivenen vetäytyvä.

Le Monde -sanomalehti ja kirjakauppajätti Fnac järjestivät 1999 kyselyn, jossa valittiin 100 parasta kirjaa, jotka ovat ilmestyneet 1900-luvulla. Kyselyyn tuli 17 000 vastausta.

Vuosisadan kirjaksi valittiin Albert Camus’n Sivullinen ja toiseksi nousi Marcel Proustin jättimäinen Kadonnutta aikaa etsimässä. Nyt etsittävä kirja sijoittui tässä kyselyssä sijalle 57. Se kertoo jopa ranskalaisten arvostavan kirjoittajan työtä.

Myös Socialist Review piti teosta vuonna 1997 ilmestyneessä numerossaan 1900-luvun yhtenä keskeisimpänä teoksen. Myös Andrew Taylor teoksessaan ’Books That Changed World’ lukee teoksen viidenkymmen maailmaa mullistaneen joukkoon.

Näin suuresti myöhemmin kehutulla teoksella ei alku ollut helppoa. Primo Levi kirjoitti teosta vuodet 1945–1947 ja yritti saada sitä julkaistuksi suurten kustantajien välityksellä. Siinä hän ei onnistunut, ja lopulta eräs pieni kustantamo suostui ja otti siitä 15 000 kappaleen painoksen, joka meni huonosti kaupaksi.”

* * *

Vexi Lehto Salosta muistelee menneitä aikoja legendaarisessa Pub Sandrosissa.

”Erich Maria Remarquen ’Elämän kipinä’ oli ammoisina aikoina kirjavisassa. Vihjeistä päättelin aikanani kirjailijan, mutta olipa eräs Sandros Pubin pubivisassa kirjan jopa lukenut säästäen minut kauheuksilta. Tämänkertaista sitaattia Maailman Parhaassa Kirjastossa (Salossa, visais. huom) tavatessani mieleeni juolahti Primo Levi. En ole hänenkään tuotantoonsa koskaan tutustunut, mutta häneen on usein viitattu. Kirjastossa olen usein selaillut teosta ’1 000 Books You Must Read Before You Die’. Kyseisessä kirjassa visakirjakin esitellään.”

Visaukon pitääkin tarkistaa, montako visahistorian kohta noin 700 kirjasta löytyy tuosta kirjasta.

Tamperelainen Markku Tuomalakin viittaa aluksi toiseen kirjailijaan.

”Luin aikanaan Jorge Semprunin kirjan ’Kirjoittaminen tai elämä’, jossa Semprun käsittelee omia kokemuksiaan Buchenwaldin keskitysleirillä. Lukukokemus oli voimakas, ja hankin kirjan omaan hyllyyni ja luinkin sen uudelleen. Kun sitten kerran keskustellessani erään kirjallisesti huomattavasti kokeneemman ystäväni kanssa mainitsin Semprunin kirjan, hän kertoi minulle, että Primo Levi on kirjoittanut merkittäviä kirjoja keskitysleirikokemuksistaan.”

Vielä yksi vertailu. Näin Veli-Pekka Salminen, Helsinki:

”Kutosvisasta paljastuu melko helposti italialainen Primo Levi. Suomennettua keskitysleirikirjallisuutta kun ei sentään ihan pilvin pimein ole.

Minulle tutuin on äskettäin lukemani unkarilaisen Imre Kertészin Kohtalottomuus, jossa kerronta pyrkii mielenkiintoisesti väistämään kliseitä.

Kaiken tuollaisen kirjallisuuden tehtävä on tietysti pitää tietoisuudessa totalitarismin (tässä tapauksessa natsismin) todelliset kasvot. Että niistä rumista kasvoista ei tulisi edes puolivahingossa yhteiskunnan kasvot.”

Jyväskyläläinen Ilpo Pietilä ripittäytyy näin:

”Oma kirjani oli v. 2005 ilmestynyt kolmas painos. Häpeäkseni on tunnustettava, että kirjan kansilieve oli lukumerkkinä sivujen 10 ja 11 välissä. Häpeääni lievittääkseni lupaan ensi tilassa nyt lukea tämän klassikkokirjan alusta loppuun.”

Levinsä olivat kaikesta päätelleen jo lukeneet muut hänet tunnistaneet eli Veikko Huuska Ikaalisista, Petri Kettunen Helsingistä ja Pertti Vuorela Espoosta. Palkinto menee tällä kertaa V-P. Salmiselle. (rb)

Viikon 8 sitaatti

Kirjailijamme debytoi jo 1960-luvun alussa, mutta löi läpi vasta 1980-luvulla, muun muassa parinkin Finlandia-ehdokkuuden myötä. Visaromaani on ikään kuin puolikas parista, joka tuota läpimurtoa edesauttoi. Tällä vuosituhannella hän on julkaissut vain pari romaania, mutta sitäkin suuremmalla menestyksellä.

Kuka, mikä, missä? Vastaukset viimeistään 2.3. osoitteeseen kirjavisa@demokraatti.fi tai Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 HKI. Yhdelle palkinto.

”Jumala tietää mitä tapahtuu, kun ihminen huomaamattaan rentoutuu. Itse sitä tajuamatta Annasta tuli vähän vähemmän suoraselkäinen ja vähän vähemmän jännittynyt. Elämä, joka kolme vuotta oli ollut tiukkaa ja ahdasta, avautui niin paljon, että Anna sai itselleen vähän enemmän tilaa. Huomaamattaan hän laajeni ja tuli vähän suuremmaksi, sen verran suuremmaksi että sydän asettui aavistuksen verran paremmin paikalleen ja että keuhkot mahtuivat huokumaan vapaasti.”

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Heinäluoma: ”Yhden koon sukkahousujen aika EU:ssa on ohi” – kansallisvaltion voimakkuus ajatteluun tunnustettava

Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari

Kansanedustaja Eero Heinäluoman mukaan kuntavaalien tauottua Suomessa on tarve käydä iso Eurooppa-keskustelu.

Euroopan unioni joutuu valitsemaan uudelleen suuntansa ja tekemään johtopäätöksiä vastoinkäymisistä, joita se on viime vuosina kohdannut.

– Tienristeys on haastava. Pidän selvänä, että unioni tulee olemaan toisenlainen kuin tähän saakka on ajateltu.

Heinäluoma katsoo, että keskustelu Euroopasta pitää aloittaa siitä, mikä on EU:n suunta.

– Se on tiedettävä ensin, ennen kuin mietitään sitä, mitä Suomi tekee. EU on jättiläismäinen tuhatjalkainen. Onko niin, että kun pilliin vihelletään, kaikki jalat menevät yhteen suuntaan?

– Vai onko hyväksyttävä se, että 27 maan unionissa osa menee yhteistyössään pidemmälle ja osa jää katsomaan, miten pidemmälle menevät onnistuvat ja ovatko yhteistyössään edistyneet tyytyväisiä elämäänsä? En pidä tätä jälkimmäistä huonona ratkaisua, sillä sen vaihtoehtona taitaa olla paikalleen pysähtyminen ja aikaa myöten taantuminen.

– Suomella pitää olla silmät auki ja pitkät päällä ajovaloissa. Pitää katsoa kauas, miten Eurooppa voi kehittyä.

Euron kehittäminen voi olla visaista.

Heinäluoma puhuu niin eurosta kuin pakolaiskriisistä.

– Eurokriisi on testannut EMUn toimivuutta ja siinä on jo korjaustoimia jo tehty. Nyt rakennetaan yhteistä pankkisuojaa ja rahoituslaitokset ovat tietysti ihan talouden ytimessä. Kysymys on, miten euro jatkaa tästä eteenpäin, se ansaitsee myös tulla mietityksi.

– Euron kehittäminen voi osoittautua meille vielä kaikkein visaisimmaksi osaksi EU:n tulevaisuuskeskustelua.

Pakolasikriisi on osoittanut, että Schengen ei toimi.

– Tässä kysymys kuuluu, mitkä ovat korjausliikeet. Toisaalta halutaan nauttia vapaasta liikkuvuudesta. Se on yhtä hyvin tärkeää tavalliselle ihmisille kuin liike-elämälle. Se haluttaisiin säilyttää. Ongelma on kuitenkin, että EU:n ulkorajat vuotavat. Se koskee ennen kaikkea Etelä-Eurooppaa, ja pulma ei tule pysähtymään, vaikka Syyrian kriisi saataisiin ratkottua.

– Oman etumme nimissä joudumme ottamaan vastuuta Pohjois-Afrikan kehityksestä vaikkapa aktiivisemmalla kehitysyhteistyöllä ja keskinäisellä kaupalla.

”Edelleenkin ihmiset tuntevat suurempaa lojaliteettia kansallisvaltiota kohtaan.”

Heinäluoman mukaan EU:ssa joudutaan myös tunnustamaan, miten voimakas kansallisvaltio on ihmisten ajatuksissa.

– Sillä on paljon voimaa ja sen ohi ei voi mennä huomaamatta. Se on tullut kaikissa kriiseissä esiin. Edelleenkin ihmiset tuntevat suurempaa lojaliteettia kansallisvaltiota kohtaan kuin EU:ta kohtaan. Se on tosiasia, mikä täytyy hyväksyä.

Heinäluoman mielestä ratkaisu on eri kehien Eurooppa.

– Täytyy hyväksyä, että EU:n kehityksessä tulee vaihe, jossa tulee erilaisia yhteistyöratkaisuja. Jotkut haluavat kulkea pidemmälle ja eteenpäin. Toisilla ei ole tähän halua. Eri kehien Eurooppa ei ole se kovasti toivottu asia, mutta se taitaa olla ainut mahdollinen ratkaisu. Ei unionilla ole voimia pakottaa kaikkia samaan lopputulokseen. Yhden koon sukkahousjen aika on ohi, täytyy olla joustavuutta.

”Nyt palataan vanhaan totuuteen.”

Heinäluoma muistuttaa, että eritahtisuus on ollut EU:n todellisuutta pitkään, esimerkiksi Schengen on tästä hyvä esimerkki, niin myös euro. Eivät niissä ole kaikki valtiot mukana.

– Unionissa on ollut kuitenkin myös sisäänrakennettu ajatus, että kaikki jäsenmaat pystyisivät yhtä aikaa hyppäämään samaan suuntaan. Nyt palataan vanhaan totuuteen, jonka mukaan unioni ei voi laajentua ja syvyntyä yhtä aikaa. EU:n arvo- ja kulttuuriyhdentymiseen menee oma aikansa.

– Kysymys kuuluu, tehdäänkö jotain vai odotetaako vain että lähestymme toisiamme. On hyväksyttävä se, että niiden, jotka haluavat, täytyy olla oikeus kulkea eteenpäin. Tärkeää on, että tiiviimpi yhteistyö ei ole poissulkevaa. Sen täytyy olla avointa kaikille unionimaille, kunhan ne täyttävät yhteistyön ehdot.

”Katseet kääntyvät Kasarmitorin laidalle.”

Jos asioita katsoo Suomen kannalta, keskeinen asia on euron kehittäminen. Heinäluoma muistuttaa uudelleen, miten tähän liittyvät ratkaisut voivat olla maamme kannalta vaikeita.

– Suomi on elämän opettamana omaksunut lähtökohdan, että yritetään välttää jäsenmaiden yhteisvastuuta, ja otetaan todesta voimassa olevat säännökset, joiden mukaan maat eivät vastaa toistensa veloista, hän toteaa.

Hänen mukaansa ideat euroalueen yhteisestä budjetista ja yhteisvastuun lisäämisestä eivät oikein mahdu Suomen ajatteluun.

– Euroaluetta koskeva keskustelu ei ole meille helppo rasti. Sen sijaan puolustusyhteistyön edistämisessä Suomella on kaikki syyt olla aktiivisesti mukana.

– Tässä Suomella olisi kaikki syyt olla aloitteellinen, koskeepa se materaalihankintoja tai yhteisiä suoritusnormistoja tai yhteistä harjoitustoimintaa. Katseet kääntyvät Kasarmitorin laidalle. Siellä pitäisi käyttää aikaa ja energiaa ja tuoda julkiseen keskusteluun ideoita, joita EU:n puolustusyhteistyö voisi tarkoittaa. Siinä on nyt momentum.

Helsingin Kasarmitorin varrella sijaitsee puolustusministeriö.

– Jokainen asia täytyy harkita omanansa siltä kannalta, mikä on Suomen etujen mukaista, Heinäluoma linjaa EU-ajatteluaan.

Puskuri on jäänyt käyttämättä.

Kansanedustaja katsoo, että Suomen mukana olo Euroopan yhteisessä valuutassa on vahvistanut maamme asemaa ja antanut alkuvaiheessa paljon hyötyä.

– Erityisesti hyödyt ovat koskeneet meidän pk-sektoria. Euro on poistanut ulkomaankaupan riskejä. Olemme myös hyötyneet kansalaisina, kun euro on helpottanut matkustamista ja hintojen vertailua. Alhainen korkotaso on sekin ollut kansantaloudelle eduksi.

Heinäluoman mukaan heikkous on siinä, että emme ole täysin ymmärtäneet, mitä tarkoittaa elää yhteisessä valuuutassa.

Tässä yhteydessä hän nostaa esiin työeläkerahaston ja työttömyysvakuutusrahaston puskurit. Työeläkepuskuria ei ole käytetty, vaikka sillä olisi voinut helpottaa taantumaa.

– Olisi pitänyt ilman muuta käyttää olosuhteissa, joissa kova shokki on todellisuutta, Heinäluoma sanoo.

Lue Eero Heinäluoman henkilöhaastattelu 30.3. ilmestyvästä Demokraatista. Heinäluoma kertoo elämäntilanteestaan, kuntavaaliasetelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan muun muassa presidentinvaalien suhteen ja ottaa vahvasti kantaa työmarkkinatilanteeseen.

HS: Suomalaisprofessori ryöpyttää Trumpia: ”Arvostelukyvytön seksuaalinen häirikkö”

Kuva: Lehtikuva

Arviot Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin aikeista ja persoonasta kovenevat sitä mukaa kun hänen kautensa etenee.

Tällä kertaa vuorossa on kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi, joka pelkää Helsingin Sanomien haastattelussa, että Yhdysvallat hakee Trumpin johdolla sotaa.

”On ennustettavissa, että tällainen arvostelukyvytön seksuaalinen häirikkö hakee arvostusta juuri voimapolitiikasta. Trump vetoaa usein ’kunnian’ palautukseen. Hän on huomauttanut, että olisi jo aika, että Yhdysvallat voittaa jonkin sodan”.

Tammikuussa psykiatri ja vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Claes Andersson sanoi Ilta-Sanomille, että Trump käyttäytyy narsistisesti eikä hän välitä toimintansa seurauksista.

Koskenniemikin pohtii Trumpin roolia.

”Onko kyse rooseveltilaisesta vallankaappauksesta vai onko oikeampi vertailukohta Hitler, Mussolini tai Berlusconi. Valitettavasti nämä ovat ne lähihistorialliset kiintopisteet, jotka Trumpia arvioi­taessa tulevat väistämättä esiin, vaikka kuinka yritän välttää lyömästä leimoja.”

Sitoutumattomien ehdokkaiden määrä pudonnut jyrkästi

Kuva: Lehtikuva / Kimmo Mäntylä

Kevään kuntavaaleissa sitoutumattomien valitsijayhdistysten ehdokkaita on yhteensä 805 kappaletta, kertoo Yle.

Valtaosa heistä on mukana yhteislistalla jossakin sitoutumattomassa ryhmässä, jotta läpimenoon olisi mahdollisuus.

Kaikkiaan sitoutumattomien yhteislistoja on Suomessa yli 70 kappaletta. Sitoutumattomien valitsijayhdistysten ehdokkaita on 93 kunnassa.

Viime kuntavaaleissa sitoutumattomat saivat yhteensä läpi 185 ehdokastaan.

Sitoutumattomien ehdokkaiden määrä on laskenut vuosien saatossa. Yle kertoo, että vuoden 2000 kuntavaaleissa puolueisiin sitoutumattomia ehdokkaita oli lähes 1 700. Valituksi tuli 480 ehdokasta eli lähes 4 prosenttia kaikista valtuutetuista.

Vaalitutkija Sami Borg sanoo Ylelle, että sitoutumattomien määrä on vähentynyt muun muassa kuntien ja valtuustojen lukumäärän vähenemisen takia.

– Mutta varmaankin erityisesti 2010-luvulla perussuomalaisten nousu on tarjonnut joissain kunnissa uskottavan protestointikanavan, Borg sanoo.

Suomen Sitoutumattomat ry:n puheenjohtajan Teuvo Niemisen mukaan perussuomalaisten gallup-kannatuksen sulaminen on tulevissa vaaleissa iskun paikka valitsijayhdistysten ehdokkaille.

Tutkija Borg puolestaan muistuttaa, että Suomessa on edelleen kolmattakymmentä kuntaa, joissa sitoutumattomilla ryhmillä on vaaleista toiseen tuntuvaa kannatusta.

Keskustelua aiheesta

Kansanedustaja esittää uutta mallia – Näin päästään tunnissa Turusta Helsinkiin

Kuva: Jukka-Pekka Flander

Kansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja Ville Skinnari esittää uutta investointimallia tarpeellisiin väylähankkeisiin.

– Suomi on jäänyt saavutettavuudessa pahasti muita Pohjoismaita jälkeen. Kuntapäättäjät näkevät tarpeen uusille investoinneille, mutta samalla kuntien tosiasialliset mahdollisuudet uusien hankkeiden rahoitukselle ovat rajalliset, Skinnari toteaa.

Hänen mukaansa kuntien tulee jatkossa luoda kumppanuusmalleja esimerkiksi Kuntarahoituksen ja eläkevakuutusyhtiöiden kanssa, joiden avulla uudet suuretkin väylä- ja korjaushankkeet saadaan liikkeelle.

– Samalla päätösvalta hankkeiden toteutuksesta pysyy demokraattisesti valituilla kuntapäättäjillä, Skinnari sanoo.

Skinnarin mukaan tämä edellyttää kokonaan uutta ajattelua.

– Meillä seisoo moni tärkeä väylähanke pelkästään sen takia, että hankkeilla ei ole omistajaa. Esimerkiksi tunnin junayhteys Turusta Helsinkiin voisi olla kaupunkien, maakuntien ja valtion sekä rahoittajien yhteinen elinkaarihanke, jonka omistajuus olisi vahvasti kuntapäättäjillä.

– Toimivia esimerkkejä löytyy useita muualta Euroopasta. Hankkeissa on hyödynnetty muun muassa Euroopan Unionin ESIR – rahoitusta, Skinnari päättää.

Keskustelua aiheesta

MTV: Rinne aikoo ehdolle maakuntavaaleissa – epäilee kuitenkin niiden toteutumista

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoo MTV:n Vaaliextra-ohjelmassa, että aikoo lähteä ehdolle maakuntavaaleihin. Ne järjestettäisiin ensi vuoden tammikuussa.

Rinne ilmoittaa kuitenkin epäilevänsä maakuntavaalien toteutumista.

– En tiedä, ovatko maakuntavaalit tulossa piakkoin. Pitäisi varmaan vaalilainsäädäntö ensin hyväksyä ja viedä loppuun maakuntahallinto. Jos maakuntavaalit tulevat ennakoidussa ajassa tai joskus myöhemmin niin kyllä näen, että maakunta on sellainen paikka, jossa ainakin ehdolla on syytä olla, Rinne sanoo.

Keskustelua aiheesta