Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump arvosteli Britannian hallituksen brexit-suunnitelmia – nyt kehuu suhdettaan pääministeriin hyväksi ja vahvaksi

Theresa May ja Donald Trump tervehtivät eilen Britanniassa.

Britanniassa vieraileva Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on aloittanut kahdenkeskisen tapaamisensa pääministeri Theresa Mayn kanssa. Trump kuvasi tapaamisen aluksi suhdettaan Mayhin hyväksi ja vahvaksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vierailu sai erikoisen sävyn Trumpin arvosteltua Sun-lehden haastattelussa Mayn hallituksen suunnitelmia EU-erosta. Trumpin mukaan nykyinen brexit-suunnitelma estää toteutuessaan mahdollisen Britannian ja Yhdysvaltain välisen vapaakauppasopimuksen.

Trumpin ja Mayn on määrä pitää lehdistötilaisuus noin tunnin kuluttua. Trump tapaa myöhemmin päivällä vielä kuningatar Elisabetin.

Britannian hallitus julkisti eilen brexit-linjauksiaan.

Britanniassa hallitus julkisti torstaina kiistellyn suunnitelmansa maan EU-suhteen järjestämisestä brexitin jälkeen. Hallituksen mukaan Britannia jättää sisämarkkinat ja tulliliiton sekä yhteisen maatalous- ja kalastuspolitiikan, mutta pyrkii EU:n kanssa vapaakauppaan ja yhdenmukaistettuihin sääntöihin tavaroiden ja maataloustuotteiden osalta.

Tällainen järjestely varmistaisi sen, ettei rajatarkastusten palauttamiseen ole tarvetta Pohjois-Irlannin ja Irlannin välisellä rajalla. Britannian parlamentilla säilyisi kuitenkin viimeinen sana EU:n kanssa sovittavien yhteisten sääntöjen hyväksymisessä.
Britannian hallitus katsoo voivansa EU-kauppajärjestelystä huolimatta solmia jatkossa kahdenvälisiä kauppasopimuksia kolmansien maiden kanssa.

Brexit-suunnitelma lopettaisi nykyisen kaltaisen ihmisten vapaan liikkuvuuden Britannian ja EU:n rajoilla. Rajuja muutoksia olisi luvassa myös palveluihin erityisesti rahoitusalalla, missä Lontoon Cityn yhtiöt menettäisivät nykyiset passporting-toimilupansa EU:n alueella.

Lisää aiheesta

– Brexit-suunnitelma on kova isku Britannian rahoitus- ja muulle palvelusektorille, kuvaili City of London Corporationin Catherine McGuinness.

Turvallisuusasioissa Britannia haluaa jatkaa nykyistä tiivistä yhteistyötä muiden EU-maiden kanssa muun muassa Europolin ja eurooppalaisen pidätysmääräyksen puitteissa.

May: Britannia ei jätä Eurooppaa.

Pääministeri Theresa May vakuuttaa brexit-linjauksen esipuheessa suunnitelman varmistavan sen, että vaikka Britannia jättää EU:n, se ei jätä Eurooppaa. Britannian ja EU:n neuvotteluissa tarvitaan Mayn mukaan käytännönläheistä ja sovintohakuista lähestymistapaa molemmilta osapuolilta. EU-eroneuvottelujen on määrä jatkua EU:n kanssa ensi viikolla. Brexit astuu voimaan ensi keväänä maaliskuun lopussa.

Kaksi Mayn hallituksen ministeriä erosi alkuviikosta vastalauseena linjaukselle, joka heidän mielestään pitää Britannian liian läheisesti kytköksissä EU:hun.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE