Ulkomaat
14.11.2017 10:20 ・ Päivitetty: 14.11.2017 10:20
Trump lopetti Aasian kiertueensa kesken – ”Tämä oli valtava menestys”
Trump julisti kiertomatkansa menestykseksi ja lähti kotiin
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on julistanut Aasian-kiertomatkansa suureksi menestykseksi ja lähtenyt paluumatkalle kohti Yhdysvaltoja.
Filippiinien pääkaupungissa Manilassa pidetään tänään Kaakkois-Aasian maiden Asean-huippukokouksen päätteeksi laajempi Itä-Aasian huippukokous, johon Trumpin oli määrä osallistua. Nyt hän jättää sen pääosin väliin, ja kokoukseen osallistuu ulkoministeri Rex Tillerson.
– Olen saanut paljon ystäviä korkeimmilta tasoilta, Trump kertoi toimittajille vähän ennen astumistaan presidentin Air Force One -koneeseen. Hän lisäsi, että runsas viikko sitten Japanista alkanut matka oli ”valtavan menestyksekäs”.
– Uskon, että (matkan) hedelmät tulevat olemaan ennenkuulumattomia, hän jatkoi. – Olemme tehneet selväksi, että Yhdysvallat on avoin kaupalle mutta vastavuoroiselle kaupalle.
Trump kirvoitti Filippiineillä otsikoita toverillisella suhtautumisellaan kiisteltyyn presidenttiin Rodrigo Duterteen, joka muun muassa on ylpeillyt ihmisten tappamisella omin käsin.
Itä-Aasian huippukokoukseen osallistuu kymmenen Asean-maan lisäksi kymmenisen muuta maata, niiden joukossa Australia, Intia, Kiina ja Venäjä.
Lisää aiheesta
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.