Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump jakoi taas potkuja

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on erottanut virkaatekevän oikeusministerin Sally Yatesin, ilmoittaa Valkoinen talo. Yates oli päättänyt, että oikeusministeriö ei noudata Trumpin asettamaa maahantulokieltoa.

Valkoisen talon tiedotteen mukaan Yates petti oikeusministeriön, kun hän kieltäytyi toimeenpanemasta laillista määräystä Yhdysvaltain kansalaisten suojelemiseksi.

CNN:n lähteiden mukaan Yates oli sanonut suoraan, ettei ole vakuuttunut maahantulokiellon laillisuudesta tai siitä, että lain tukeminen täyttäisi oikeusministeriön velvollisuuden pyrkiä aina oikeudenmukaisuuteen ja tehdä oikein.

Yates toimi oikeusministerinä presidentti Barack Obaman kaudella. Hänen pestinsä oli määrä jatkua ainoastaan siihen saakka, että senaatti vahvistaa Trumpin nimittämän uuden oikeusministerin Jeff Sessionsin valinnan.

Trump nimitti Yatesin erottamisen yhteydessä virkaatekeväksi oikeusministeriksi asianajaja Dana Boenten.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE