Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump moittii nyt G7-kokoonpanoa: “Se on hyvin vanhentunut” – tässä hänen ratkaisunsa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo siirtää kesäkuulle suunnitellun G7-huippukokouksen syksyyn.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hän aikoo myös kutsua lisää maita syksyn kokoukseen.

– Mielestäni G7 ei kunnolla vastaa siihen, mitä maailmassa tapahtuu. Se on hyvin vanhentunut maaryhmä, presidentti perusteli.

Trump haluaisi kutsua syksyn kokoukseen myös Venäjän, Etelä-Korean, Australian ja Intian. Trumpin mukaan kokous voitaisiin pitää syksyllä YK:n yleiskokouksen yhteydessä.

– Saatan myös kutsua kokouksen koolle vasta vaalien jälkeen, voitonvarma Trump letkautti.

Alun perin G7-kokous oli tarkoitus järjestää syksyllä videolinkin välityksellä koronaviruspandemian vuoksi.

Trump kuitenkin heitti viime viikolla ilmoille ajatuksen, että tapaaminen voitaisiin pitää Valkoisessa talossa ja osittain myös Yhdysvaltain presidentin loma-asunnolla Camp Davidissa heinäkuussa.

Lisää aiheesta

Valkoisen talon mukaan kyseessä olisi “voimannäyttö” tilanteessa, jossa maailman talous on vaipunut koronaviruspandemian vuoksi pahasti pakkaselle.

Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmoitti eilen, että hän ei voisi koronaviruspandemian vuoksi tulla paikalle. Muut G7-johtajat suhtautuivat tapaamiseen varovaisen myöntyvästi, vaikkakin monet sanoivat osallistumisensa riippuvan koronatilanteesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE