Trump: ”En katso, että alkaisin riidellä jonkun kanssa, kun joka puolella on toimittajia”

Kuva: LEHTIKUVA / AFP PHOTO Jim Watson

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on jälleen kommentoinut Venäjän sekaantumista Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin.

Asiaa toimittajille Hanoissa kommentoinut Trump sanoi uskovansa, että Venäjän presidentti Vladimir Putin kokee, ettei Venäjä sekaantunut vaaleihin. Trump sanoi kuitenkin myös tukevansa Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisia. Viranomaiset ovat tulleet siihen lopputulokseen, että Venäjä sekaantui vaaleihin.

Trumpin uusista kommenteista uutisoi muun muassa CNN.

Aiemmin Trump sanoi uskovansa Putinia, joka vakuutti, ettei Venäjä sekaantunut vaaleihin. Presidentit tapasivat lyhyesti Apec-talouskokouksessa Vietnamissa.

Trump sanoi tiedotustilaisuudessa, ettei hän halunnut aloittaa aiheesta julkista kinaa Putinin kanssa.

– En katso, että alkaisin riidellä jonkun kanssa, kun joka puolella on toimittajia ja kamerat nauhoittamassa ja näkemässä keskustelujamme, Trump kommentoi CNN:n mukaan.

Trumpin ja Putinin tapaamiset tosin eivät olleet julkisia, eivätkä toimittajat nähneet kaksikon keskusteluita, CNN kertoo.

Trumpin mukaan Kiina luvannut tiukentaa Pohjois-Korea-pakotteita.

Aiemmin tänään Trump sanoi myös, että Kiinan presidentti Xi Jinping on luvannut tiukentaa Pohjois-Koreaan kohdistuvia pakotteita. Aasian-virkamatkallaan oleva Trump kertoi asiasta Twitterissä tarkentamatta yksityiskohtia.

Trump käsitteli Pohjois-Koreaa myös toisessa tviitissään, jossa hän ihmetteli, miksi Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un loukkaa häntä kutsumalla häntä vanhaksi. Trump piikitteli tviitissään, ettei ikinä kutsuisi Kimiä lyhyeksi ja lihavaksi.

– Noh, yritin kovasti olla hänen ystävänsä – ehkä jonain päivänä se tapahtuu, Trump jatkoi.

Pohjois-Korea julkaisi eilen ensimmäisen julkisen kannanottonsa Trumpin Aasian-kiertueeseen, jonka yksi keskeisistä puheenaiheista on ollut Pohjois-Korea ja sen aiheuttama ydinaseuhka. Pohjois-Korean mukaan Trump on sodanlietsoja, joka vain vahvistaa Pohjois-Korean halua saavuttaa ydinasetavoitteensa, viestitti Pohjois-Korean ulkoministeriön edustaja valtiollisen uutistoimisto KCNA:n mukaan.

Trump kommentoi Hanoin tiedotustilaisuudessa Pohjois-Korean uhkaa sanomalla, että tavoitteena on edistys, ei provosointi.

– Tarkoitan, että meitä on provosoitu. Maailmaa on provosoitu, Trump täsmensi ja jatkoi, että sodan asemesta tavoitteena on pyrkimys rauhaan Pohjois-Korean kanssa.

Vietnamin presidentti Tran Dai Quang sanoi tiedotustilaisuudessa Vietnamin tukevan tavoitteita, joilla Pohjois-Korea saataisiin luopumaan ydinaseistaan.

Trump tarjoutui neuvottelijaksi kiistaan Etelä-Kiinan merellä.

Trump myös tarjoutui sovittelijaksi Etelä-Kiinan meren aluekiistassa. Trump esitti tarjouksensa Vietnamin presidentille kehaisten olevansa erittäin hyvä sovittelija.

Vietnam on jo pitkään kosiskellut Yhdysvalloilta tukea aluekiistassaan Kiinan kanssa. Kiina on rakentanut sotilastukikohtia ja tekosaaria Etelä-Kiinan merelle, joka on on tärkeä kauppareitti sekä luonnonvaroiltaan todennäköisesti rikas. Aluekiistan osapuolina on useita muitakin Aasian valtioita.

Vietnam lykkäsi aiemmin tänä vuonna öljynetsintäprojektiaan Etelä-Kiinan merellä Kiinan väitetyn painostuksen vuoksi.

Trumpin Aasian kiertue jatkuu tänään. CNN:n mukaan presidentti on parhaillaan matkalla Filippiineille, jossa hän muun muassa tapaa maan presidentin Rodrigo Duterten.

Keskustelua aiheesta

Trump tuomitsi Egyptin moskeijaiskun

Kuva: AFP PHOTO / Lee Jin-Man
USA:n presidentti Donald Trump.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on tuominnut Egyptin moskeijaiskun ”hirveänä ja pelkurimaisena”. Trump sanoo tviitissään, että maailma ei voi suvaita terrorismia. Presidentin mukaan terroristit täytyy päihittää sotilaallisesti ja heidän ekstremististä ideologiaansa on horjutettava.

Lisäksi muun muassa Britannian ja Ranskan ulkoministerit ovat tuominneet iskut. Myös Suomen presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Timo Soini ovat esittäneet surunvalittelunsa ja tuominneet iskun.

Moskeijaiskussa Siinain niemimaan rauhattomassa pohjoisosassa on kuollut yli 230 ihmistä. Kukaan ei ole toistaiseksi ilmoittanut olleensa iskun takana.

STT-AFP, Kairo

Keskustelua aiheesta

Egyptin uhriluku nousee – Niinistö ja Soini lähettivät Suomen osanotot

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Sauli Niinistö ja Timo Soini lähettivät osanottonsa Egyptin terrori-iskun uhreille.

Egyptissä moskeijaan tehdyn pommi-iskun kuolonuhrien määrä on noussut tuoreimman tiedon mukaan jo yli 230:een, kertoo Egyptin televisio. Lisäksi yli 120 ihmistä on haavoittunut.

Aseistetut miehet hyökkäsivät perjantairukouksen aikana moskeijaan, räjäyttivät sen sisällä pommin ja ampuivat kohti rukoilijoita. Hyökkäys tapahtui Siinain niemimaalla lähellä Al-Arishin kaupunkia.

Egyptissä on neljän viime vuoden ajan ollut levotonta islamististen ääriryhmien takia. Esimerkiksi äärijärjestö Isisin Egyptin-haara on tappanut iskuissaan Siinailla satoja poliiseja ja sotilaita sekä siviilejä, joiden on väitetty auttaneen viranomaisia.

Perjantain iskun kuolonuhrien määrä on yksi viime aikojen suurimmista.

Presidentti Niinistö esittää surunvalittelunsa Egyptin moskeijaiskusta

Presidentti Sauli Niinistö on esittänyt surunvalittelunsa Egyptin moskeijaiskusta. Presidentin kanslian tiedotteen mukaan Niinistö on lähettänyt pahoitteluviestin Egyptin presidentille Abdel Fattah al-Sisille.

Niinistö esittää syvimmät pahoittelunsa niin omasta kuin Suomen kansan puolesta. Suomi tuomitsee terrori-iskun jyrkästi, tiedotteessa sanotaan.

Myös ulkoministeri Timo Soini (sin.) on esittänyt surunvalittelunsa moskeijaiskun uhreille. Soinin pahoittelut julkaistiin ulkoministeriön Twitter-tilillä.

STT-AFP, Kairo

 

 

 

 

Keskustelua aiheesta

Ainakin 54 kuolonuhria Egyptin moskeijahyökkäyksessä

Ainakin 54 ihmistä on kuollut ja arviolta 75 loukkaantunut pommi-iskussa Egyptissä tänään, kertoo Egyptin televisio.

Aseistetut miehet hyökkäsivät perjantairukouksen aikana moskeijaan, räjäyttivät sen sisällä pommin ja ampuivat kohti rukoilijoita.

Hyökkäys tapahtui Siinain niemimaalla lähellä Al-Arishin kaupunkia.

”Krokotiili-Mnangagwa vannoi virkavalansa Zimbabwessa

Kuva: Lehtikuva-AFP

Zimbabwe on saanut uuden presidentin. Emmerson Mnangagwa on vannonut virkavalansa pääkaupunki Hararen urheiluareenalla. Seremoniaa seurasi kymmeniätuhansia ihmisiä.

Runsaat kaksi viikkoa sitten Mnangagwa sai potkut presidentti Robert Mugabelta ja lähti maasta. Mnangagwan erottamista vastustanut armeija otti vallan ja sulki Mugaben kotiarestiin. Mugabe ilmoitti erostaan tiistaina.

Mnangagwan on määrä johtaa maata ensi vuoden presidentinvaaleihin asti.

Lempinimellä Krokotiili tunnettua Mnangagwaa pidetään kovan linjan johtajana, jolla on hyvät yhteydet armeijaan.

Hänen ympärilleen on muodostunut krokotiilihahmostaan tutun Lacoste-merkin mukaan nimetty ryhmä.

Mnangagwaa kutsutaan krokotiiliksi myös hänen tuiman katseensa ja tuuheiden kulmakarvojen takia.

Rinne vakavana Saksan tilanteesta: ”Ymmärrän hyvin Frank-Walter Steinmeierin huolen siitä, että 1930-luvun tapahtumat eivät lähde toistumaan”

Kuva: Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Antti Rinteen mielestä Saksan demarien on onnistustuttava hallitusneuvotteluissa niin, että syntyy selkeä näköala nykyistä oikeudenmukaisempaan yhteiskuntakehitykseen.

Saksassa Angela Merkelin kristillisdemokraatit (CDU) ei onnistunut saamaan hallitusta pienten puolueiden kanssa kasaan. Sosialidemokraattien ei pitänyt hallitukseen lähteä (SPD).

Nyt kuitenkin neuvotellaan kristillisdemokraattien ja Saksan demarien välillä. SPD:n sisältäkin alkoi jo tulla painetta puolueen puheenjohtajalle Martin Schulzille lähteä sittenkin hallitusneuvotteluihin. Liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier oli tärkeässä roolissa Schulzin mielenmuutoksessa.

Suomessa SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne muistuttaa, että Saksan vaalien tulos oli hankala sekä Angela Merkelin CDU:n että SPD:n kannalta. SPD hävisi selvästi CDU:lle.

– Molemmat ison koalition puolueet menettivät merkittävästi kannattajiaan ja tekivät historiansa huonoimpia tuloksia. On selvää, että tällaisessa tilanteessa toiseksi suorin puolue SPD teki linjauksen, että vaalitulosta pitää kunnioittaa sillä tavalla, että oppositio kutsuu.

Kristillisdemokraattien epäonnistuttua pienten puolueiden kanssa tilanne on kuitenkin nyt Rinteenkin mielestä erilainen. Rinne katsoo varsin vakavana Saksan ja Euroopan historiaan.

– Nyt kysymys kuuluu, miten tällainen tilanne vaikuttaa historiaperspektiivistä Saksan yhteiskunnan toimintalogiikkaan. Kyllä minä ymmärrän hyvin Frank-Walter Steinmeierin huolen siitä, että 1930-luvun tapahtumat eivät lähde toistumaan. Silloinhan yhteiskunnan poliittinen epävakaus, useat uusintavaalit peräkkäin, johtivat siihen, että pikku hiljaa luottamus demokratiaan ja demokratian toimivuus asettui uhan alle ja Hitler pääsi diktaattorina nousemaan, Rinne pohdiskelee.

– Hyvin ymmärrän tämän historian perspektiivistä, että presidentti on huolissaan siitä, mitä tuleman pitää, jos ei poliittinen tilanne vakaudu. Siinä mielessä vetoomus SPD:lle, että he lähtisivät yrittämään hallitusyhteistyötä uudelleen, on perusteltu, hän jatkaa.

”Tällaisiin asioihin kiinnittää hallitusneuvotteluissa huomiota.”

Antti Rinne toivoo, että uusi neuvottelutilanne Saksassa johtaa siihen, että maassa päästään sosiaalisesti oikeudenmukaisempaan kehitykseen.

– Saksassa on paljon osa-aikatyötä, hyvin lyhyitä työsuhteita. Ihmiset saattavat joutua tekemään 4–5 työtä selkeästi yli normaalin säännöllisen työajan kuukaudessa, jotta tulevat ylipäätään toimeen. Tästä ei ole monta vuotta, kun Saksassa oli 2 miljoonaa ihmistä, joiden tuntipalkka oli alle 5 euroa. Työtunteja ei ollut taattu millään tapaa. Tätä kehitystä päästään toivottavasti Saksassa korjaamaan. Uskon, että SPD tällaisiin asioihin kiinnittää hallitusneuvotteluissa huomiota, Rinne arvioi.

Schulz ei siis hallitukseen halunnut ja joutui taipumaan.

– Kansanvaltaisissa puolueissa on se hyvä puoli, että johtajat pääsevät keskustelemaan oman joukkonsa kanssa. Sitten porukalla mietitään, mikä on kansakunnan näkökulmasta oikein, mikä on puolueen näkökulmasta oikein ja tämän jälkeen yhdessä tehtyä päätöstä viedään eteenpäin, Rinne kommentoi.

Porvaripolitiikan apumieheksi ei pidä lähteä.

Myös sitä voidaan pohtia, millaista viestiä Saksan sosialidemokraattisen toiminta nyt antaa muulle Euroopalle ja muiden maiden sosialidemokraattisille puolueille.

– Minusta se osoittaa hyvää vastuullisuutta, jos se johtaa siihen, että SPD:n vaaleja ennen ilmaistuja tavoitteita voidaan mittavassa määrin lähteä toteuttamaan CDU:n ja SPD:n yhteisessä hallituksessa, Rinne sanoo.

– Jos vastuullisuus tarkoittaa vain sitä, että lähdetään ikään kuin porvaripolitiikan apumieheksi ja jatketaan sellaisella linjalla, sitten minun mielestäni kyllä pitää kovasti harkita Saksassakin, mitä tehdään.

– Kyllä tässä ajassa on nyt selkeästi poliittisen järjestelmän kannalta tärkeätä, että kun vaaleja ennen luvataan toteuttaa asioita, niistä pitää pitää kiinni. Jos ei niitä pysty toteuttamaan riittävässä määrin ja menemään mukaan hallituksen, sitten pitää pysyä poissa hallituksesta.

Rinne tiivistää, että SPD:n on ajettava vakaampaa ja oikeudenmukaisempaa Saksaa ja Eurooppaa.

Miten lopulta käy, Antti Rinne?

Peikko, joka Saksan hallitusneuvottelujen takana vaanii ja synnyttää historiamielikuvia, on tietenkin oikeistopopulistinen, jyrkän linjan puolue AfD. Sen kannatus nousi vaaleissa. Senkin vuoksi uusintavaaleja ei välttämättä haluta nähdä.

– Kyllä minun mielestäni AfD:n nousu kertoo Saksassa myöskin siitä, että epäoikeudenmukaisuuden ja osattomuuden kokemus sekä näköalattomuus tulevaisuudesta vahvistaa populistisia äärinationalistisia liikkeitä. Se on vaarallista kehitystä. Sen takia vastuullisten puolueiden, ovat ne oikealta tai vasemmalta, pitää kyetä oikeudenmukainen hyvinvointivaltiokehitys turvaamaan, Rinne sanoo.

Mutta jatkaako Saksassa näidenkin vaalien suuri koalitio, CDU:n ja sen sisarpuolueen CSU:n ja SDP:n hallitus?

– Jos olisin Schultzin housuissa, se riippuu hyvin pitkälti siitä, voidaanko sosialidemokraattien tavoitteita viedä eteenpäin riittävässä määrin Merkelin pysyessä kanslerina, Antti Rinne vastaa.