Totalitarismin kasvot tulee aina paljastaa

Kuva: www.auschwitz.org
Auschwitz I:n pääportti kuvattuna pian leirin vapautuksen jälkeen.

Visa jatkuu mukavan vilkkaana, yhä ollaan kaksinumeroisissa vastausluvuissa. Siispä heti asiaan. Hankolainen uuras visavastaaja Juhani Niemi lyö pohjiksi perusfaktaa pöytään.

”Kyseessä on italianjuutalainen Primo Levi, joka selvisi keskitysleiriltä hengissä, joskaan ei välttämättä elossa. Visateksti löytyy hänen ensimmäisestä julkaistusta teoksestaan ’Tällainenko on ihminen’, jonka toiseen suomennettuun painokseen esipuheen on kirjoittanut Dan Steinbock. Kirja on kuvaus Levin vangitsemisesta, kuljetuksesta Auschwitziin ja siellä selviytymisestä. Ja sen vaikutuksista ihmisyyteen, sekä vartioitujen että vartijoiden.

Kerronta on toteavaa, tiedemiehen (Levi oli kemisti) tapaan, turhaa alleviivaamista välttävä. Kirja julkaistiin vuonna 1947, suomennoksen ensimmäinen painos 1962. Jatko-osaa Aselepo hän alkoi kirjoittaa 11 vuotta myöhemmin, sen suomennos julkaistiin 2001. Primo Levi kuoli 11.4.1987, syyksi ilmoitettiin itsemurha, mutta se on kyseenalaistettu; mahdollisesti kyseessä on ollut tapaturma.”

Yhtä ahkera visapuurtaja on alusta asti mukana pysynyt Sirpa Taskinen Helsingistä.

”Järkyttävintä keskitysleirien ja sotien kuvauksissa on todeta, kuinka ohutta on inhimillisyys. Kovinkaan paljon ei tarvitse kuoria, kun pinnan alta paljastuu itsekäs, häikäilemätön raakalainen. Vain harvat keskitysleirien uhritkaan pystyivät säilyttämään inhimillisyytensä kipinän. Primo Levin kokemassa Auschwitzissä hän sai ystäväkseen siviilityöntekijä Lorenzon, jonka ansiosta Levi katsoo säilyneensä ihmisenä kaiken kauheuden keskellä.”

Ja vielä tähän alkusettiin kolmas ahkeroitsija eli jyväskyläläinen Mauri Panhelainen.

”Primo Levin teos Tällaineko on ihminen (otsikko siis ilman kysymysmerkkiä) erottuu monista muista holokausti-kuvauksista viimeistellyn tyyliinsä ja selkeän kuvaustavan perusteella. Hän on selvästi kirjailija, ei pelkkä muistelija, ja hän julkaisi muutamia muitakin teoksia. Kaikissa niissä taustana oli nuoruuden tragedia, synkkä vuosi natsien keskitysleirissä 1944–45.”

* * *

Espoolainen Eero Reijonen puhuu taas painavaa asiaa.

”Levi on valitettavan ajankohtainen tänäänkin. Ajankohtaisempi kuin koskaan Tällainenko on ihminen -romaanin kirjoittamisen jälkeen. Ihmisiä on taas ryhdytty tosissaan lokeroimaan. (Niin Levikin tekee visakirjassa, kuvaten sivukaupalla hirveää Auschwitzin hierarkiaa, todellista ravintoketjua, jossa alemmat olennot syödään. – – -)

Leirejä on taas pystytetty Eurooppaankin. Tahdissa kulkevien saappaiden ääntä, jossain maassa laiksi ja oikeudeksi kutsuttua, on alettu kaivata ja jopa siellä, missä historian oppien perusteella niitä eniten tulisi kammota. Kun johtavan puolueen nimi on’ Laki ja Oikeus’, tulisi kaikkien tajuissaan olevien kavahtaa, sillä historia on osoittanut, että lain ja oikeuden omiin nimiinsä ottaneet vallanpitäjät eivät kohta suo niitä muille.”

Tervakoskelainen Ossi Lehtiö kysyy vastauksensa aluksi visagurulta, että ”miten on mahdollista, että osaat lukea omien lukijoittesi ajatuksia?” Vastaus on: intuitiolla.

Lehtiö jatkakoon:

”Olen näet kuin ällikällä lyöty, sillä juuri menneen viikon lumilla katselin asiaan liittyviä kirjoituksia ja karttoja. Liitteenä on karttakuva, joka kertoo seuraavan tapahtumasarjan, eli palaamisen kotiin, joka ei sekään ollut kovin helppo ja yksinkertainen. Ymmärtää hyvin kaiken tämän jälkeen, miksi kirjoittaja oli hivenen vetäytyvä.

Le Monde -sanomalehti ja kirjakauppajätti Fnac järjestivät 1999 kyselyn, jossa valittiin 100 parasta kirjaa, jotka ovat ilmestyneet 1900-luvulla. Kyselyyn tuli 17 000 vastausta.

Vuosisadan kirjaksi valittiin Albert Camus’n Sivullinen ja toiseksi nousi Marcel Proustin jättimäinen Kadonnutta aikaa etsimässä. Nyt etsittävä kirja sijoittui tässä kyselyssä sijalle 57. Se kertoo jopa ranskalaisten arvostavan kirjoittajan työtä.

Myös Socialist Review piti teosta vuonna 1997 ilmestyneessä numerossaan 1900-luvun yhtenä keskeisimpänä teoksen. Myös Andrew Taylor teoksessaan ’Books That Changed World’ lukee teoksen viidenkymmen maailmaa mullistaneen joukkoon.

Näin suuresti myöhemmin kehutulla teoksella ei alku ollut helppoa. Primo Levi kirjoitti teosta vuodet 1945–1947 ja yritti saada sitä julkaistuksi suurten kustantajien välityksellä. Siinä hän ei onnistunut, ja lopulta eräs pieni kustantamo suostui ja otti siitä 15 000 kappaleen painoksen, joka meni huonosti kaupaksi.”

* * *

Vexi Lehto Salosta muistelee menneitä aikoja legendaarisessa Pub Sandrosissa.

”Erich Maria Remarquen ’Elämän kipinä’ oli ammoisina aikoina kirjavisassa. Vihjeistä päättelin aikanani kirjailijan, mutta olipa eräs Sandros Pubin pubivisassa kirjan jopa lukenut säästäen minut kauheuksilta. Tämänkertaista sitaattia Maailman Parhaassa Kirjastossa (Salossa, visais. huom) tavatessani mieleeni juolahti Primo Levi. En ole hänenkään tuotantoonsa koskaan tutustunut, mutta häneen on usein viitattu. Kirjastossa olen usein selaillut teosta ’1 000 Books You Must Read Before You Die’. Kyseisessä kirjassa visakirjakin esitellään.”

Visaukon pitääkin tarkistaa, montako visahistorian kohta noin 700 kirjasta löytyy tuosta kirjasta.

Tamperelainen Markku Tuomalakin viittaa aluksi toiseen kirjailijaan.

”Luin aikanaan Jorge Semprunin kirjan ’Kirjoittaminen tai elämä’, jossa Semprun käsittelee omia kokemuksiaan Buchenwaldin keskitysleirillä. Lukukokemus oli voimakas, ja hankin kirjan omaan hyllyyni ja luinkin sen uudelleen. Kun sitten kerran keskustellessani erään kirjallisesti huomattavasti kokeneemman ystäväni kanssa mainitsin Semprunin kirjan, hän kertoi minulle, että Primo Levi on kirjoittanut merkittäviä kirjoja keskitysleirikokemuksistaan.”

Vielä yksi vertailu. Näin Veli-Pekka Salminen, Helsinki:

”Kutosvisasta paljastuu melko helposti italialainen Primo Levi. Suomennettua keskitysleirikirjallisuutta kun ei sentään ihan pilvin pimein ole.

Minulle tutuin on äskettäin lukemani unkarilaisen Imre Kertészin Kohtalottomuus, jossa kerronta pyrkii mielenkiintoisesti väistämään kliseitä.

Kaiken tuollaisen kirjallisuuden tehtävä on tietysti pitää tietoisuudessa totalitarismin (tässä tapauksessa natsismin) todelliset kasvot. Että niistä rumista kasvoista ei tulisi edes puolivahingossa yhteiskunnan kasvot.”

Jyväskyläläinen Ilpo Pietilä ripittäytyy näin:

”Oma kirjani oli v. 2005 ilmestynyt kolmas painos. Häpeäkseni on tunnustettava, että kirjan kansilieve oli lukumerkkinä sivujen 10 ja 11 välissä. Häpeääni lievittääkseni lupaan ensi tilassa nyt lukea tämän klassikkokirjan alusta loppuun.”

Levinsä olivat kaikesta päätelleen jo lukeneet muut hänet tunnistaneet eli Veikko Huuska Ikaalisista, Petri Kettunen Helsingistä ja Pertti Vuorela Espoosta. Palkinto menee tällä kertaa V-P. Salmiselle. (rb)

Viikon 8 sitaatti

Kirjailijamme debytoi jo 1960-luvun alussa, mutta löi läpi vasta 1980-luvulla, muun muassa parinkin Finlandia-ehdokkuuden myötä. Visaromaani on ikään kuin puolikas parista, joka tuota läpimurtoa edesauttoi. Tällä vuosituhannella hän on julkaissut vain pari romaania, mutta sitäkin suuremmalla menestyksellä.

Kuka, mikä, missä? Vastaukset viimeistään 2.3. osoitteeseen kirjavisa@demokraatti.fi tai Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 HKI. Yhdelle palkinto.

”Jumala tietää mitä tapahtuu, kun ihminen huomaamattaan rentoutuu. Itse sitä tajuamatta Annasta tuli vähän vähemmän suoraselkäinen ja vähän vähemmän jännittynyt. Elämä, joka kolme vuotta oli ollut tiukkaa ja ahdasta, avautui niin paljon, että Anna sai itselleen vähän enemmän tilaa. Huomaamattaan hän laajeni ja tuli vähän suuremmaksi, sen verran suuremmaksi että sydän asettui aavistuksen verran paremmin paikalleen ja että keuhkot mahtuivat huokumaan vapaasti.”

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Maria Guzenina kommentoi Länsimetron hallitusta: ”Asiantuntemusta olisi paikoin kaivattu enemmän”

Kuva: Jukka-Pekka Flander

Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto haluaa muutoksia Länsimetron hallitukseen. Konsernijaoston puheenjohtaja Maria Guzenina kertoo, että yhtiön hallitukseen kaivataan lisää asiantuntijuutta.

Konsernijaosto käsitteli tänään EY:n (Ernst & Young) tekemää erityistilintarkastusta Länsimetrosta sekä kuuli yritysjuridiikan asiantuntijan, asianajaja Manne Airaksisen näkemyksiä asiasta. Konsernijaosto merkitsi asiat tiedokseen ja päätti ottaa niiden johtopäätökset huomioon Länsimetron jatkohankkeen toteutuksessa.

Guzenina sanoo, että Länsimetron kokoisessa projektissa hallituksen rooli on merkittävä projektinhallinnan kannalta.

– Ernst & Youngin selvityksessä on todettu, että asiantuntemusta olisi paikoin kaivattu enemmän projektinhallinnan kokonaisuuden näkökulmasta, Guzenina sanoo.

– Tässä ollaan kallistumassa siihen, että hallitusammattilaisia lähdettäisiin hakemaan mukaan tähän hyvin vaativaan, isoon kokonaisuuteen.

Länsimetron omistavat Espoon ja Helsingin kaupungit.

Keskustelua aiheesta

EU:lta ehkä 2 500 000€ entisille Anttilan ja Stockmannin työntekijöille

Kuva: Lehtikuva/Aleksi Tuomola

Euroopan komissio esittää 2,5 miljoonan euron tukea entisille Anttilan ja Stockmannin työntekijöille Suomessa. Tuki maksetaan Euroopan globalisaatiorahastosta ja sillä on tarkoitus auttaa yrityksistä irtisanottuja 1 500:aa työntekijää työllistymään uudelleen.

Suomi haki globalisaatiorahaston tukea, kun vähittäiskaupan yritykset olivat irtisanoneet Suomessa 1 660 työntekijää. Myös Anttilan tytäryhtiön Vallilan henkilöstö menetti työpaikkansa.

Komission ehdotukselle on vielä saatava Euroopan parlamentin ja EU:n ministerineuvoston hyväksyntä.

AVAINSANAT

Ottiko ay-liike Pyrrhoksen voiton Sipilän pakkomielteisestä politiikasta? Selvitys varoittaa, että markkinavoimien valta kasvaa ja työntekijöiden suoja vähenee

Suomalainen sopimisyhteiskunta eli suurta myllerrystä vuosien 2015–2017 aikana. Monenlaisissa rooleissa SDP:ssä ja ammattiyhdistysliikkeessä vaikuttanut, Teollisuuden palkansaajien TP:n palvelukseen siirtyvä Matti Hirvola kysyy Luottamuksen loppu? -tutkimuksensa pääotsakkeessa aihepiirin peruskysymyksen.

Kirjan mittainen satasivuinen selvitys on tehty Kalevi Sorsa -säätiölle.

Juha Sipilän hallituksen alkupuoliskon vuosien 2015–2017 työmarkkinaturbulenssilla oli kauaskantoisia seuraamuksia suomalaisen korporatismin toimintamallille ja institutionaalisille vuorovaikutussuhteille”, kirjoittaa Hirvola.

Hirvolan kirjan mukaan vahvaan parlamentaariseen enemmistöön nojaava porvarihallitus ja työnantajat pyrkivät vaalikauden alussa haastamaan kolmikantaisen sopimusyhteiskunnan hegemonista diskurssia.

Haaste puettiin ideologiseen vastakkainasetteluun parlamentarismin ja korporatismin välillä. Tavoitteena oli muuttaa suomalaisten työmarkkinoiden institutionaalista järjestystä pysyvästi työnantajia hyödyttävään suuntaan”, tutkija kirjoittaa.

Sipilän hallituksen ja työnantajien uusliberalistisessa tavoitteenasettelussa hyödynnettiin Hirvolan mukaan kolmikannan perinteistä välttämättömyyden retoriikkaa.

Sen vakuuttavuus ja legitimaatio murtuivat, kun Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK onnistui syksyllä 2015 osoittamaan sopimusyhteiskunnan puitteissa vaihtoehtoisen toimintamallin hallituksen pakkolaeille.

Merkitystä oli myös sillä, että koko palkansaajaliike onnistui yhteisin ponnistuksin kääntämään kansalaismielipidettä hallituksen epäoikeudenmukaisiksi koettuja esityksiä vastaan.”

Syksyn 2015 aikana hallituksen pakkolakiesityksen juridiset ja taloudelliset puutteet kävivät yhä selvemmiksi.

Samalla kun hallituksen argumentaation perustelut murenivat, syvenivät säröt porvarihallituksen ja työnantajien rintamassa.”

Sipilän hallitus kykeni omista ongelmistaan huolimatta pitämään aloitteen käsissään.

Vaikka perinteinen kolmikantaisen sopimisen kulttuuria korostava diskurssi selvisikin kamppailusta eräänlaisena voittajana, oli menestyksen hinta raskas. Hirvolan mukaan kolmikantaisen sopimusyhteiskunnan vuorovaikutussuhteet oli revitty vereslihalle.

”Tutkimusaineistoon nojautuen onkin mahdollista spekuloida kysymyksellä, oliko ammattiyhdistysliike ottanut kilpailukykysopimusprosessissa Pyrrhoksen voiton. Miksi ammattiyhdistysliike ei käyttänyt kilpailukykysopimusprosessin myötä hetkellisesti kasvanutta yhteiskunnallista painoarvoaan täysimääräisesti hyväkseen?”

”Ay-liikkeen menestys hegemoniakamppailussa ei aktualisoitunut erityisen tehokkaasti poliittisen keskustelun johtajuutena työmarkkinoihin liittyvissä diskursseissa. Sipilän hallitus kykeni omista ongelmistaan huolimatta pitämään aloitteen käsissään esimerkiksi työttömyysturvan uudistamisessa.”

Selvityksen mukaan vastausta kysymykseen voi hakea työmarkkinoiden instituutioiden myllerryksestä.

”Raskas kilpailukykysopimusprosessi oli vähentänyt ammattiyhdistysliikkeen keskinäistä luottamusta. Palkansaajajärjestöt syyttelivät toisiaan siitä, miten eduskunnan enemmistöön nojaavaan hallitukseen olisi pitänyt kolmikannassa suhtautua. Ilman yhteistä rintamaa ay-liikkeen vaikuttavuus oleellisesti heikkenee.”

Myös Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n strateginen päätös hylätä keskitetyt työmarkkinaratkaisut ja irtisanoa tähän liittyviä sopimuksia muutti työmarkkinatoimijoiden keskinäisiä riippuvuus- ja vuorovaikutussuhteita.

”Täysimittaisen vastakkainasettelun sijaan työnantajat pyrkivät kääntämään työmarkkinoiden voimatasapainoa hajottamalla sopimusyhteiskunnan valtakeskittymät.”

Markkinavoimien valta kasvaa ja työntekijöiden suoja vähenee.

Hirvolan mukaan EK:n 2015–2017 tekemät ratkaisut mullistivat ehkä lopullisesti kolmikantaisen sopimusyhteiskunnan keskiössä olevan neuvottelu- ja sopimusjärjestelmän.

”Selvää on myös, että neuvottelu- ja sopimusjärjestelmän muutokset ravistelevat sosiaalisen korporatismin perusrakenteita kuten työehtosopimusten yleissitovuutta ja sosiaalisten ryhmien keskinäistä solidaarisuutta.”

Hirvola päättelee, että tulopolitiikan ja keskitettyjen työmarkkinaratkaisujen hylkääminen supistavat ammattiyhdistysliikkeen yhteiskunnallista painoarvoa ja sananvaltaa.

”Silloin markkinavoimien valta kasvaa ja työntekijöiden suoja vähenee.”

Hirvolan mukaan ammattiyhdistysliikkeen menestyksellinen vastaaminen työnantajien omaksumaan hajota ja hallitse -strategiaan edellyttäisi voimien keskittämistä muuallakin palkansaajaliikkeessä kuin vain vientiliitoissa.

Kursiivilla olevat lainaukset ovat Matti Hirvolan kirjasta Luottamuksen loppu?, joka julkistetaan tänään Helsingissä.

Keskustelua aiheesta

Ärähdys eduskunnasta: ”Lasku tästä vihreiden alkuunpanemasta hulluudesta lankeaa tavallisten kansalaisten maksettavaksi”

Kuva: Thinkstock
Keskustan kansanedustaja ja innokas erämies Mikko Kärnä on huolissaan viime viikkoina tapahtuneista susien ja metsästyskoirien kohtaamisista, jotka päättyvät usein koiran kuolemaan.
– Ei tällaisia ongelmia ollut tässä mittakaavassa vielä 10 vuotta sitten. Nyt näyttää siltä, että joka päivä päätyy ainakin yksi metsästyskoira suden suuhun, pahimpina useampia.
Kärnä kiittelee hallituksen toimia susien kaatolupien lisäämisessä, mutta pitää tätä yksinomaan riittämättömänä.
– Suomen susikanta tulisi puolittaa nykyisestä, koska nyt lasku tästä vihreiden alkuunpanemasta hulluudesta lankeaa tavallisten kansalaisten maksettavaksi rakkaiden koti- ja tuotantoeläinten muodossa. EU on lopultakin laitettava tässä selkä seinää vasten ja vaadittava, että Suomi saa itsenäisesti päättää oman susikantansa koosta.
Kärnä korostaa, että myös susi kuuluu Suomen luontoon, mutta liika on liikaa.  Kärnä vaatii myös, että susien tappamien metsästyskoirien korvaussummia lisätään.
– Jos tämä meno jatkuu, ei meiltä pian enää löydy metsästäjiä pitämään hirvikantaa kurissa tai vaikkapa jäljittämään kolarieläimiä.

Eero Heliövaara ei aio hakea jatkokautta valtion omistajaohjausosaston päällikkönä

Kuva: Lehtikuva

Valtion omistajaohjausosaston päällikkö Eero Heliövaara ei aio hakea jatkokautta. Heliövaara kertoo STT:lle haluavansa siirtyä kohti uusia haasteita.

Heliövaara kuvailee omistajaohjausosaston päällikön tehtävää ”mielipuolisen upeaksi” työksi, mutta ei omien sanojensa mukaan halunnut sitoutua tehtävään seuraavaksi viisivuotiskaudeksi.

– Katsoin, että nyt olisi kiva tehdä jotain muuta, Heliövaara sanoo STT:lle.

Hän sanoo, että kesällä ollut kohu Finnairin toimitusjohtajan lisäeläkkeestä ei vaikuttanut yksittäisenä asiana hänen päätökseensä.

– Sanotaan nyt näin, että onhan tämä mielialaa vienyt alas. Osakeyhtiölain noudattaminen on minusta tärkeää ja tärkeää on, että valtio noudattaa kirjoittamiaan omistajapoliittisia periaatepäätöksiä, mutta ei se yksittäisenä asiana (vaikuttanut). Olen omasta mielestäni toiminut täysin oikein.

Heliövaara sanoo jo aiemmin valmistautuneensa henkisesti luopumaan pestistä, sillä hänen edeltäjällään Pekka Timosella olisi ollut oikeus palata tehtävään. Nyt paikka on avoimessa haussa.

Heliövaara kertoo käyneensä jo keskusteluja jatkosuunnitelmista, mutta ei kerro tarkemmin, mistä on kyse.

Päätöksestään olla hakematta jatkokautta hän kertoi aiemmin Facebookissa Valtionomistus-sivulla. Pitkässä kirjoituksessaan Heliövaara toivoo, että uudeksi päälliköksi valittaisiin ammattitaitoinen ja osaava henkilö.

– Kaikkein karmeinta olisi poliittinen virkanimitys, Heliövaara kirjoittaa.

STT–HETA HASSINEN

Keskustelua aiheesta