Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Tradekan tulos parani reilusti – lahjoittaa tänä vuonna yli 600 000 euroa yleishyödylliseen toimintaan

Osuuskunta Tradekan toimitusjohtaja on Perttu Puro.

Osuuskunta Tradeka -konsernin tilikauden tulos viime vuodelta oli 7 miljoonaa euroa. Parannusta edelliseen vuoteen verrattuna oli 11 miljoonaa euroa. Viime vuoden tulos oli 3,9 miljoonaa euroa tappiollinen.

Tradekan mukaan heikko yleinen taloustilanne painoi edelleen Restel Oy:n tulosta, joka oli tappiollinen 7,6 miljoonaa euroa.

Sijoitustoiminnassaan Tradeka sen sijaan ylsi yli kuuden prosentin tuottoon. Myös Osuuskunnan rahoitusasema ja omavaraisuusaste olivat edelleen erittäin hyvällä tasolla.

Kokouksessa päätettiin myös kaikkiaan 600 000 euron lahjoituksista yleishyödylliseen toimintaan. Lahjoituksen saivat muun muassa Tampereen yliopisto, Lasten sairaala -hanke sekä Nappi Naapuri-palvelu. Lisäksi Tradeka tukee aikaisempien vuosien tapaan eläkeläisjärjestöjen lomatoimintaa.

Muita lahjoituksen saajia ovat Nuoret Kotkat, Pioneeriliitto, Solidaarisuus, Spartacus-säätiö sekä Kalevi Sorsa -säätiö ja Vasemmistofoorumi.

Parantunut tulos näkyy myös lahjoituksissa, sillä viime vuonna Tradeka lahjoitti yleishyödylliseen toimintaan noin 200 000 euroa vähemmän.

Osuuskunnan tilinpäätös vahvistettiin tänään pidetyssä Osuuskunnan edustajiston kokouksessa. Tervehdyspuheenvuoron kokouksessa käytti sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE