Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump haukkui puertoricolaispormestarin – “He haluavat, että kaikki tehdään heidän puolestaan”

Presidentti Donald Trump (kuva 19.9.).

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on haukkunut Twitterissä puertoricolaisen San Juanin kaupungin pormestarin, joka oli aiemmin valittanut Yhdysvaltain avustustoimien hitaudesta Puerto Ricossa Maria-hurrikaanin jälkeen.

Trumpin mukaan pormestari Carmen Yulin Cruz on surkea johtaja, joka ei ole saanut alaisiaan liikkeelle hurrikaanin aiheuttamien suurtuhojen jälkeen.

– He haluavat, että kaikki tehdään heidän puolestaan, vaikka sen (hurrikaanituhojen korjauksen) pitäisi olla yhteisön oma ponnistus, Trump kirjoitti Twitterissä lauantaina.

Puerto Ricon pääkaupungin San Juanin asukkaista suuri osa on edelleen ilman sähköä ja juoksevaa vettä Maria-hurrikaanin jäljiltä. Hurrikaani aiheutti mittavaa tuhoa pyyhkiessään Karibianmeren saaren yli puolitoista viikkoa sitten.

Cruz sanoi perjantaina, että jos Puerto Ricoon ei pian saada ruokaa ja vettä, saarella uhkaa tapahtua kansanmurhaan verrattava murhenäytelmä.

3,4 miljoonan asukkaan Puerto Rico on Yhdysvaltoihin kuuluva itsehallintoalue. Trumpin on määrä vierailla hurrikaanin runtelemalla saarella ensi tiistaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE