Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump ällistytti taas: voisiko potilaan kehoon antaa vaikka ruiskeena desinfiointiainetta? – Valkoinen talo vetäytyi lausunnosta

Yhdysvaltain sisäisestä turvallisuudesta vastaavan viraston edustajan William Bryanin mukaan desinfiointi- ja valkaisuaineet näyttivät toimivan hyvin virusta vastaan. Presidentti Donald Trump piti selvittämisen arvoisena, voisiko potilaan kehoon antaa vaikka ruiskeena desinfiointiainetta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Amerikkalaistutkijoiden mukaan myös auringonvalo tuhoaa nopeasti uuden koronaviruksen. Tutkimusta ei tosin ole vielä virallisesti julkaistu tai alistettu riippumattomaan arviointiin.

Bryanin mukaan viraston tutkijat ovat saaneet selville, että ultraviolettisäteet vaikuttavat patogeeniin. Tämä saattaisi tarkoittaa sitä, että koronaviruksen leviäminen hellittäisi kesällä.

– Hätkähdyttävin havaintomme oli, että auringonvalo tuntuu tappavan viruksen niin pinnoilta kuin ilmastakin, Bryan sanoi.

– Myös lämpötilan tai kosteuden tai molempien lisääminen näyttää toimivan virusta vastaan, hän jatkoi.

Ultraviolettivalon sterilisoivasta vaikutuksesta on tiedetty jo pitkään, koska säteily vahingoittaa viruksien geneettistä rakennetta ja niiden kykyä monistua.

Koska tutkimusta ei kuitenkaan ole julkaistu, tiedossa ei ole, kuinka voimakasta testeissä käytettävä säteily oli tai vastaako sen aallonpituus kesän luonnonvaloa.

Lisää aiheesta

– Olisi hyvä tietää, miten testi on tehty ja kuinka tulokset on mitattu. En epäile, että se olisi tehty huonosti, mutta viruksien testaamiseen on lukuisia tapoja, riippuen siitä, mitä osa-aluetta halutaan tutkia,  texasilaisbiologi Benjamin Neuman perusteli.

“Kyseessä on yleinen keino, jota ihmiset käyttävät halutessaan tappaa itsensä.”

Bryanin esittelemien tulosten mukaan myös desinfiointi- ja valkaisuaineet näyttivät toimivan hyvin virusta vastaan. Presidentti Donald Trump tarttui tutkimustuloksiin ehdottamalla epämääräisesti selvityksiä, jotka monet lääketieteen asiantuntijat tyrmäsivät suoralta kädeltä hengenvaarallisiksi.

Myöhemmin myös Valkoinen talo vetäytyi Trumpin lausunnosta ja väitti, että se oli irrotettu asiayhteydestä. Trump itse puolestaan selitti puhuneensa sarkastisesti.

Trump muun muassa pohdiskeli, olisiko koronapotilasta syytä hoitaa voimakkaalla ultravioletti- tai muulla valolla.

– Entä jos valoa vietäisiin kehon sisälle, joko ihon läpi tai muuten, Trump sanaili.

Presidentti jatkoi pohdintojaan pitämällä selvittämisen arvoisena myös sitä, voisiko potilaan kehoon antaa vaikka ruiskeena desinfiointiainetta.

Asiantuntijat ovat pitkään varoittaneet liiallisen uv-säteilyn haitallisesta vaikutuksesta ihmisille. Desinfiointi- ja muissa puhdistusaineissa on puolestaan varoitukset, joiden mukaan niiden nauttiminen sisäisesti on hyvin vaarallista.

NBC-kanavan haastatteleman keuhkotautien erikoislääkärin Vin Guptan mukaan ajatus minkään puhdistusaineen ruiskuttamisesta kehoon tai nauttimisesta sisäisesti on täysin vastuuton.

– Kyseessä on yleinen keino, jota ihmiset käyttävät halutessaan tappaa itsensä, Gupta totesi yksikantaan.

Kuolleiden määrä nousi jo yli 50 000:een.

Yhdysvalloissa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin kuolleiden määrä nousi perjantaina Suomen aikaa jo yli 50 000:een, Worldometer-tilastosivu kertoi.

Yhdysvalloissa on kuollut virukseen lukumäärällisesti selvästi eniten ihmisiä maailmassa. Miljoonaa asukasta kohden koronakuolemia oli Yhdysvalloissa 154.

Väkilukuun suhteutettuna muun muassa monet Euroopan maat – kuten Belgia, Espanja ja Italia – ovat kuitenkin koronakuolematilastoissa yhä selvästi Yhdysvaltain edellä.

Suomessa koronavirukseen kuolleiden määrä miljoonaa asukasta kohden oli perjantaina 32.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE