Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump ja Erdogan tapaavat ensi kuussa – aiheena Syyrian turvavyöhyke

Yhdysvaltain ja Turkin presidentit ovat sopineet tapaavansa ensi kuussa Washingtonissa, kertoi Turkin presidentinkanslia sunnuntaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin on määrä keskustella niin sanotun turvavyöhykkeen muodostamisesta Syyrian ja Turkin rajalle.

Presidentinkanslian tiedotteen mukaan Erdoganin on määrä tulla vierailulle Trumpin kutsumana.

Sunnuntaisen tiedotteen mukaan Erdogan kertoi Trumpille puhelimessa olevansa turhautunut, koska elokuussa tehdyn sopimuksen täytäntöön panemisessa on epäonnistuttu.

Turkki ja Yhdysvallat sopivat elokuussa, että ne muodostavat turvavyöhykkeen Syyrian pohjoisosaan. Neuvotteluiden jälkeen valtioilla on ollut muun muassa yhteisiä maa- ja ilmapartioita alueella. Turkki on kuitenkin syyttänyt Yhdysvaltoja siitä, että he ovat viivytelleet turvavyöhykkeen muodostamisen kanssa.

Erdogan päätyi lisäämään lämpöä maiden välille lauantaina.

Turkissa oli ollut aiemmin toiveita siitä, että presidentit olisivat päässeet keskustelemaan Syyrian tilanteesta kasvotusten jo syyskuun lopulla järjestetyn YK:n yleiskokouksen yhteydessä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Lisää aiheesta

Erdogan päätyi lisäämään lämpöä maiden välille lauantaina. Hän varoitti tuolloin, että Turkki saattaisi aloittaa lähipäivinä hyökkäyksen Syyrian puolelle rajaa.

Turkin valtionmedia kertoi myös, että Syyrian-vastaiselle rajalle olisi lähetetty lisäjoukkoja Erdoganin varoitusten jälkeen.

Yhdysvallat on pyrkinyt estämään kaikki Syyrian kurdien YPG-järjestöön kohdistuvat turkkilaisoperaatiot. Turkki pitää YPG:tä terrorijärjestönä. Yhdysvaltojen kanssa YPG on taas tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Isisin vastaisessa taistelussa.

Nyt Erdogan kertoi presidenttien välisen puhelun aikana Trumpille, että turvavyöhyke loisi tarvittavat olosuhteet sille, että syyrialaiset pakolaiset voisivat palata Syyriaan.

Turkissa on tällä hetkellä yli 3,6 miljoonaa syyrialaista pakolaista. Maa on väläytellyt Syyrian pakolaisten sijoittamista edellä mainitulle turvavyöhykkeelle Syyrian kurdien hallinnoiman alueen läheisyyteen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE