Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Totuus kiihottaa -kirjan kirjoittaja väittää perussuomalaisten seisoneen kirjansa takana – “En vihaa mitään”

Kohutun Totuus kiihottaa -kirjan kirjoittaja, tohtori Jukka Hankamäki sanoo STT:lle, että perussuomalaisissa seisottiin kirjan takana ennen kuin se sai osakseen laajaa kritiikkiä.

Muun muassa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja varapuheenjohtaja Riikka Purra ilmoittivat keskiviikkona kannanotossaan, ettei julkaisu ole puolueen kannanotto.

– Olen itse saanut sellaista palautetta, että siellä ajatellaan hyvin samalla tavalla. Mutta en hämmästyisi, jos tässä kirjan kirjoittaja lavastettaisiin jonkinlaiseksi syylliseksi, Hankamäki sanoo.

Perussuomalaisia lähellä olevan Suomen Perusta -ajatuspajan maanantaina julkaisemassa kirjassa esitetään väitteitä muun muassa yhteiskunnassa vallitsevasta naisten tyranniasta ja seksin pihtaamisesta.

Kohun nostattaneita kohtia Hankamäki pitää mielivaltaisina nostoina. Väitteet naisvihasta ovat hänestä perusteettomia.

– En vihaa mitään, vaan olen esittänyt feminismin kritiikkiä.

Takaisinperintä olisi “kova isku”

Opetus- ja kulttuuriministeriö selvittää, onko kirja ristiriidassa valtionavustuspäätöksen kanssa. Ministeriön avustuksen myöntöperusteena on yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen.

– Minä en pyri tavoittelemaan epätasa-arvoa, mutta en myöskään erityisesti tavoittele tasa-arvoa, koska se on filosofisesti hyvin monimutkainen käsite, Hankamäki sanoo.

Suomen Perustan toiminnanjohtaja Marko Hamilo ilmoittaa seisovansa kirjan pääväitteiden takana, vaikka ei ole esimerkiksi kaikista sukupuolta koskevista väitteistä yhtä mieltä.

– Pysyn siinä kannassa, että kirjassa ei ole mitään, mikä olisi tasa-arvon tai muun vaikeasti tulkittavan superarvon vastaista, Hamilo sanoo.

Suomen Perusta on saanut ministeriöltä avustusta tälle vuodelle 120 000 euroa. Aiempien kolmen vuoden aikana se on saanut hieman yli 100 000 euroa.

Mitä tuen takaisinperintä yhdeltä tai useammalta vuodelta merkitsisi Suomen Perustalle?

– Luvuista itsekin arvaat, että se olisi aikamoinen isku, Hamilo sanoo.
STT–Mika-Matti Taskinen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE