Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump kehui Puolaa ja puolusti Naton 5. artiklaa

– Puola on suurten sankareiden kotimaa, Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vakuutti puheessaan Varsovan kansannousun muistomerkillä Puolan pääkaupungissa. Trump listasi sankareiden joukkoon muun muassa tähtitieteilijä Kopernikuksen, säveltäjä Chopinin ja edesmenneen puolalaisen paavi Johannes Paavali II:n.

Puhe sisälsi runsaasti toisen maailmansodan ja Puolan historiaa. Trump totesi historian esimerkkien pohjalta Yhdysvaltain ja Euroopan liittolaisuuden olevan vahvalla pohjalla. Trumpin mukaan vahva Eurooppa on lännen ja koko maailman siunaus.

Euroopalla ja länsimailla on Trumpin mukaan nykyisin edessään kommunismiakin pahempia uhkia, joista hän mainitsi muun muassa terrorismin, ääriajattelun, kyberuhat ja Venäjän toimet Ukrainassa.

– Rajamme tulevat olemaan suljettuja terroristeilta ja ekstremisteiltä, Trump sanoi

Trump nosti Eurooppaa ja Yhdysvaltoja uhkaavien asioiden joukkoon myös yksilönvapautta vähentävän hallintobyrokratian ja puolusti sotilasliitto Naton jäsenmaksuja koskeneita vaatimuksiaan.

Trump vakuutti Yhdysvaltain olevan edelleen tiukasti sotilaallista avunantoa koskevan artikla viiden takana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE