Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump: Armahdin Michael Flynnin

LEHTIKUVA / AFP Saul Loeb

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo Twitterissä armahtaneensa entisen kansallisen turvallisuuden neuvonantajansa Michael Flynnin. Trump onnitteli myöhään keskiviikkona Suomen aikaa julkaisemassaan tviitissään sekä Flynniä että tämän perhettä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Flynn todettiin vuonna 2017 syylliseksi valehtelemisesta liittovaltion poliisille FBI:lle Venäjä-yhteyksistään Trumpin vaalikampanjan aikana. Myöhemmin Flynn ryhtyi avustamaan erikoissyyttäjä Robert Muellerin tutkintaa, jossa tutkittiin Venäjän vaikutusyrityksiä Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleissa.

Trump erotti Flynnin 22 päivää virkaanastumisensa jälkeen.

Jo toukokuussa kerrottiin, että Yhdysvaltain oikeusministeriö luopui Flynniä koskevasta rikosjutusta. Pyynnön rikosjutun kuoppaamisesta teki liittovaltion tuomari.

Pyynnössä katsottiin, ettei FBI:n alkuperäinen Flynniä koskenut tutkimus olisi ylittänyt tutkintakynnystä. Tästä johtuen ei ollut olennaista, puhuiko Flynn kuulustelijoille totta vai ei.

Liittovaltion tuomari on kuitenkin edelleen vaatinut asian uudelleentarkastelua tuomioistuimessa. Trumpin armahdus poistaa tapauksen tuomioistuimista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE