Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Trump haluaa olla se, joka julkistaa suunnitelman amerikkalaisille”

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo julkistaa kauan odotetun Afganistan-suunnitelman tänään illalla paikallista aikaa, kertoo Valkoinen talo. Trump julkistaa suunnitelman illalla kello yhdeksältä paikallista aikaa pitämässään puheessa.
Suunnitelman kerrotaan koskevan Afganistanin lisäksi Etelä-Aasiaa, kuten Pakistania.

Trumpin hallinto on työstänyt uutta suunnitelmaa kuukausien ajan. Alun perin suunnitelman oli määrä olla valmis jo heinäkuun puolivälissä.

Yhdysvaltain puolustusministeriö on aikonut lähettää Afganistaniin 3 000–5 000 sotilasta lisää, mutta Trumpin kerrotaan olleen määrään tyytymätön. Virkamiehet ovat tutkineet mahdollisuutta laajentaa suunnitelmia koskemaan laajemmin Etelä-Aasiaa.
Trump tapasi korkea-arvoisia turvallisuusviranomaisia perjantaina. Trump ilmoitti tapaamisen jälkeen Twitterissä, että useita päätöksiä oli tehty.

Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis puolestaan vahvisti jo ennen Valkoisen talon tiedotetta, että suunnitelma on saatu valmiiksi. Myös Mattisin mukaan suunnitelma kattaa Afganistania laajemman alueen, kertoo CNN.

Mattis ei kommentoinut suunnitelmaa yksityiskohtaisemmin sunnuntaina. Hänen mukaansa Trump haluaa itse julkistaa suunnitelman.

– Hän (Trump) haluaa olla se, joka julkistaa suunnitelman amerikkalaisille. Hänen täytyy keräillä ajatuksiaan viikonlopun ajan ja miettiä, miten esittää suunnitelma amerikkalaisille, Mattis kertoi.

“Afganistanissa tehtyjä virheitä ei toisteta”

Mattis sanoi kesäkuussa, että Trumpin hallinto ei aio toistaa Afganistanissa aiemmin tehtyjä virheitä. Hänen mukaan Yhdysvallat ei voi sallia, että Afganistanista tulee jälleen Yhdysvaltoihin ja sen liittolaisiin kohdistettujen iskujen aloituspaikka.
Yhdysvalloilla on tällä hetkellä Afganistanissa noin 8 400 sotilasta. Lisäksi Afganistanissa on noin 5 000 Naton sotilasta.

Yhdysvallat lähetti joukkoja Afganistaniin World Trade Centerin kaksoistorneihin kohdistuneen terrori-iskun jälkeen. Tarkoituksena oli kitkeä terrorismia ja muun muassa tuhota äärijärjestö al-Qaidan “turvasatama”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE