Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump lopetti Aasian kiertueensa kesken – “Tämä oli valtava menestys”

Donald Trump vilkutti jäähyväisiksi astellessaan Air Force One-koneeseensa.

Trump julisti kiertomatkansa menestykseksi ja lähti kotiin

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on julistanut Aasian-kiertomatkansa suureksi menestykseksi ja lähtenyt paluumatkalle kohti Yhdysvaltoja.

Filippiinien pääkaupungissa Manilassa pidetään tänään Kaakkois-Aasian maiden Asean-huippukokouksen päätteeksi laajempi Itä-Aasian huippukokous, johon Trumpin oli määrä osallistua. Nyt hän jättää sen pääosin väliin, ja kokoukseen osallistuu ulkoministeri Rex Tillerson.

– Olen saanut paljon ystäviä korkeimmilta tasoilta, Trump kertoi toimittajille vähän ennen astumistaan presidentin Air Force One -koneeseen. Hän lisäsi, että runsas viikko sitten Japanista alkanut matka oli “valtavan menestyksekäs”.

– Uskon, että (matkan) hedelmät tulevat olemaan ennenkuulumattomia, hän jatkoi. – Olemme tehneet selväksi, että Yhdysvallat on avoin kaupalle mutta vastavuoroiselle kaupalle.

Trump kirvoitti Filippiineillä otsikoita toverillisella suhtautumisellaan kiisteltyyn presidenttiin Rodrigo Duterteen, joka muun muassa on ylpeillyt ihmisten tappamisella omin käsin.

Itä-Aasian huippukokoukseen osallistuu kymmenen Asean-maan lisäksi kymmenisen muuta maata, niiden joukossa Australia, Intia, Kiina ja Venäjä.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE