Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Toveriseuran ehdokas presidentinvaaleihin on Maarit Feldt-Ranta

Tampereen sosialidemokraattinen Toveriseura asettui kansanedustaja Feldt-Rannan taakse SDP:n jäsenvaalissa.

Tampereen sosialidemokraattinen Toveriseura on asettanut SDP:n jäsenvaaliin presidentiehdokasehdokkaakseen kansanedustaja Maarit Feldt-Rannan.

 

Maarit Feldt-Ranta on syntynyt Karjaalla vuonna 1968. Hän on ollut vuodesta 2007 lähtien SDP:n kansanedustaja Uudenmaan vaalipiiristä. Vuosina 2005-2008 hän oli SDP:n puoluesiteeri. Ennen valintaansa puoluesihteeriksi, hän työskenteli useiden SDP:n ministereiden avustajana.

 

Feldt-Ranta on toiminut suomenruotsalaisten sosialidemokraattien puheenjohtajana. Hän on myös SDP:n puoluehallituksen pitkäaikainen jäsen ja vaikuttanut  puolueen varapuheenjohtajana.

 

Feldt-Rannalla on useita Pohjoismaihin liittyviä luottamustoimia.

 

Toveriseuran entinen, pitkäaikainen puheenjohtaja Seppo Salminen kertoo, että puoluesihteerinä Feldt-Ranta joutui muun muassa kiinteään kansainväliseen yhteydenpitoon muun muassa Sosialistisen internationaalin (SI) ja SDP:n Euroopan parlamentin meppien kanssa.

 

-Tietojeni mukaan hän osallistui esimerkiksi direktiivien valmisteluun puolueen edustajana. Työ edellytti, että jo silloin hänen kansainvälisten kontaktiensa täytyi olla hyvällä tasolla.

 

– Hän vieraili pohjoismaiden lisäksi myös Venäjällä, ilmeisesti myös muualla sosialidemokraattisten puolueiden tilaisuuksissa. Hän oli  Pohjoismaiden Neuvoston jäsen 2007 – 2015 ja tällä hetkellä sen varapuheenjohtaja. Perustuslakivaliokunnan jäsen hän on ollut vuosina 2011 – 14, Salminen jatkaa.

 

Hyvä keskustelija ja kuuntelija

 

Salminen kertoo tavanneensa Feldt-Rannan ehkä kymmenisen kertaa. Hänen mielestään Feldt-Ranta on  hyvä keskustelija eikä aseta itseään muiden “yläpuolelle”. Hän osaa kuunnella, mutta myös vastata kysymyksiin.

 

– Olin 1990-luvun lopulla Länsi-Uudellamaalla edustamassa Tamperetta punavankien muistomerkin paljastustilaisuudessa. Etenkin tuossa yhteydessä hänen historiantuntemuksensa teki meikäläiseen vaikutuksen. Hän ei tuntenut pelkästään punaisten historiaa vaan yleisesti niin Suomen kuin muunkin maailman historiaa ja kehitystä. Maaritia voi luonnehtia määrätietoiseksi, mutta ei päällepäsmäriksi, Salminen muistelee.

 

SDP asettaa ensi tammikuun presidentinvaaleihin oman ehdokkaansa. Jäsenvaalissa ehdokkaita on kaikkiaan kolme. Jäsenäänestys alkaa maanantaina 7. elokuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE