Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump: “Kyllä, voisin sanoa, että naisen valinta olisi epäilemättä soveliasta”

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump on kertonut, että hänen nimityksensä korkeimman oikeuden uudeksi tuomariksi on mitä luultavimmin nainen. Presidentti myös sanoi nimittävänsä perjantaina kuolleelle korkeimman oikeuden tuomarille Ruth Bader Ginsburgille seuraajan erittäin pian.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Trump avasi nimityssuunnitelmiaan lauantaina paikallista aikaa toimittajille maan pääkaupungissa Washingtonissa.

– Meillä on ehdokas erittäin pian, hän sanoi ja lisäsi ehdokkaan olevan “mitä luultavimmin nainen”.

– Luulen, että voisin sanoa niin, että se olisi nainen. Jos minulta kysyttäisiin nyt, sanoisin, että nainen olisi ensisijalla. Kyllä, voisin sanoa, että naisen valinta olisi epäilemättä soveliasta, hän sanoi.

Uutiskanava ABC News kertoi perjantaina paikallista aikaa, että kanavan lähteiden mukaan Trumpin mahdollisten ehdokkaiden lista on lyhyt ja siltä löytyy ainakin yksi nainen.

Kaksi erillistä lähdettä kertoi ABC:lle, että Chicagossa toimivan liittovaltion vetoomustuomioistuimen tuomarin Amy Coney Barrettin uskotaan olevan johtava ehdokas Ginsburgin seuraajaksi. Konservatiivinen Barrett tunnetaan uutistoimisto AFP:n mukaan uskonnollisten oikeuksien puolustajana.

Trump kehui kahta listaltaan löytyvää naisehdokasta

Lisää aiheesta

Talousuutistoimisto Bloombergin mukaan Trump puhui lauantaina Barrettin lisäksi myös toisesta mahdollisesta naisehdokkaasta, Barbara Lagoasta. Bloombergin mukaan presidentti kehui kumpaakin tuomaria.

AFP:n mukaan Lagoa oli Floridan osavaltion korkeimman oikeuden ensimmäinen latinalaisamerikkalainen naistuomari. Trump itse nosti Bloombergin mukaan lauantaina esille Lagoan etnisen taustan mahdollisia ehdokkaita listatessaan.

Liberaalituomari Ginsburg kuoli perjantaina 87-vuotiaana haimasyövän aiheuttamiin komplikaatioihin. Hänen kuolemansa avaa presidentille mahdollisuuden kallistaa yhdeksänhenkinen korkein oikeus selkeän konservatiivienemmistöiseksi vuosikymmenten ajaksi. Jos Trump nimittää uuden tuomarin korkeimpaan oikeuteen, uskotaan valinnan kohdistuvan konservatiivituomariin.

Ginsburgin kuoleman jälkeen korkeimpaan oikeuteen jää vain kaksi naispuolista tuomaria. Elena Kagan ja Sonia Sotomayor ovat molemmat maan entisen presidentin Barack Obaman nimittämiä.

Collins: Senaatin ei tulisi äänestää ehdokkaasta ennen vaaleja

Trumpin pyrkimys runnoa läpi mieleisensä tuomarin valinta maan korkeimpaan oikeuteen on kohdannut kritiikkiä myös joidenkin republikaanisenaattorien suunnalta. Ainakin kaksi senaattoria on jo ilmaissut suhtautuvansa empivästi siihen, että valinnan kanssa hoppuiltaisiin ennen presidentinvaaleja.

Mainen osavaltiota edustava republikaanisenaattori Susan Collins sanoi lauantaina paikallista aikaa, että vasta tulevien presidentinvaalien voittajan tulisi valita seuraaja Ginsburgille.

Collins sanoi, ettei hän tukisi senaatin äänestystä Trumpin ehdokkaan nimityksestä ennen marraskuisia presidentinvaaleja.

– Jotta amerikkalaisilla voisi olla uskoa vaaleilla valittuihin viranomaisiin, tulee meidän toimia oikeudenmukaisesti ja johdonmukaisesti – riippumatta siitä, mikä poliittinen puolue on vallassa, Collins kirjoitti Twitterissä.

Senaattorin mukaan Trumpilla on perustuslailliset valtuudet tehdä nimitys korkeimman oikeuden tuomarista, eikä Collins itse vastusta sitä, että senaatin oikeusvaliokunta alkaisi tehdä selvitystä presidentin nimityksestä.

Vaalien läheisyyden vuoksi hän ei kuitenkaan usko, että senaatin tulisi äänestää ehdokkaasta ennen 3. marraskuuta koittavaa vaalipäivää.

Uutissivusto Axiosin mukaan Trump kertoi lauantaina, ettei näe asiaa samalla tavoin kuin Collins.

– Olen täysin eri mieltä hänen kanssaan. Me voitimme, Trump sanoi Axiosin mukaan.

Neljän senaattorin emmintä voisi estää nimityksen

Korkeimman oikeuden uuden tuomarin nimittäminen Yhdysvalloissa ennen marraskuun presidentinvaaleja voi olla mahdotonta, arvioi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola STT:lle lauantaina.

Aaltola perustelee arviotaan muun muassa sillä, että tuomarin valintaprosessi vie oman aikansa ja koronatilanne tekee kokoontumisen senaatissa vaikeaksi.

Myös Aaltola otti esille sen, että jotkut republikaanisenaattorit voivat asettua poikkiteloin pikaisen nimityksen tielle. Aaltolan mukaan tilanne on joillekin senaattoreille arka, eivätkä he halua tulla nyt yhdistetyksi Trumpin agendaan.

Republikaaneilla on senaatissa 53 paikkaa ja demokraateilla 47. Tasatilanteessa ratkaiseva ääni olisi varapresidentti Mike Pencellä, eli neljän republikaanisenaattorin vastustus voisi estää nimitysprosessin nykytilanteessa.

Syövän useaan otteeseen sairastaneen Ginsburgin terveydentilaa oli Trumpin presidenttikaudella seurattu herkeämättä, sillä ennen Ginsburgin kuolemaa konservatiiveilla oli oikeudessa viisi jäsentä ja liberaaleilla neljä.

Trump on tähän mennessä nimittänyt jo kaksi korkeimman oikeuden tuomaria: Brett Kavanaugh’n vuonna 2018 ja Neil Gorsuchin vuonna 2017.

Korkeimman oikeuden tuomarit voivat halutessaan pysyä virassaan kuolemaansa saakka. Siksi nimityksillä on tuntuva yhteiskunnallinen merkitys usein vuosikymmenien päähän.

Korkein oikeus antaa päätöksiä asioista, jotka liittyvät muun muassa aborttioikeuteen, käsiaseisiin, ihmisoikeuksiin ja kuolemantuomioihin.

Republikaanien vuoden 2016 linjaus kummittelee

Gorsuch nousi korkeimman oikeuden tuomariksi vuonna 2016 kuolleen Antonin Scalian tilalle. Scalia kuoli vajaa vuosi ennen presidentti Obaman kauden päättymistä, ja Obama asetti ehdolle hänen tilalleen Merrick Garlandin. Republikaanien hallitsema senaatti ei kuitenkaan suostunut edes äänestämään nimityksestä.

– Republikaanit vetosivat siihen, ettei vaalivuonna saisi valita korkeimman oikeuden tuomaria, vaan pitäisi odottaa, että presidentti on valittu, Aaltola sanoi lisäten, että nyt republikaanit tulevat siis todennäköisesti toimimaan tämän linjauksensa vastaisesti.

Demokraatit ovat käyttäneet Ginsburgin kuoleman jälkeen muun muassa senaatin enemmistöjohtaja Mitch McConnellin ja republikaanisenaattori Lindsey Grahamin aiempia julistuksia heitä vastaan.

McConnell teki vuonna 2016 kiistellyn päätöksen jättää tuomatta Obaman ehdokasta senaatin äänestettäväksi. McConnell kertoi kuitenkin jo perjantaina, että Trumpin ehdokkaasta äänestettäisiin senaatissa.

Graham taas sanoi toissa vuonna, että senaattorit odottaisivat seuraavia vaaleja, jos korkeimpaan oikeuteen avautuisi paikka Trumpin presidenttikauden viimeisen vuoden aikana. Lauantaina hän tviittasi tukevansa presidenttiä hänen kaikissa pyrkimyksissään viedä Ginsburgin seuraajan valintaa eteenpäin.

STT–Arttu Mäkelä, Minna Pulli

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE