Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Trafin pääjohtaja Mia Nykopp on irtisanoutunut

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin pääjohtaja Mia Nykopp on irtisanoutunut tänään, kertoo liikenne- ja viestintäministeriö (LVM). Taustalla on ajokorttitietoja luovuttaneesta palvelusta syntynyt kohu.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Trafin julkiset kuljettajatiedot -palvelun toiminnasta syntyneen tilanteen rauhoittamiseksi ja luottamuksen palauttamiseksi olen päättänyt siirtyä sivuun Trafin pääjohtajan tehtävästä, Nykopp sanoo LVM:n tiedotteessa.

Trafin pääjohtajana toimii vuoden loppuun asti Liikennevälineet-toimialan johtaja Olli Lindroos.

Sähköisestä kuljettajatiedot -palvelusta on voinut saada helposti ja ilmaiseksi selville ihmisten voimassa olevat ajokorttitiedot. Ongelmallista on, että erilaisia hakuja ja tietokantoja yhdistelemällä on ollut mahdollisuus myös väärinkäytöksiin, kuten identiteettivarkauksiin.

Viestintävirasto: Trafin palveluiden avaamisessa edelleen riskejä

Viestintävirasto antoi eilen LVM:lle arvion Trafin sähköisten palveluiden tietosuojasta ja -turvasta. Myös Trafin pääjohtajalta saatiin arvio siitä, ovatko muut asiointipalvelut kuin kuljettajatietopalvelut otettavissa käyttöön laillisesti ja turvallisesti. Nyt kaikki Trafin sähköiset ovat poissa käytöstä toistaiseksi.

Viestintäviraston selvitystä johtavan pääjohtajan Kirsi Karlamaan mukaan Trafin palvelukokonaisuuden tietoturvallisuuden taso on keskimääräistä paremmalla tasolla verrattuna valtiohallinnon muihin tarkastuskohteisiin, joihin sovelletaan vastaavia tietoturvavaatimuksia.

Lisää aiheesta

Ministeriö on arvioinut selvitykset. Ministeriön mukaan Trafin sähköisten palveluiden avaamiseen liittyy edelleen riskejä, joten palveluita avataan yksi kerrallaan. Ensimmäiset palvelut pyritään saamaan käyttöön mahdollisimman pian. Palveluita otetaan käyttöön sitä mukaa kun Viestintävirasto arvioi sen olevan mahdollista, mutta tarkempia aikatauluja ei vielä anneta.

Ministeriö ei toistaiseksi julkaise tai luovuta saamiaan selvityksiä, koska ne sisältävät viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain mukaan salassa pidettäviä tietoja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE