Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump astuu julkisuuteen viikon päästä – vihjaillut jo “valtavasta kannatuksesta”

LEHTIKUVA / AFP Timothy A. Clary

Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin on määrä pitää viikon päästä sunnuntaina ensimmäinen julkinen puheensa sitten presidenttikautensa päättymisen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Trump pitää puheensa konservatiivien CPAC-konferenssissa Floridan Orlandossa.

Asiasta kertovat lähteidensä pohjalta muun muassa uutistoimisto AFP, uutissivusto Axios ja Fox News -uutiskanava. Foxin mukaan konferenssi alkaa torstaina ja päättyy sunnuntaina.

Trumpin on määrä puhua republikaanipuolueen ja konservatiivisen liikkeen tulevaisuudesta sekä kritisoida seuraajansa Joe Bidenin maahanmuutto- ja rajapolitiikkaa.

Biden on viime aikoina kumonnut edeltäjänsä maahanmuuttopäätöksiä, joihin kuului muun muassa maahanmuutto-ohjelma, joka lähetti kymmeniätuhansia ei-meksikolaisia turvapaikanhakijoita rajan ylitse Meksikoon odottamaan hakemustensa käsittelyä.

Paikallista aikaa perjantaina Yhdysvaltoihin saapuivat Bidenin maahanmuuttoa koskevien lakiuudistusten alla ensimmäiset 25 turvapaikanhakijaa Meksikosta.

Trump iski McConnellia vastaan.

Republikaanipuolue on ollut jakautunut sen suhteen, miten ex-presidenttiin tulisi suhtautua. Quinnipiacin yliopiston tällä viikolla tekemän kyselyn mukaan kolme neljäsosaa republikaaneista kuitenkin haluaisi, että Trumpilla olisi jatkossakin merkittävä rooli republikaanipuolueessa.

Uutiskanava CNN:n mukaan Trumpille lojaaleja liittolaisia on käynyt tuoreeltaan visiitillä tämän omistamassa Mar-a-Lagossa, johon Trump muutti Valkoisesta talosta lähdettyään.

Tällä viikolla Mar-a-Lagossa ovat käyneet uutiskanavan lähteiden mukaan ainakin Trumpin kampanjapäällikkö Brad Parscale sekä edustajainhuoneen kakkosrepublikaani kongressiedustaja Steve Scalise.

Tiistaina Trump julkaisi tiedotteen, jossa hän iski entistä liittolaistaan senaatin republikaanien johtajaa Mitch McConnellia vastaan. Trump sanoi, ettei puolue voi enää ikinä olla kunnioitettu tai vahva, jos puolueen johdossa on McConnellin kaltaisia ihmisiä.

McConnell oli tätä ennen kertonut äänestäneensä virkasyyteoikeudenkäynnissä Trumpin vapauttamisen puolesta, mutta pitävänsä silti tätä “käytännössä ja moraalisesti” syypäänä Capitolin tammikuiseen mellakkaan.

Trump on pitäytynyt pitkälti omissa oloissaan.

Jätettyään Valkoisen talon tammikuun 20. päivänä Trump on pitäytynyt pitkälti omissa oloissaan Mar-a-Lagossa.

Trumpin viestintää on vaikeuttanut myös aiemmasta se, että muun muassa Twitter on estänyt häntä käyttämästä yhtiön sosiaalisen median palveluita.

Aiemmin tällä viikolla hän soitteli häneen myötämielisesti suhtautuvien kaapelikanavien uutisohjelmiin konservatiivisen radiojuontajan Rush Limbaughin kuoleman jälkeen.

Konservatiiviselle uutiskanava Newsmaxille puhuessaan hän myös pyöritteli ajatusta siitä, että hakisi jatkossakin poliittiseen virkaan ja vihjaili hänelle löytyvän valtaisaa kannatusta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE