Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump: Olen hyvin vihainen, jos republikaanisenaattorit eivät hyväksy terveydenhuoltouudistusta

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump varoittaa olevansa hyvin vihainen, jos republikaanisenaattorit eivät hyväksy terveydenhuoltouudistusta. Presidentti kommentoi asiaa kristillistä ohjelmaa välittävän CBN-tv-yhtiön haastattelussa.

– Istun Oval Officessa (presidentin työhuoneessa) kynä kädessäni odottamassa, että senaattorit antavat sen (uudistuksen) minulle, Trump sanoi jatkaen, että uudistuksen täytyy mennä läpi.

– Heidän (senaattorien) täytyy tehdä se. Heidän täytyy päästä yhteisymmärrykseen ja tehdä se, Trump painotti.

Senaatin republikaanijohtaja Mitch McConnell ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että senaatti siirtää kesätaukonsa aloittamista kahdella viikolla saadakseen muun muassa terveydenhuoltouudistusta eteenpäin. Ilmoitus asiasta tuli sen jälkeen, kun Trump oli painottanut Twitterissä, että uudistuksen olisi mentävä läpi ennen kongressin elokuista taukoa.

Perinteisesti kesätauko on alkanut heinäkuun lopulla, mutta McConnellin ilmoituksen mukaan tauko alkaa nyt elokuun puolenvälin tienoilla.

Republikaanien terveydenhuoltouudistuksella on tarkoitus korvata niin kutsuttu Obamacare. Uudistus on kuitenkin saanut vastustusta demokraattien lisäksi myös republikaanien riveistä.

McConnell tarvitsee äänestyksessä ainakin 50 republikaanin tuen senaatin 52 republikaanista saadakseen esityksen läpi. Uutistoimisto AFP:n mukaan ainakin kymmenen republikaania on aiemmin sanonut, ettei tue nykyistä lakiesitystä.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE