Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump: “Oikein mukavaa” – Venäjä lähetti korona-apua Yhdysvaltoihin

Venäjä on lähettänyt Yhdysvaltoihin koronavirusepidemian torjumiseen tarvittavia laitteita ja tarvikkeita, kertoi Venäjän YK-edustusto. Antonov-124 -sotilaskone laskeutui New Yorkiin, jonka virustilanne on Yhdysvaltain synkin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Meidän on tehtävä yhteistyötä lyödäksemme viruksen. Siksi Yhdysvallat suostui hankkimaan kipeästi tarvittavia henkilökohtaisia suojavälineitä Venäjältä, kirjoitti Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo Twitterissä.

Venäjä on jo aikaisemmin lähettänyt aputarvikkeita ja henkilökuntaa muun muassa Italiaan auttaakseen koronakriisissä. Italian median mukaan suuri osa tarvikkeista oli kuitenkin sellaisia, ettei niistä ollut hyötyä..

Kremlin edustajan Dmitri Peskovin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin odottaa Yhdysvaltojen auttavan vastavuoroisesti Venäjää, jos koronakriisi maassa pahenee.

– Tämä tilanne koskettaa ehdottomasti jokaista. Sitä vastaan ei voi toimia kuin yhdessä ja hyvän kumppanuuden hengessä, Peskov sanaili.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kommentoi apua toteamalla, että Venäjä lähetti “suuren rahtikoneellisen lääkinnällisiä tarvikkeita, mikä on oikein mukavaa”.

Yhdysvalloissa on todettu yli 215 000 koronatartuntaa. Kuolleita on pitkälti yli 5 000.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE